#71. Cityvarasto ostaa halvimmat neliöt ja vuokraa ne kaupungin kovimmilla hinnoilla, Ville Stenroos?
Karon Grilli24 Syys 2025

#71. Cityvarasto ostaa halvimmat neliöt ja vuokraa ne kaupungin kovimmilla hinnoilla, Ville Stenroos?

MAINOSTutustu tämän jaksokuvauksen lopussa olevaan disclaimeriin!Helsingin pörssin First North -markkinapaikalle listautumista suunnitteleva Cityvarasto on Suomen pienvarastobisneksen King Kong.Cityvaraston kiinteistötoiminnan liikevaihto oli viime vuonna reilut 17 miljoonaa euroa, kun koko Suomen pienvarastomarkkina oli 41 miljoonan euron suuruinen. Näillä luvuilla laskettuna Cityvaraston markkinaosuus oli jo yli 40 prosenttia.Kovasti kasvua hamuava Cityvarasto pystynee vielä jonkin aikaa kasvamaan ottamalla markkinaosuutta, mutta kaiken aikaa enemmän kasvu on kiinni kokonaismarkkinan kasvusta. Mikä on Suomen pienvarastomarkkinan kasvu, toimitusjohtaja ja yhtiön perustaja Ville Stenroos?”Olen läheltä seurannut Ruotsia ja muita Pohjoismaita. Pohjoismaissa penetraatio per ihminen on noin 50 prosenttia enemmän kuin Suomessa. Me olemme hyvin samanlaisia maita ja kaupunkeja, ja kulttuurit ovat samanlaisia. Me emme saa kiinni [Ruotsin asukaskohtaisia pienvarastoneliölukuja], koska se kasvaa niin kovasti Ruotsissa! Britanniassa se on yli tupla per asukas verrattuna Suomeen, Yhdysvalloissa 15-kertainen. Ja ne kasvavat edelleen”, Ville Stenroos vastaa.”Yhdysvalloissa viimeksi kuluneen 40 vuoden aikana pienvarastointi on ollut nopeimmin kasvava kiinteistösektori – ja kaikista kannattavin”, hän sanoo.DISCLAIMER:Cityvarasto suunnittelee listautumismyyntiä ja -antia sekä listautumista Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. Yleisöannin merkintäaika on alkanut 24.9. ja sen odotetaan jatkuvan 30.9.2025 asti.Sijoittajaa kehotetaan lukemaan esite ennen sijoituspäätöksen tekemistä ymmärtääkseen täysin arvopapereihin sijoittamista koskevaan päätökseen liittyvät riskit ja edut. Suunniteltua listautumista koskeva suomenkielinen esite on julkaistu yhtiön verkkosivuilla osoitteessa cityvarasto.fi/ipo.Yhteistyössä: Cityvarasto

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(119)

#106. Nostalgiajakso: Ensimmäiset pörssikauppani

#106. Nostalgiajakso: Ensimmäiset pörssikauppani

Juuri 12 vuotta täyttäneenä merkitsin Suomen Viestintäkehityksen osakkeita loppukesällä 1988 järjestetyssä osakeannissa. Kyseessä oli nurkanvaltausyhtiö, ja osakemerkintäpäätös perustui puhtaasti mark...

22 Heinä 0s

Kuinka kirja tehdään ja mitä se maksaa?

Kuinka kirja tehdään ja mitä se maksaa?

Millainen on kirjan liiketalous?Käsikirjoituksen kirjoittaminen on kirjan ylivoimaisesti aikaavievin ja kallein työvaihe, joka tosin suomalaisessa käytännössä on kustantamolle hallittavan kokoinen kul...

15 Heinä 1h 1min

#105. Huhti–kesäkuun 2026 ostot ja myynnit

#105. Huhti–kesäkuun 2026 ostot ja myynnit

Toinen vuosineljännes on paketissa – on aika käydä läpi kvartaalin ostot ja myynnit.Mikä onnistui, mikä meni pieleen? Miksi ostin ja myin näitä yhtiöitä?Samalla arvioin, miten olen onnistunut tavoitte...

8 Heinä 40min

#104. Aki Pyysing grillaa grillinpitäjä Karo Hämäläistä

#104. Aki Pyysing grillaa grillinpitäjä Karo Hämäläistä

Sadannen Grillin kunniaksi järjestetyissä Grillijuhlissa sijoittaja ja pokeriammattilainen Aki Pyysing maksoi kaikkien Grillillä vierailleiden puolesta potut makkaraperunoina ja pani grillinpitäjän te...

24 Kesä 1h 7min

#103. Grilli-cup: Maailman paras osake?

#103. Grilli-cup: Maailman paras osake?

Grillin MM-jaksossa pelataan maailman osakeherruudesta. Markkina-arvoltaan 8 suurinta suomalaista ja 8 maailman suurinta yhtiötä mittelevät toisiaan vastaan knock-out-järjestelmällä. Kriteereinä ovat ...

17 Kesä 26min

#102. Nokian Panimo & Janne Paavola – Grilli paikalla

#102. Nokian Panimo & Janne Paavola – Grilli paikalla

Nokian Panimo täräytti ensimmäiseltä vuosineljännekseltä kovat kasvuluvut: myytyjen litrojen määrä kasvoi peräti 22 prosentilla.Teknoyhtiömäistä kasvua selittää osaltaan pääsiäisen ajoittuminen. Tänä ...

10 Kesä 1h 6min

#101. Mistä tunnistaa hyvän listautumisen?

#101. Mistä tunnistaa hyvän listautumisen?

Listautumisanti on poikkeuksellinen tilanne, jossa tavanomaisen yhtiöanalyysin lisäksi voi olla hyvä tarkastella listautumisen luonnetta ja teknisiä yksityiskohtia. Niiden perusteella voi yrittää uumo...

3 Kesä 32min

Grilli-Ekstra: Toimistoista tuli infraa – Ei näin, KPY!

Grilli-Ekstra: Toimistoista tuli infraa – Ei näin, KPY!

Kun savolainen huastaa, vastuu siirtyy kuulijalle.Erityisesti tämä pätee silloin, kun savolainen markkinoi listautumassa olevaa yhtiötä. Silloin toimistotalosta tulee infrastruktuuria ja rahastojen ha...

1 Kesä 29min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
rss-karon-grilli
rss-sami-miettinen-neuvottelija
rahapuhetta
oppimisen-psykologia
rss-tarkeista-asioista-2
rss-inderes
rss-rahataito-podcast
hyva-paha-johtaminen
asuntoasiaa-paivakirjat
rss-perho-rajoilla
rss-rahamania
rss-rentotapaus
rss-ysin-muijat
rss-pinnan-alla-kiehuu
rss-tyoelaman-muodonmuutos
rss-paasipodi