Väkivaltaisesti oireilevan nuoren tukeminen. Vieraana Riittakerttu Kaltiala, nuorisopsykiatrian professori, nuorisopsykiatrian ylilääkäri

Väkivaltaisesti oireilevan nuoren tukeminen. Vieraana Riittakerttu Kaltiala, nuorisopsykiatrian professori, nuorisopsykiatrian ylilääkäri

Riittakerttu Kaltiala on Tampereen yliopiston nuorisopsykiatrian professori ja TAYS nuorisopsykiatrian ylilääkäri, joka sekä ohjaa tutkimusta että kouluttaa uusia nuorisopsykiatrian erikoislääkäreitä. Kaltiala oli jo omien opintojensa alussa erityisen kiinnostunut nuorten mielenterveydestä ja sen edistämisestä. Vaikka myöhemmin erityisen vaativahoitoisten nuorten hoito-osaston eli EVA-osaston perustaminen ja sen ylilääkärinä toimiminen tuntui hyvinkin vaativalta tehtävältä, hän halusi lähteä luomaan ja kehittämään Tampereen yliopistosairaalan yhteydessä olevaa täysin uutta toimintamallia. Työtä kehitettiin kansainvälisten mallien pohjalta. Nuoret, jotka tulevat EVA-jaksolle ovat usein hyvin huonovointisia ja pyrkivät vakavasti satuttamaan joko itseään tai toisiaan. Kuitenkin useita nuoria pystytään auttamaan ja tukemaan. EVA-jaksolle tulevilla nuorilla on usein hyvin vähän verkostoa, suhteet läheisiin ovat voineet katketa. Jos mahdollista, nuoren ja vanhempien yhteydenpitoa ja yhteistyötä pyritään vahvistamaan. Yleensä aina, kun lapsella on mielenterveyden haasteita, vanhemmat kantavat suurta syyllisyyttä tilanteesta. Vanhemmat tarvitsevat tähän tukea ja apua myös. EVA:lla nuorta autetaan monilla tavoin. Huolellinen diagnostiikka on erittäin tärkeää, kun potilaiden kuntoutusta aletaan suunnittelemaan. Monilla nuorilla on vaikea-asteisia viha- ja väkivaltaongelmia. Lisäksi moni nuorista on voinut jo omaksua voimakkaita antisosiaalisia käyttäytymismalleja. Monilla nuorilla myös nuoruuden kehitystehtävät ovat usein jääneet kesken, joten nuoria pyritään tukemaan käymään niitä läpi mahdollisuuksien mukaan. - Eli hoidetaan sitä psykiatrista häiriötä, hoidetaan itsevihaa ja väkivaltaongelmaa sekä pyritään vielä edistämään näitä nuoruuden kehitystehtäviä. - Jos erittäin vaativahoitoisen nuoren kanssa ei voida työskennellä sillä osa-alueella, missä eniten toivottaisiin kuntoutumista, aina voidaan edistää jonkin toisen alueen hyvinvointia, Riittakerttu Kaltiala sanoo. Monet nuorista kuntoutuvat hyvin. - Vaikka olemme järjestelmässä se viimeinen takaseinä, eteenpäin pääsevät kaikki nuoret, Riittakerttu kertoo. Meillä nuoret oppivat tärkeitä tunnesäätelyn ja arjen hallinnan taitoja, jotka joka tapauksessa auttavat elämässä eteenpäin. EVA-jaksolle tulevat nuoret ovat usein joutuneet käymään läpi hyvin monia sijaishuoltolaitoksien sekä psykiatristen osastojen vaihdoksia. Nuorelle on tullut kokemus, että “aikuiset ammattilaiset eivät taaskaan pärjänneet minun kanssani, olen aivan mahdoton, olen aivan hirveän paha”. Nuoret kyllä kokeilevatkin, testaavat, että pärjäävätkö aikuiset nuoren kanssa, mikä sisältää sen ajatuksen että olenko miten paha, että pärjätäänkö minun kanssa. Luottamuksen voittamisessa menee aina jonkin aikaa. Jotta työskentely EVA:lla voi onnistua, koko työyhteisön pitää toimia ja työskennellä tiiviisti yhdessä. Työyhteisön yhtenäisyyttä on tärkeää tavoitteellisesti ylläpitää, samoin kuin jatkuvaa kouluttautumista ja kehittämistä. Monilla EVA-jaksolle tulevista nuorista on vakavaa traumataustaa. Lapsi, jolla on traumataustaa saattaa usein käyttäytyä hyvin epäjohdonmukaisesti tai yllättävästi, ja nimenomaan traumatietoisuus on tärkeä työkalu nuoren ymmärtämisessä ja nuoren tukemisessa ymmärtämään itseään. Traumainformoitua työotetta tarvitaan arjessa, vaikka traumapsykoterapia ei monille EVA-jaksolla oleville sillä hetkellä sopisikaan. - Nuoruusikä on toivoa täynnä, koska nuoruusiässä voi tapahtua hyviä, positiivisia muutoksia, Riittakerttu sanoo. Riittakerttu Kaltialan henkilökohtaiset sivut: https://riittakerttu.fi/ Riittakerttu Kaltialan tutkijasivut: https://researchportal.tuni.fi/fi/persons/riittakerttu-kaltiala Linkki Riittakerttu Kaltialan julkaisuihin: https://riittakerttu.fi/publications/

Jaksot(40)

Mielen moninaisuus ja sisäisen perheen systeemiteoria

Mielen moninaisuus ja sisäisen perheen systeemiteoria

Traumapsykoterapeutti ja traumapsykoterapeutti kouluttaja Ritva Ropponen keskustelemassa traumatisoitumisen seurauksista, häpeän kokemisesta ja häpeän tunteen välttelemisestä. Ritvan erityisosaamiseen kuuluu niin sanottu IFS eli sisäisen perheen systeemiteoria. Sisäisen perheen teoria antaa runsaasti työkaluja niin oman hyvinvoinnin edistämiseen kuin kanssamatkaajien tukemiseen traumasta toipumisessa. Jaksossa nostetaan esille myös terapeuttisen, kuntouttavan arjen sisältöjä esimerkiksi lastensuojelulaitoksessa tai muussa kuntouttavassa laitostyössä. Kiinnostuitko? Sisäisen perheen teoriasta voi lukea lisää esimerkiksi Elisa Auvisen ja Kati Sarvelan toimittamasta kirjasta Yhteinen kieli – traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen: https://www.adlibris.com/fi/kirja/yhteinen-kieli-9789527337646?gclid=CjwKCAiA76-dBhByEiwAA0_s9TIbBF-iqWBqzbf8AW6Li4T5EpMGqBWTEUqNj-Di-z8cSFsHUGSf1hoC8SYQAvD_BwE Teorian kehittäjän, Richard Schwartzin sivusto aiheesta (englanniksi) https://ifs-institute.com/

6 Maalis 202337min

Traumatietoisuus lapsen varhaisten vuosien toivona ja tukena

Traumatietoisuus lapsen varhaisten vuosien toivona ja tukena

Vieraana Minna Katajamäki. Traumatisoituminen voi vahingoittaa lapsen itsesäätelykykyä. Jos ymmärrämme, että lapsen haitallinen käyttäytyminen voikin johtua lapsen kohtaamista hankalista elämäntilanteista, ja lapsi toimii parhaalla mahdollisella tavalla tilanteeseensa nähden, oma suhtautusmistapamme lapseen ja hänen läheisiinsä muuttuu. Turvattomuuden tunne ja siitä seuraava vahingollinen stressi saavat lapsen kehittyvässä mielessä aikaan monimutkaisia neurobiologisia muutoksia, jotka voivat vaikuttaa lapsen kognitiivisiin kykyihin sekä tunteiden säätelyyn. Lapsi voi tulkita tavallisetkin tilanteet uhkaaviksi. Varuillaan olo saa lapsen reagoimaan epänormaaleilla tavoilla, esimerkiksi uhmakkuudella ja ali- tai ylivirittyneellä käytöksellä. Lapsi tarvitsee runsaasti aikuisen tukea ja lämmintä kohtaamista, sydänyhteyttä! Minna Katajamäki on varhaiskasvatuksen opettaja, tunnetaito-ohjaaja, valmentaja ja kouluttaja. Kiinnostuitko? Minna Katajamäen kirjoitus sydänyhteydestä: https://lapsennimi.com/2018/12/sydanyhteys/ Voimasatuja aikuisille. Minna Katajamäki (kirjoittaja) ja Anna Häyrynen (kuvittaja). Kustantaja Basam Books, 2022. Tietoa traumatisoitumisen vaikutuksesta lapseen: https://traumainformoitu.fi/traumatietoisuuden-merkitys-varhaiskasvatuksessa/ Tietoa traumatisoitumisen vaikutuksien ja nepsy-oireiden samankaltaisuudesta (englanniksi): https://www.childdevelopmentclinic.com.au/adhd-and-complex-trauma.html https://www.nctsn.org/sites/default/files/resources/is_it_adhd_or_child_traumatic_stress.pdf Artikkeli itsemyötätunnosta YHTS:n sivuilta: https://www.yths.fi/terveystieto/mielenterveys/itsemyotatunto/ Asiasanat: trauma ja lapsuus, traumatietoinen varhaiskasvatus, trauman vaikutukset, itsemyötätunto, sydänyhteys, tunnekuorma

27 Helmi 202337min

Toivoa toipumiseen polyvagaali teorian ymmärtämisestä

Toivoa toipumiseen polyvagaali teorian ymmärtämisestä

Vieraana Anne Pelkonen. Traumaattiset menneisyyden kokemukset voivat vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin vielä pitkälle tulevaisuuteen. Liian kipeät tapahtumat vaikuttavat stressinsäätelyjärjestelmään, vahingoittaen kykyä rauhoittua ja rentoutua tai säädellä omaa oloa muutenkaan. Trauma ikään kuin koteloituu kehoon, eikä sitä aina edes muista tai huomaa, vaikka sen vaikutukset tuntuisivatkin. Polyvagaali teoria auttaa hahmottamaan niitä haitallisia muutoksia, joita liian traumaattiset kokemukset saavat meissä aikaan. Lisäksi saamme tärkeää ymmärrystä siitä, miten voimme tukea omaa hyvinvointiamme ja omia itsesäätelytaitojamme sekä tukea lähellämme olevia toipumaan ja säätelemään omaa oloaan. Polyvagaali teoria antaa erittäin tärkeää ymmärrystä vireystilaikkunasta. Anne Pelkonen on psykiatrian erikoislääkäri, traumapsykoterapeutti kouluttaja, kognitiivinen psykoterapeutti, EMDR-terapeutti ja TRE-ohjaaja. Kiinnostuitko? Täältä löydät lisää tietoa: ACE-kokemukset: Traumainformoitu.fi https://traumainformoitu.fi/ace-tapahtumat-ja-niiden-merkitys/ Kuvajainen, Minna & Johanna Linner Matikka: https://www.lamkpub.fi/2019/11/05/ace-tutkimukset-ja-traumainformoitu-tyo/ Deb Danan suomeksi käännetty artikkeli Disso ry:n sivuilla: https://www.disso.fi/tietoa_traumasta_ja_dissosiaatiosta/kirjoituksia-ammattilaisilta/polyvagaaliteoriaa-alkajille/ Asiasanat: Polyvagaali teoria, polyvagaalinen teoria, vireystila, vireystila ikkuna, trauman koteloituminen kehoon, ACE-kokemukset

20 Helmi 202332min

Lisää traumatietoutta opiskelun kautta

Lisää traumatietoutta opiskelun kautta

Vieraana Minna Kuvajainen! Minna toimii sosiaali- ja terveysalan lehtorina LAB-ammattikorkeakoulussa sekä Campus-onlinen avoimen ammattikorkeakoulun kursseilla. Traumainformoitu toivo-podcastissa Minna kertoo, miten tärkeää sosiaalialan opiskelijoiden on saada koulutusta ja ymmärrystä traumatietoisesta työotteesta, jotta he voivat huolehtia kokonaisvaltaisemmin paitsi omasta hyvinvoinnistaan, myös asiakkaiden todellisesta valtaantumisesta ja voimaantumisesta. Traumatietoisuus tukee myös työntekijän omien itsesäätelykeinojen kehittymistä ja ymmärrystä omista reaktioista, puhumattakaan siitä, mitä traumatietoisella orientaatiolla on annettavana esimerkiksi niille traumatisoituneille lapsille, joita sosiaalialan töissä kohdataan. Kiinnostuitko? Täältä löydät lisää tietoa jakson aiheista:  Avoimessa AMKissa oleva verkkokurssi ”Traumainformoitu lähestymistapa sosiaali- ja terveysalalla 5 op” https://www.lab.fi/fi/koulutus/traumainformoitu-lahestymistapa-sosiaali-ja-terveysalalla-4 Helmikuun 2. päivä ilmestyi kirja ”Traumainformoitu työote”, jossa on myös Minnan artikkeli  ”Traumainformoidun työotteen oppiminen ja opettaminen ammattikorkeakoulussa”. Artikkelissa on kuvausta traumainformoidun työotteen oppimisesta ja pari harjoitusta. https://www.ps-kustannus.fi/Johanna-Linner-Matikka/Traumainformoitu-ty%C3%B6ote.html Kirja, jossa kuvataan aivojen osia vahtikoiran (mantelitumake), pöllön (etuotsalohko) ja Turso-norsun avulla: Sainio, T., Pajulahti, R. & Sajaniemi, N. 2020: Näin tuet lapsen itsesäätelyä. Hyvinvoinnin pedagogiikka varhaiskasvatuksessa. PS-kustannus. Asiasanat: traumatietoisuus, itsesäätelytaidot, traumainformoitu työote, opiskelijan hyvinvointi, traumainformoitu sosionomi, hyvinvoiva sosionomi,

13 Helmi 202336min

Trauma ja lapsuus - toivoa tiedostamisesta

Trauma ja lapsuus - toivoa tiedostamisesta

Vieraana Mikaela Blomqvist-Lyytikäinen.  Mikaela Blomqvist-Lyytikäinen on mm. nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, EMDR-terapeutti sekä sensomotorisen psykoterapian psykoterapeutti. Mikaela kertoo trauman vaikutuksista lapseen, hulluksi tulemisen pelosta, dissosiaatiosta sekä toipumisesta! Mikaelan mukaan tarvitaan rauhallista, turvallista rinnallakulkijaa, jolloin traumatisoituneen henkilön persoona voi aivan kuin uudelleen järjestäytyä ja toipua. Kuuntele koskettava Traumainformoitu toivo-podcast jakso ja laita jakoon!    Kiinnostuitko?  Dissosiaatio: Dissosiaatiohäiriöt  https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00360  Dissosiaatio ja dissosiaatiohäiriöt, Mielenterveyden keskusliitto. https://www.mtkl.fi/mika-askarruttaa/yleisia-mielenterveyden-hairioita/psyykkiset-traumat/dissosiaatio-ja-dissosiaatiohairiot/  Elisa Auvisen ja Kati Sarvelan toimittama kirja Yhteinen kieli - traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen:  https://www.adlibris.com/fi/kirja/yhteinen-kieli-9789527337646 Traumatietoisen orientaation perusperiaatteet, 4 T:tä: https://traumainformoitu.fi/2020/07/24/traumainformoitu-orientaatio-auttamistyossa/  Asiasanat: Ylisukupolvinen trauma, dissosiaatio, trauma, lapsuuden trauma, trauma ja keho, uskomukset, traumatietoisuus, turvattomuus, toipuminen, trauman tiedostaminen

6 Helmi 202339min

Toipumisorientoitunut yhteisö

Toipumisorientoitunut yhteisö

Vieraana Suomen traumatietoisuuden pioneeri Kati Sarvela. Traumatietoinen, toipumisorientoitunut, terve yhteisö voi parhaimmillaan luoda korjaavia, terapeuttisia kokemuksia ja auttaa tervehtymään Kati Sarvela on hammaslääkäri, terapeutti, tietokirjailija ja traumatietoisuuskouluttaja. Kati on Suomen traumatietoisuuden pioneeri, olikin suuri ilo saada Kati vieraaksi Trauminformoituun toivoon! Jaksossa keskustellaan traumatietoisesta yhteisöstä ja sen merkityksestä turvan tuojana. Kati kertoo oivaltavan ihanasti siitä, miten traumaa ei tarvitse pelätä – tietoisuuden ja ymmärryksen lisääntyessä oma traumatausta voikin kääntyä voimavaraksi. Katin esittelyä https://www.iloajatoivoa.fi/aktivistit/kati-sarvela Esa Saarisen ja Hämäläisen systeemiäly: http://systeemialy.aalto.fi/ Elisa Auvisen ja Kati Sarvelan toimittama kirja Yhteinen kieli - traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen: https://www.adlibris.com/fi/kirja/yhteinen-kieli-9789527337646?gclid=CjwKCAiA76-dBhByEiwAA0_s9TIbBF-iqWBqzbf8AW6Li4T5EpMGqBWTEUqNj-Di-z8cSFsHUGSf1hoC8SYQAvD_BwE Traumatietoisen orientaation perusperiaatteet, 4 T:tä: https://traumainformoitu.fi/2020/07/24/traumainformoitu-orientaatio-auttamistyossa/ SAMSHA, Substance abuse and mental health services administration https://www.samhsa.gov/resource/dbhis/samhsas-concept-trauma-guidance-trauma-informed-approach Polyvagaalinen teoria. Polyvagaalinen teoria ja emotionaalinen trauma: https://www.duodecimlehti.fi/duo12910 Asiasanat: polyvagaalinen teoria, SAMSHA, traumatietoisen orientaation perusperiaatteet, systeemiäly, traumalähtöinen yhteisö, traumatietoinen yhteisö, ylivireys, alivireys, haltijatarkehä, traumatietoisen orientaation 4 T-kirjainta

30 Tammi 202325min

Toivo luo tulevaisuuden

Toivo luo tulevaisuuden

Vieraana Johanna Linner.  Jaksossa keskustellaan henkisen pahoinvoinnin ja osattomuuden juurisyistä sekä siitä, miten kipeän raskaistakin tilanteista voi toipua oikea-aikaisella, oikein kohdennetulla tuella ja toivoa löytämällä. Vieraana Johanna Linner, väitöskirjaa tekevä yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityön moniottelija.   Kiinnostuitko? Tästä löydät linkit jaksossa esiin nostetuille sivustoille, väitöstutkimuksille ja aiheille:  ACE-tutkimus  (adverse childhood experiences)  https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/9635069/  Raimo Salokankaan väitöstutkimus: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/vaitos/lapsuuden-emotionaalinen-laiminlyonti-heijastuu-aikuisian-mielenterveyteen  Finnbrain-tutkimus, Turun yliopiston sivut ammattilaisille ja vanhemmille https://sites.utu.fi/finnbrain/oppaita-aiheesta-stressi-ja-aivot/  Turvakotien liitto https://ensijaturvakotienliitto.fi/apua-sinulle/apua-lahellasi/  Settlementti ry  https://www.perhevakivalta.fi/  Naisten linja https://naistenlinja.fi/naisten-linja-suomessa-ry  Elisa Auvisen ja Kati Sarvelan toimittama kirja Yhteinen kieli - traumatietoisuutta ihmisten kohtaamiseen:  https://www.adlibris.com/fi/kirja/yhteinen-kieli-9789527337646?gclid=CjwKCAiA76-dBhByEiwAA0_s9TIbBF-iqWBqzbf8AW6Li4T5EpMGqBWTEUqNj-Di-z8cSFsHUGSf1hoC8SYQAvD_BwE Heli Siltalan väitöstutkimus: https://www.jyu.fi/fi/ajankohtaista/arkisto/2021/08/10-9-2021-psm-

23 Tammi 202339min

Hoiva - trauman parantaja

Hoiva - trauman parantaja

Vieraana Johanna Tervanen Voisiko lasten ja perheiden pahoinvoinnin taustalla ollakin se, että vanhemmat eivät itse ole ole aikanaan tulleet hoivatuiksi? Miten voisi kyetä antamaan sellaista, jota itse ei ole saanut? Miten voisimme hoivata läheisiämme, tai itseämme? Hoiva kantaa ja luo toivoa, se auttaa erityisesti lastensuojelun palveluiden piirissä olevia vanhempia luomaan parempaa suhdetta lapsiinsa. On tärkeää myös tiedostaa ja auttaa vanhempia ymmärtämään se, miten heillä voi jokin oma kriisi aktivoitua silloin, kun heidän lapsensa on saman ikäinen kuin milloin oma kipeä trauma on tapahtunut. Ensin täytyy siis kohdata ja hoivata vanhemmat, ja tukea vanhempaa hoivaamaan lasta ja itseään. Myös auttajien oma tausta ja historia ja oman traumataakan kipukohtien tiedostaminen on tärkeää, jotta voi vaikuttavammin auttaa asiakkaita.   Jaksossa keskustellaan lisäksi suhdeperusteisuudesta ja dialogisuudesta sekä johdatellaan traumatietoisuuden pariin yhteiskuntatieteiden maisteri Johanna Tervasen kanssa. Johanna on toiminut pitkään mm. lastensuojelun päällikkönä sekä lastensuojelun johtavana asiantuntijana Uudenmaan eri alueilla.  Kiinnostuitko? Tästä löydät linkit jaksossa esiin nostetuille sivustoille ja aiheille: https://www.nurmijarvenuutiset.fi/paikalliset/1536666 "Iso osa lastensuojeluongelmista kumpuaa vanhemman omista traumoista" – Nurmijärven lastensuojelu palkittiin Johanna Linner https://johannalinner.fi/  Theraplay  https://theraplay.fi/

14 Tammi 202332min

Suosittua kategoriassa Tiede

rss-poliisin-mieli
rss-mita-tulisi-tietaa
utelias-mieli
hippokrateen-vastaanotolla
rss-duodecim-lehti
tiedekulma-podcast
rss-tiedetta-vai-tarinaa
docemilia
mielipaivakirja
rss-astetta-parempi-elama-podcast
rss-taivaantarkkailijan-tarinoita
rss-traumainformoitu-toivo
rss-duokkari-ekstra
rss-ylistys-elaimille
filocast-filosofian-perusteet
rss-bios-podcast
rss-ilmasto-kriisissa
rss-luontopodi-samuel-glassar-tutkii-luonnon-ihmeita
rss-kasvatuspsykologiaa-kaikille
rss-tervetta-skeptisyytta