47. Yhdestä sataan asuntoon 2 vuodessa tarkasti suunnistaen - Hannu Airila osa ½

47. Yhdestä sataan asuntoon 2 vuodessa tarkasti suunnistaen - Hannu Airila osa ½

Nyt on taas mielenkiintoista asuntosijoitustarinaa tarjolla, kun Hannu Airila kertoo, miten hän on onnistunut ostamaan, rahoittamaan, remontoimaan ja vuokraamaan asuntoja siten, että parissa vuodessa hän on kasvattanut toimintaansa siten, että on yhden asunnon vuokraamisen sijaan mukana vuokraamassa sataa asuntoa.

Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudinkautta.

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Ostan Asuntoja Podcast #38 – "Olen Vuokranantaja ja ylpeä siitä" – Pia Helkiö

Nuppineula nettisivut

Asuntosalkunrakentaja.fi

Sijoitusasunnot.com

Ruuhi Invest nettisivut

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntopehtoori on vuokranantajan perustama yritys, joka tarjoaa vuokravälitystä alkaen 500 euron palkkiolla, johon sisältyy ensimmäisen vuoden ajalta vuokratakuu. Mainitse vuokravälitystoimeksiannon yhteydessä "Ostan Asuntoja" ja saat 5%:n alennuksen palkkiosta.

Tarjolla on myös "avaimet käteen" vuokra-asunnon hallinnointipalvelua 35 euron kuukausihinnalla Tampereella ja sen lähialueilla. Näin voit ulkoistaa sijoitusasuntosi vuokraustoiminnan kokonaisuudessaan. Lisätietoa asuntopehtoori.fi

Asuntopehtoorin Blogista: Kumpi oli ensin: asunnon arvo vai vuokra?

Ostan Asuntoja YouTube: Mistä sijoitusasunnon arvonnousu syntyy? YouTube #62

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

Asuntosijoittajan ja vuokranantajan verotuksen ja OmaVeron käytön ohjeet – Blogi #149

* Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(592)

429. Lumo-kuulumiset ja uusi huoneenvuokralaki Tarik Ahsanullah

429. Lumo-kuulumiset ja uusi huoneenvuokralaki Tarik Ahsanullah

Tällä kertaa, vihdoinkin, vieraana on Suomen Vuokranantajien jäsenten tuntema entinen lakiasiainjohtaja, juuri aloittanut Lumon yhteiskuntasuhdepäällikkö ja juristi Tarik Ahsanullah. Parranajorutiinie...

19 Syys 1h 25min

428. Hajauttamisen kautta asuntosijoittajaksi Krista Liljeqvist

428. Hajauttamisen kautta asuntosijoittajaksi Krista Liljeqvist

Krista Liljeqvist on mukana omistamassa ja vuokraamassa 37 sijoitusasuntoa Nastolassa Lahden kyljessä. Ensinnäkin luvassa on tarina, joka etenee kohti kasvavaa asuntomäärää. Toiseksi joukossa on paljo...

12 Syys 1h 13min

427. Pitoa, flippiä ja 10 miljoonalla nopeaa pääoman kiertoa Antti Valkeinen

427. Pitoa, flippiä ja 10 miljoonalla nopeaa pääoman kiertoa Antti Valkeinen

Ostan Asuntoja Podcast on ilmestynynyt katkeamattomasti yli 420 viikkoa putkeen. Syksyllä 2020 jaksossa 119 vieraana oli "asuntosijoittajaksi abivuonna Antti Valkeinen". Jaksossa puhuttiin mm. 4H-yrit...

5 Syys 1h 58min

426. Grahn, Parviainen, Karlsson, Huru - Kuukausipalaveri 36

426. Grahn, Parviainen, Karlsson, Huru - Kuukausipalaveri 36

Kuukausipalaveri 36 ja paikalla koko nelikko. Agendalla kolme pääaihetta, joiden ympärillä keskustelua käydään: Opiskelijasesonki - mistä kevään iso määrä asuntoja tuli ja mihin ne katosivat elokuuss...

29 Elo 1h 34min

425. 17 asuntoa Vaasassa ja kasvussa Essi Nevasaari ja Hannu Alakoski

425. 17 asuntoa Vaasassa ja kasvussa Essi Nevasaari ja Hannu Alakoski

Asuntosijoittaminen ja vuokraustoiminta näyttää kovin erilaiselta kaupungissa, joka on muuttovoittoinen, työpaikkojen määrä on kasvussa, ARA-asuntososialismi ei pärjää yksityisille vuokranantajille ja...

22 Elo 2h 20min

424. Kalustettujen asuntojen Flatta-yrittäjät Lahtinen ja Souris

424. Kalustettujen asuntojen Flatta-yrittäjät Lahtinen ja Souris

Flatta on joustavien kalustettujen keskipitkän ajan asuntojen markkinapaikka.  Vieraina ovat Pauli Lahtinen ja Emilianos Souris. Luvassa on  yrittäjätarinaa, Flatta-nimisen kalustettujen asuntojen vuo...

15 Elo 1h 25min

423. Asunnoista ei voi puhua liikaa Minttu Lehti

423. Asunnoista ei voi puhua liikaa Minttu Lehti

Voisiko positiivisen ja inspiroivan Mintun saada paluuvierailulle? "Voiko koskaan puhua liikaa asunnoista" vastasi Minttu pyyntöön. Minttu Lehti aloitti asuntosijoittamisen tavoitteellisesti vuonna 20...

8 Elo 1h 29min

422. Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 35

422. Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 35

Agenda Vuokramarkkina pääaiheena Opiskelijasesonki OP:n pääjohtajan suora ennustus: "Siinä tulee paniikki, että hyvät asunnot ehtivät mennä" Kuulijakysymys Q3-tunnelmakierros: positiivinen - neutraal...

1 Elo 2h 2min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
vallattomat
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
ostan-asuntoja-podcast
rss-paasipodi
oppimisen-psykologia
rss-karon-grilli
rss-inderes
rss-rahamania
rss-sami-miettinen-neuvottelija
rss-startup-ministerio
lakicast
rss-pinnan-alle
rss-siksi-viestinta
pomojen-suusta
rss-seuraava-potilas
rahapuhetta