Puuilo: Morjensta Ruotsiin
Inderes12 Syys 2025

Puuilo: Morjensta Ruotsiin

Parissa vuodessa kokoluokkansa tuplannut Puuilo on jatkanut vahvaa tekemistä tänä vuonna ja nyt vauhtia meinataan kiihdyttää entisestään. Puuilo nimittäin kertoi Q2-raportin yhteydessä aikeistaan laajentua Ruotsin markkinalle ja kiihdyttää kasvua vuosikymmenen loppua kohden. Analyytikko Olli Vilppo pohtii Puuilon edellytyksiä laajentua uudelle markkinalle, kasvattaa Suomen myymäläverkostoa sekä samaan aikaan suojella kannattavuutta kasvupanostuksista huolimatta.


Aiheet:

00:00 Aloitus

00:43 Alkuvuoden kehitys ollut vahvaa

01:57 Kunnianhimoiset tavoitteet ja laajentuminen Suomessa

06:31 Laajeneminen Ruotsi

07:50 Sektorin selkeästi laadukkain yhtiö

09:12 Arvostus karannut

12:53 Jäädään odottamaan ostopaikkoja

Jaksot(1197)

Loihde Q3'25: Hintakilpailu kiristynyt

Loihde Q3'25: Hintakilpailu kiristynyt

Loihteen liikevaihto kasvoi Q3:lla 2 %, turvaratkaisujen kasvun jatkuessa sekä jatkuvien palveluiden kehityksen ollessa hyvää. Liikevaihtoa painoivat kuitenkin Q2:n tavoin odotettua hitaammin käynnist...

29 Loka 202516min

Enento Q3'25: Odotusten mukainen kvartaali

Enento Q3'25: Odotusten mukainen kvartaali

Enento raportoi tänään Q3-osavuosikatsauksensa, joka oli odotusten mukainen. Liikevaihto kasvoi 1,3 %. Enenton vt. toimitusjohtaja Elina Stråhlman kommentoi analyytikko Roni Peuranheimon haastatteluss...

29 Loka 202513min

Boreo Q3'25: Kaukana potentiaalista vielä

Boreo Q3'25: Kaukana potentiaalista vielä

Vuoden aikana parantuneesta tuloksentekokyvystä huolimatta Boreon portfolion potentiaali on edelleen  selvästi korkeammalla. Boreon toimitusjohtaja Kari Nerg kommentoi kolmatta kvartaalia, loppuvuoden...

29 Loka 202517min

Fortum Q3’25: Tekoäly-lätkämailaa odottaen

Fortum Q3’25: Tekoäly-lätkämailaa odottaen

Fortumin tulos jatkaa laskusuunnassa sähkön hinnan madellessa, mutta samalla sijoittajat näkevät edessä tekoälyn ruokkimaa sähkönkysynnän kasvua. Toimitusjohtaja Markus Rauramo kommentoi inderesTV:ssä...

29 Loka 202513min

LapWall Q3'25: Katetasot paranevat kysynnän kasvulla

LapWall Q3'25: Katetasot paranevat kysynnän kasvulla

LapWallin liikevaihto sekä kannattavuus kääntyivät Q3:lla kasvuun alkuvuoden heikosta tasosta, mitä tuki lievästi parantunut markkinatilanne. Toimitusjohtaja Jarmo Pekkarinen kommentoi analyytikko Tom...

29 Loka 202516min

Nokia AI-junan kyytiin

Nokia AI-junan kyytiin

Nokia julkaisi eilen päräyttävän tiedotteen, jonka myötä osake nousi 20 %. Maailman arvokkain yritys, NVIDIA, sijoittaa Nokiaan miljardi dollaria ja yhtiöt aloittavat strategisen yhteistyön. Analyytik...

29 Loka 20259min

Orion Q3’25: Tuotekehitysputken kapeus mietityttää

Orion Q3’25: Tuotekehitysputken kapeus mietityttää

Orion jatkoi viime aikojen tapaansa laaja-alaista kasvua syöpälääke Nubeqa keihäänkärkenä. 2030-luvulle katsoessa pitäisi kuitenkin onnistua uusissa lääkeaihioissa. Toimitusjohtaja Liisa Hurme komment...

28 Loka 20259min

Wärtsilä Q3'25: Fokus orgaanisessa kasvussa (eng.)

Wärtsilä Q3'25: Fokus orgaanisessa kasvussa (eng.)

Wärtsilä raportoi tänään Q3-osavuosikatsauksensa, joka oli päälukujen osalta lähellä ennakko-odotuksia. Pääsegmenteissä Marinessa ja Energyssä tilaukset kehittyivät odotetusti. Wärtsilän toimitusjohta...

28 Loka 202511min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
hyva-paha-johtaminen
rss-rahamania
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
rss-lahtijat
inderespodi
rahapuhetta
rss-startup-ministerio
rss-bisnesta-bebeja
rss-paasipodi
rss-inderes
oppimisen-psykologia
lakicast
rss-kaikki-somesta
rss-karon-grilli
rss-sisalto-kuntoon
rss-40-ajatusta-aanesta