10. Kauneusleikkaukset
premium

10. Kauneusleikkaukset

Studioon on kokoontunut kaksi pubiruusua viikonlopun jäljiltä. Julianna ja Shirly muistelevat viikonlopun juhlia ja miksi vessassa oli alaston nainen koko illan ajan? Kaksikko ruotii Seura-lehteä vuodelta 1956 jossa miehet ovat saaneet valittaa vaimoistaan ja vastavuoroisesti vaimot ovat saaneet KEHUA miehiään. Shirly ja Julianna paljastavat mitkä piirteet raivostuttaa muissa ihmisissä ja mitä ärsyttäviä piirteitä heissä itsessään on. Cosmopolitan 2015 kertoo, että ihminen rakastuu elämässään 3 kertaa. Tällä matematiikalla studion molemmat naiset menee jo yliajalla. Shirly paljastaa, että nuorena hän oli niin intohimoinen, että lautasetkin sai kyytiä. Lopuksi keskustellaan kauneusleikkauksista ja pohditaan ulkonäköpaineita. Studiossa kerrotaan mitä kauneusleikkauksia on tehty ja mitä niistä ajatellaan tänä päivänä. Kausi 1, jakso 10/12

Jaksot(41)

9. Kaappihomo

9. Kaappihomo

Juliannan pahin painajainen kävi toteen kun tapasi sattumalta Shirlyn äidin. Mitä jälkiselvittelyjä sen jälkeen tehtiin? Jaksossa hypätään vuoteen 2015 kun Cosmopolitan julkaisi haastattelun Benjami...

19 Elo 202543min

8. Pullonpyöritystä ja puutarhurin mysteeri

8. Pullonpyöritystä ja puutarhurin mysteeri

Julianna ja Shirlyn äidit ovat saaneet melko erikoiset kosinnat, kumpi sai sormuksen postissa ja kumman kosinta löytyi pahvilaatikon kyljestä. Kotiliesi vuodelta 2001, vie meidät koulun ruokalaan. Ru...

19 Elo 202542min

7. Ootko lesbo?

7. Ootko lesbo?

Kuinka ihanaa onkaan lähteä oman mielitietyn kanssa romanttiselle matkalle… Kunnes kaikki yhtäkkiä onkin kuin suoraan helvetistä. Vuoden 2013 Cosmopolitan aukeaa ja Shirlyn ravintola illallinen päät...

19 Elo 202546min

6. Näin isket miehen

6. Näin isket miehen

Kauden puolessa välissä mennään ja kauden kuudennessa jaksossa Shirly ja Julianna pureutuvat jälleen heidän naapurielämäänsä ja minkälaisia ääniä Julianna kuulee yläkerrasta? Otsikoissa hypätään jäl...

19 Elo 202545min

5. Ryhdistäydy rakas ystävä

5. Ryhdistäydy rakas ystävä

Kauden viidennessä jaksossa Julianna ja Shirly kokoontuvat jälleen studioon muistelemaan parempia aikoja. Vai oliko ajat sittenkään paremmat? Otsikoissa pyöritään jälleen Cosmopolitanin maailmassa j...

19 Elo 202547min

4. Big tits ja Ghost Girls

4. Big tits ja Ghost Girls

Olipa Kerran Otsikko -podcastin neljännessä jaksossa Shirly kertoo eläneensä toisen henkilöllisyyden turvin. Tekniikan Maailman ”Kone laulamaan” -uutinen johdattaa kaksikon yllättäen keskelle pornoaih...

19 Elo 202541min

3. Miehen mielessä

3. Miehen mielessä

OLIPA KERRAN OTSIKKO -podcastin kolmannessa jaksossa sukelletaan syvään päätyyn ja revitään Shirlyn vanhat otsikot takaisin tähän päivään, kiitos kuulijoiden. Mikä miesruletti sieltä paljastuu? Stud...

19 Elo 202543min

2. Toinen ”ensimmäinen kerta”

2. Toinen ”ensimmäinen kerta”

Julianna nostaa pöydälle seiskan julkaiseman kuvan Shirlystä joka sai Shirlyn isänkin tunteet aikoinaan kuumenemaan. Studiossa käydään läpi oikeitakin uutisia: Cosmopolitan 2013 artikkeli ”toinen ensi...

19 Elo 202539min

Suosittua kategoriassa Komedia

nikotellen
anni-jaajo
tuplakaak
antin-matka
olipa-kerran-otsikko
hupiklubi
trippileiri
ihan-oikeesti
rss-saarinen-shoy
antin-palautepalvelu
puurojengi
antin-elokuvakerho
everypodi
rss-kuukka-vehvilainen-hartlin
rss-kaheli
kasper-ja-mikko-suomen-suosituin-podcast
ela-viitti
mysteeripodcast
rss-ruokacast
cheers-to-ugly-me