S12E13 Neljä tapaa jolla taltutat kiireen, näin onnistut
SYÖ NUKU SÄÄSTÄ25 Marras 2022

S12E13 Neljä tapaa jolla taltutat kiireen, näin onnistut

Jaksossa @ronjaroms ja @idastepanow puhuvat kiireestä, stressistä ja menestymisestä. Myös kivat asiat voivat polttaa meidät loppuun helpommin, kun huomaammekaan.

Kulttuuri on muuttunut siihen, että muka pitäisi olla tavoitettavassa koko ajan. Luodaan itsellemme ajatusmalli, jossa viestit, puhelut ja sähköpostit on luettava ja niihin on vastattava heti, vaikka olisi jokin muu asia kesken. Luomme siis itse itsellemme kiireen.

Nuorempana ajattelimme, että menestyminen tarkoittaa kiirettä ja kova meno paikasta toiseen koko ajan, ja töitä painettiin yömyöhään. Onneksi tämä asia on muuttunut, ja menestynyt henkilö on henkilö, jolla on mm. aikaa hengähtää, viettää aikaa läheistensä kanssa ja pitää huolta omasta terveydestä.

Jokin näistä on perussyy siihen, että et ehdi ajoissa paikalle tai sinulla ei ole aikaa oppia uutta:

Huonot organisointi taidot

Fomo= Fear of missing out

Taidottomuus erottaa tärkeä ei tärkeästä

Heikko kyky sanoa ei

Meidän vinkkimme kiireen taltuttamiseen:

-Järjestä asiat niin että vievät vähemmän aikaa. Miten voin helpottaa omaa ajankäyttöä?

-Varasta aikaa toisesta tehtävästä!

-Ulkoista

-Jätä homma tekemättä

Muutokset ovat epämukavia mutta se on ainut tapa saada eri lopputulos.

Lopetetaan se uhriutuminen ja marttyyrinä oleminen, kukaan muu ei aiheuta meidän stressiämme, kun me itse.

Jaksossa haluamme myös muistuttaa omasta palautumisesta. Terveellinen ruoka, riittävä uni ja levännyt olo on peruspilarit, jotta menestymisen matka voi jatkua. Muista siis varata aikaa myös palautumiselle!

Jaksot(178)

S6E4 Rahabalanssi Jenna Mattila

S6E4 Rahabalanssi Jenna Mattila

Kausi jatkuu ja tässä jaksossa pääsemmekin vierailemaan Jenna Mattilan luona Hyvinkäällä. Jenna tunnetaan ehkä paremmin Instagramin puolella Rahabalanssi nimellä. Mistä Jennan into säästämiseen on lähtenyt? Miten Jennan ensimmäinen pankkineuvottelu meni? Mihin Jenna säästää ja sijoittaa? Miksi Jenna tykkää osakkeista? Miksi tavoitteista pitäisi puhua ääneen? Miksi on turha kilpailla muiden toimijoiden kanssa jotka myös haluavat viedä rahataitoja eteenpäin? Tätä jaksoa et halua missata!

23 Loka 202044min

S6E3 Mikko Sjögren

S6E3 Mikko Sjögren

Tässä jaksossa haastateltavaksi saapuu sijoittaja, valmentaja, kirjailija ja Valmennusyhtiö Varapuun perustaja Mikko Sjögren. Varapuun valmennusten kautta on kulkenut kymmeniä tuhansia ihmisiä joita yhdistää kaikkia yksi asia: oma rahatarina. Mikä on rahatarina? Miten se näkyy jokaisen meidän elämässä ja talouden hallinnassa? Entä miten munkki, säästäjä ja tuhlaaja liittyvät toisiinsa?

17 Loka 202035min

S6E2 Rahahuoli Mirva Kulmala

S6E2 Rahahuoli Mirva Kulmala

Kuudennen tuotantokauden ensimmäinen vieraamme on Mirva Kulmala. @rahahuoli Instagram-tiliä houstaava Mirva kertoo avoimesti velkaantumisestaan, kuinka hän sai taloudellisen tilanteensa haltuun ja mitä mieltä Mirvan mies oli tällaisesta "julkitulosta"? Keskustelemme myös siitä kuinka tärkeää avoin rahapuhe on ja kuinka irrottautua rahaan liittyvästä häpeästä. Tätä jaksoa et halua missata!

9 Loka 202036min

S6E1 Filtterit veks! Huijarisyndrooma ja rahapuhe!

S6E1 Filtterit veks! Huijarisyndrooma ja rahapuhe!

SYÖNUKUSÄÄSTÄ kuudes kausi on täällä! Rahasta puhuminen totuudenmukaisesti on tärkeää ja päätimmekin tehdä kauden, jossa vieraat pääsevät ääneen. Tätä ennen on kuitenkin meidän vuoro. Tämä kausi nostaa taloudellisen mielenrauhan kunniaan!  Ensimmäisessä jaksossa on luvassa rehellistä avautumista "filtterit veks" moodilla meidän omista taloudellisista tilanteistamme. Yllättävän rajuksi muodostunut poikkeuksellinen kevät käänsi Erjan yritystoiminnan ja oman talouden päälaelleen. Mikä taloudellinen asia kuristaa taasen Idan kurkkua? Miltä huijarisyndrooma tuntuu? Mitä SoMe on tuonut mukanaan? Tämän kauden avausjakso on rehellistä ja aitoa puhetta siitä, ettei kaikki mene aina niin kuin Strömssössä -ja se on ihan ok.

4 Loka 202026min

BONUS - SYÖ NUKU SÄÄSTÄ "Vuoden sijoitusteko 2020"??

BONUS - SYÖ NUKU SÄÄSTÄ "Vuoden sijoitusteko 2020"??

BONUS JAKSO Meillä on jännittäviä uutisia!Olemme saaneet kunnian olla ehdolla vuoden sijoitusteoksi 2020! Mitkä fiilikset?  SYÖNUKUSÄÄSTÄ kiittää!! P.S meitä voi myös äänestää :) https://www.nordnet.fi/fi/kampanjat/vuoden-sijoittaja

29 Syys 20204min

S5E8 Fiiliksiä tästä kaudesta

S5E8 Fiiliksiä tästä kaudesta

Kauden päätösjaksossa mietimme lähemmin kauden sisältöä.  Mikä jakso jäi mieleen ja miksi? Mistä voisi puhua enemmän? Podi palaa uudella kaudella lokakuussa.

26 Syys 202018min

S5E7 Vakuutukset, yay vai nay?

S5E7 Vakuutukset, yay vai nay?

Kuinka turvallinen olo sinulla on? Tässä jaksossa mietitään vakuutuksia ja Erja on jutellut ammattilaisen kanssa. Minna Zilliacus on vastannut kysymyksiimme ja sen puitteissa käymmekin läpi omia ajatuksia. Mitä mieltä itse olemme vakuutuksista? Onko meillä laajat vakuutukset käytössä vai kevyempi versio? Kuinka usein vakuutukset kannattaa kilpailuttaa?

20 Syys 202024min

S5E6 Nopeasti rikkaaksi- miten vaurastumista voi vauhdittaa? Rakastumalla?

S5E6 Nopeasti rikkaaksi- miten vaurastumista voi vauhdittaa? Rakastumalla?

Podin uusin jakso on julkaistu ja tässä jaksossa mietitään vaurastumisen vauhdittamista. Vaurastumisen ensimmäinen askel on se että tulot ovat suuremmat kuin menot ja toinen yhtä tärkeä askel on että ylijäämä sijoitetaan. Rakkaus on yksi tapa nopeuttaa vaurastumista mutta miksi

13 Syys 202024min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
puheenaihe
rss-rahapodi
pomojen-suusta
hyva-paha-johtaminen
herrasmieshakkerit
rss-markkinointitrippi
rss-perho-rajoilla
ostan-asuntoja-podcast
rss-rahamania
rss-startup-ministerio
taloudellinen-mielenrauha
rss-lahtijat
rss-myynti-ei-ole-kirosana
rss-merja-mahkan-rahat
yrittaja
rss-paasipodi
rss-set-for-life-sijoita-ja-vaurastu