#95. Tuottavuus rakastaa työhyvinvointia
Lähtijät10 Syys

#95. Tuottavuus rakastaa työhyvinvointia

Tässä keskustelussa pureudutaan tuoreeseen Lähtijöiden tutkimukseen, joka tuo uutta dataa työhyvinvoinnin ja tuottavuuden välisestä suhteesta.

Keskustelemassa ovat vakioäänet Ulla ja Liisa sekä pääyhteistyökumppani Auntien toimitusjohtaja Immo Salonen.


👉 Mitä tutkimus kertoo yhteisöllisyyden merkityksestä ja miksi se on lähes kaikkien vastaajien mielestä kriittistä työssä viihtymiselle?

👉 Miksi etätyö on yhtä aikaa sekä hyvinvointia tukeva että yhteisöllisyyttä nakertava?

👉 Kuinka asiantuntija- ja suorittavan työn raja hälvenee tekoälyn aikakaudella?

👉 Mitä voimme oppia pohjoismaisista eroista johtamisessa ja kulttuurissa?

👉 Miksi erityisesti hyvä (tai huono) johtaminen on ratkaiseva tekijä työn imussa ja pitovoimassa?

Jakson keskiössä on tutkimuksen tulosten avaaminen ja se, miten käytännön toimenpiteillä voidaan aidosti parantaa sekä työhyvinvointia että yrityksen tulosta.

💡 Mukana myös keskustelua sukupuoli- ja sukupolvierojen vaikutuksesta sitoutumiseen, taloudellisen tilanteen heijastumisesta lähtöhaluihin sekä rohkeudesta sanoittaa yrityskulttuuri selkeästi.


Kuuntele, jos haluat tietää:

    • Mitä yritys voi tehdä, jotta työhyvinvointi näkyy tuottavuudessa.
    • Mikä erottaa Suomea ja muita Pohjoismaita johtamiskulttuurissa.

    • Miksi pelkkä kysely ei riitä, vaan tarvitaan myös oikeita tekoja.


    📊 Tutkimuksen löydökset ovat ladattavissa osoitteesta lahtijat.fi/tutkimukset


    Laita meille palautetta, toiveita tai ajatuksia ⁠lahtijat@lahtijat.fi⁠

    Jos haluat tehdä kanssamme yhteistyötä, klikkaa ⁠tänne⁠, laita viestiä minna@hearhearmedia.fi tai soita +358 40 724 6431. Jatketaan keskustelua!

    Lähtijät on puheenvuoro paremman työelämän puolesta. Se on vaikuttajamedia ja Suomen kuunnelluin työelämäpodcast. Tuomme rohkeasti julkiseen keskusteluun työelämän vaiettuja teemoja, joihin lukeutuvat työpaikoilta lähtemisen syyt sekä johtajuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvät haasteet. Rakentavan ja empaattisen keskustelun myötä haluamme paitsi kohdistaa valokeilan työelämän kipukohtiin, myös tarjota työkaluja niiden korjaamiseksi.

    Lue lisää ⁠www.lahtijat.fi

    Jaksot(98)

    # 25. Monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja inkluusio eli DEI

    # 25. Monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja inkluusio eli DEI

    Lähtijät -podcastin 3. kauden 4. jaksossa on aiheena DEI, eli puhutaan monimuotoisuudesta, yhdenvertaisuudesta ja inkluusiosta. Tästä jaksosta on lähtijät -porukka ollut lähimpänä riitaa, koska aiheeseen tarttumisesta oltiin pitkään eri mieltä. Aihe on tärkeä, mutta kiinnostaako ketään mitä meillä tästä on sanottavana? Asiantuntijoina jaksossa: Atso Ahonen - perustaja ja saavutettavuuskonsultti Riesa; Hodan Mohamed - Perustaja ja toimitusjohtaja Hodma; Tommi Laitio - Bloomberg Public Innovation Fellow Johns Hopkins University USA, virkavapaalla Kulttuurin ja Vapaa-ajan toimialajohtajan paikalta; Jasmin Assulin - DeiDei:n perustaja ja toimari; Mari Haavisto - toimitusjohtaja, perustaja - Sus+Com Löydät Lähtijät myös myös: ⁠⁠www.lahtijat.fi ⁠⁠ Spotify: ⁠⁠https://open.spotify.com/show/4Ye06fDgUSBH2rUFxzSIPa?si=5bw2C2pLTPyT8JfTOgGygg⁠⁠ Apple podcasts: ⁠⁠https://podcasts.apple.com/fi/podcast/l%C3%A4htij%C3%A4t/id1609587555⁠⁠ Instagram: ⁠⁠https://instagram.com/lahtijat?igshid=YmMyMTA2M2Y=⁠⁠ LinkedIn: ⁠⁠https://www.linkedin.com/company/l%C3%A4htij%C3%A4t/⁠⁠ Meille voit antaa palautetta lahtijat@lahtijat.fi. Lähtijöiden tuotannosta vastaa huikea ⁠⁠Illegal Vision⁠⁠.

    29 Maalis 20231h 5min

    # 24. Työntekijäpito

    # 24. Työntekijäpito

    Lähtijät -podcastin 3. kauden 3. jaksossa  puhutaan työntekijäpidosta. Idea jaksoon syntyi, kun Minnaa ja Liisaa haastateltiin Kauppalehti Faktan artikkeliin viime elokuussa. Jutun aiheena oli työntekijäpito. Jutun ingressi  oli “Taas se tapahtui. Yksi jos toinenkin tiimin jäsen jättää eroanomuksensa kesäloman jälkeen. Millä konstein yritys ei menetä osaajia kilpailijoille?” Aihe on loistava, mutta jäimme miettimään artikkelin julkaisun ajankohtaa heti lomien jälkeen, kun maito on niin sanotusti jo kaatunut pöydälle. Jos vasta silloin havahtuu miettimään, että palaavatko tiimiläiset lomalta, on jo auttamattomasti myöhässä. Eikä kyllä riitä yhtään enempää, jos havahtuu aiheeseen kesäkuussa juuri ennen lomia, ja pitää niin sanottuja tunnustelukeskusteluja, joissa yrittää udella, millä mielellä kukin on jäämässä lomalle. Ihmisten aidon kuuntelun ja siouttamisen tulisi olla agendalla läpi vuoden, ihan jatkuvasti. Asiantuntijoina jaksossa Virpi Hyytiä, IBM - Delivery Practice Leader, IBM Technology Lifecycle Services, Northern, Central and Eastern Europe ja Joonas Pikkarainen, People Partner Supercellillä. Löydät Lähtijät myös myös: ⁠www.lahtijat.fi ⁠ Spotify: ⁠https://open.spotify.com/show/4Ye06fDgUSBH2rUFxzSIPa?si=5bw2C2pLTPyT8JfTOgGygg⁠ Apple podcasts: ⁠https://podcasts.apple.com/fi/podcast/l%C3%A4htij%C3%A4t/id1609587555⁠ Instagram: ⁠https://instagram.com/lahtijat?igshid=YmMyMTA2M2Y=⁠ LinkedIn: ⁠https://www.linkedin.com/company/l%C3%A4htij%C3%A4t/⁠ Meille voit antaa palautetta lahtijat@lahtijat.fi. Lähtijöiden tuotannosta vastaa huikea ⁠Illegal Vision⁠.

    22 Maalis 202356min

    # 23. Irtisanomisen stigma

    # 23. Irtisanomisen stigma

    Lähtijät -podcastin 3. kauden kakkosjaksossa käsitellään tunteita herättävää aihetta - irtisanomisen stigmaa. Palaamme aiheeseen, sillä se nousi kauden kaksi lopussa kerätyssä kuulijapalautteessa merkittäväksi teemaksi. Halusimme nostaa irtisanomiset esiin myös siksi, että saamissamme tarinoissa nousee esiin toimintatapa, jossa irtisanova yritys pelottelee irtisanomisen stigmalla ja huonolla työtodistuksella. Tavoitteena on taivutella lähdön kynnyksellä ihminen toimimaan nopeasti ja yrityksen sanelemin säännöin. Jos meillä olisi deittailupodi, tämä olisi se jakso, jossa lohduttaisimme sanomalla "kyse ei ole sinusta, vika on heissä" - sama pätee irtisanomiseenkin. Asiantuntijoina jaksossa Terhi Klemetti, The X search rekrytointikonsulttifirman perustaja ja Tomi Salo, ihmisistä ja kulttuurista vastaava johtaja, Compass Group. Löydät Lähtijät myös myös: www.lahtijat.fi Spotify: https://open.spotify.com/show/4Ye06fDgUSBH2rUFxzSIPa?si=5bw2C2pLTPyT8JfTOgGygg Apple podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/l%C3%A4htij%C3%A4t/id1609587555 Instagram: https://instagram.com/lahtijat?igshid=YmMyMTA2M2Y= LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/l%C3%A4htij%C3%A4t/ Meille voit antaa palautetta lahtijat@lahtijat.fi. Lähtijöiden tuotannosta vastaa huikea Illegal Vision.

    15 Maalis 202350min

    #22. Mitä kaikkien pitäisi tietää työhön liittyvistä sopimuksista ja neuvoitteluista

    #22. Mitä kaikkien pitäisi tietää työhön liittyvistä sopimuksista ja neuvoitteluista

    Jakso on kaupallinen yhteistyö Suomen Ekonomit kanssa. Lähtijät -podcastin kolmas kausi alkaa! Kauden ensimmäisessä jaksossa käsitellään työsopimusjuridiikkaa ja -neuvotteluja eli mitä kaikkien pitäisi tietää työhön liittyvistä sopimuksista ja neuvotteluista. Keskustelemme siitä mitä työsopimuksesta olisi hyvä tarkistaa, miten valmistautua neuvotteluihin, ja mikä aiheessa jännittää tai arveluttaa. Asiantuntijoina jaksossa työoikeusjuristi Elisa Voutilainen (Suomen Ekonomit) sekä neuvottelutaitojen kouluttaja, coach ja juristi Heli Backman (Energiavalmennus). Duunitorin artikkelin aiheesta löydät https://duunitori.fi/tyoelama/lahtijat-podcast-neuvottelu-tyosopimus/ Löydät Lähtijät myös myös: www.lahtijat.fi Spotify: https://open.spotify.com/show/4Ye06fDgUSBH2rUFxzSIPa?si=5bw2C2pLTPyT8JfTOgGygg Apple podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/l%C3%A4htij%C3%A4t/id1609587555 Instagram: https://instagram.com/lahtijat?igshid=YmMyMTA2M2Y= LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/l%C3%A4htij%C3%A4t/ Meille voit antaa palautetta lahtijat@lahtijat.fi. Lähtijöiden tuotannosta vastaa huikea Illegal Vision.

    8 Maalis 20231h 6min

    #21. Joulubonus 2/2: #liikaa

    #21. Joulubonus 2/2: #liikaa

    Kaupallinen yhteistyö K-ryhmän kanssa. K-ryhmän maksamat varat lahjoitetaan lyhentämättömänä Mieli ry.:n toimintaan. Voit myös omalta osaltasi auttaa meitä Lähtijöitä tukemaan suomalaista mielenterveystyötä lahjoittamalla kanssamme hyväntekeväisyyteen https://potti.mieli.fi/team/lahtijat-joulukerays Lähtijöiden kaksiosaisessa joulubonujaksossa (julkaisupäivät 21. & 22.12.) keskustellaan yhdessä Camilla Tuomisen ja Sointu Borgin kanssa siitä, millaista on, kun on aivan #liikaa, tai liian vähän, tai vääränlainen työelämässä. Me ihmiset yritämme aivan liian usein istuttaa ihmisiä muottiin, jopa tukahduttaa heitä omine rajoittuneine ajatuksinemme. Aivan turhan usein #liikaa kommentit työelämässä osoitetaan naisille, seksuaalisten vähemmistöjen edustajille, eri kulttuurista tuleville, erilaisille miehille ja naisille - kaikille niille, joiden koetaan olevan itselle tuntemattomia, erilaisia, vääränlaisia. Nykypäivänä puhutaan paljon autenttisuudesta ja sitä ihaillaan. Sitä ennen matkalle on kuitenkin mahtunut epäilijöitä, naureskelijoita ja arvostelijoita, jotka ovat yrittäneet painaa alas, koska "aivan liian jotain!" Seuraa Lähtijöitä: Instagram: https://www.instagram.com/lahtijat LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/l%C3%A4htij%C3%A4t

    22 Joulu 202258min

    #20. Joulubonus 1/2 - Kun olet #liikaa (naisena) työelämässä

    #20. Joulubonus 1/2 - Kun olet #liikaa (naisena) työelämässä

    Kaupallinen yhteistyö K-ryhmän kanssa. K-ryhmän maksamat varat lahjoitetaan lyhentämättömänä Mieli ry.:n toimintaan. Voit myös omalta osaltasi auttaa meitä Lähtijöitä tukemaan suomalaista mielenterveystyötä lahjoittamalla kanssamme hyväntekeväisyyteen https://potti.mieli.fi/team/lahtijat-joulukerays Lähtijöiden kaksiosaisessa joulubonujaksossa (julkaisupäivät 21. & 22.12.) keskustellaan yhdessä Camilla Tuomisen ja Sointu Borgin kanssa siitä, millaista on, kun on aivan #liikaa, tai liian vähän, tai vääränlainen työelämässä. Me ihmiset yritämme aivan liian usein istuttaa ihmisiä muottiin, jopa tukahduttaa heitä omine rajoittuneine ajatuksinemme. Aivan turhan usein #liikaa kommentit työelämässä osoitetaan naisille, seksuaalisten vähemmistöjen edustajille, eri kulttuurista tuleville, erilaisille miehille ja naisille - kaikille niille, joiden koetaan olevan itselle tuntemattomia, erilaisia, vääränlaisia. Nykypäivänä puhutaan paljon autenttisuudesta ja sitä ihaillaan. Sitä ennen matkalle on kuitenkin mahtunut epäilijöitä, naureskelijoita ja arvostelijoita, jotka ovat yrittäneet painaa alas, koska "aivan liian jotain!" Seuraa Lähtijöitä: Instagram: https://www.instagram.com/lahtijat LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/l%C3%A4htij%C3%A4t

    21 Joulu 202257min

    #19. Syyskauden päätösjakso

    #19. Syyskauden päätösjakso

    Lähtijöiden syyskauden päätösjaksossa pohditaan kulunutta kautta ja siinä käsiteltyjä teemoja. Lisäksi kuunnellaan teidän ihanien kuulijoiden ääniviestejä, pohdintoja vuoden päättyessä sekä annettuja palautteita. Edellisten lisäksi potkut.com -blogin kirjoittaja Klaus Kuhanen kertoo pohdintoja häntä kohdanneesta irtisanomisesta ja sen vaikutuksista. Paljastamme myös suunnitelmia keväälle 2023. Lue lisää Klausin tarinasta Duunitorin artikkelista: https://duunitori.fi/tyoelama/lahtijat-podcast-toimitusjohtaja-potkut Seuraa Lähtijöitä: Instagram: https://www.instagram.com/lahtijat LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/l%C3%A4htij%C3%A4t

    14 Joulu 202246min

    #18. Kohti kukoistusta - bloom lähteminen

    #18. Kohti kukoistusta - bloom lähteminen

    Kaupallinen yhteistyö Rastor-instituutin kanssa. ”Bloom” lähteminen - ei lähdetä pois ”doomista”vaan kohti uutta kukoistusta. Nämä lähtijät hakevat paikkaa, jossa puhjeta kukkaan ja kasvaa. Ihmiselle itselleen parasta, että hän on työssä jossa onnistuu, kokee olevansa hyvä, ja saa kiitosta. Lisäksi tällainen, innolla työtä tekevä ihminen on myös yritykselle arvokas. Jakson taustalla on tutkimus siitä, miten huippusuorittajatkaan eivät välttämättä onnistu kaikissa työpaikoissa, vaan työ ja ihminen ovat todella match. Hyvällä matchilla on vaikutusta paitsi työhyvinvointiin, myös työn tuloksiin. Asiantuntijoina jaksossa kuullaan Rastor-instituutin johdon ja HR-koulutuksen liiketoimintapäällikkö Katri Kanerva ja Organisaatiokonsultti & työnohjaaja Markku Tilli, jolla on oma yritys Markku Tilli työnohjaus & coaching Oy. Lue jakson tarinat Duunitorista: https://duunitori.fi/tyoelama/lahtijat-podcast-uusi-tyopaikka-kukoistus Seuraa Lähtijöitä: Instagram: https://www.instagram.com/lahtijat LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/l%C3%A4htij%C3%A4t

    7 Joulu 202250min

    Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

    sijotuskasti
    mimmit-sijoittaa
    psykopodiaa-podcast
    puheenaihe
    rss-rahapodi
    rss-rahamania
    pomojen-suusta
    ostan-asuntoja-podcast
    rss-lahtijat
    hyva-paha-johtaminen
    taloudellinen-mielenrauha
    rss-paikoillenne-valmiit-laakikseen
    rss-bisnesta-bebeja
    rss-seuraava-potilas
    syo-nuku-saasta
    bakkari-tarinoita-tapahtumien-takahuoneista
    rss-rikasta-elamaa
    rss-ysin-muijat
    rss-ajankohtainen-kakkosnelonen-24
    rss-johdon-aarella