106. Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1

106. Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1

Olipa mielenkiintoinen kokemus, kun omalla podcastjuontajan urallani pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa kahden henkilön haastattelua samanaikaisesti. Vieraat olivat sen verran hyviä, että tuskin onnistuin sanomaa pilaamaan.

Anttoni 27, kuvassa hieman partaisempi, ja Waltteri 25, partaansa 2 vuotta vähemmän kasvattaneena, kertovat tarinoitansa ja niiden liittymäkohtia, jotka johtivat lopulta siihen, että molempien pomona on Henri Neuvonen ja työnantajana Sijoitusasunnot.com.

Waltteri on nuoremmasta parrankasvatusiästään huolimatta vuokrannut yli 400 asuntoa, joista monet ovat tehneet kauppaansa Anttonin markkinointisormien kautta. Tässä Osassa 1 juteltiin seuraavia

  • kannattaako koulutus vai ei ja miten sitä voi hankkia, jos pulpetti ei innosta
  • mitkä opit jäivät Osta, vuokraa, vaurastu -kirjasta päällimmäisinä mieleen
  • miten omarahoitusosuus ensimmäisiin sijoitusasuntoihin järjestyi
  • miten molempien rekrytointi sijoitusasunnot.com:lle tapahtui
  • mitä asioihin Waltteri kiinnitti huomiota, kun piti saada alhainen vuokrausaste ylös nopeasti
  • paljonko olisi sopiva alkupalkkapyyntö, jos on innostunut oppimaan alaa kokeneempien seurassa töitä tehden
  • mitä mieltä Ostan Asuntoja -koira Nalle on siitä, että Anttoni ja Waltteri saavat harjoittaa asuntosijoittamista työn ohessa
  • miksi edullinen ostohinta on paras turva asuntosijoittajalle

Anttoni ja Waltteri ovat kirjoittaneet muistilistaa vuokraustoiminnan kokemuksistaan. Nämä kokemukset on nyt koottu "82 vinkkiä asunnon vuokraukseen" -oppaaseen.

Sijoitusasunnot.com myy vuosittain suuren määrän valmiiksi vuokrattuja asuntoja. Tämä opas ei kuitenkaan ole myynnissä vaan sen saa ladattua ilmaiseksi osoitteesta sijoitusasunnot.com.

Sain mahdollisuuden lukea oppaan läpi ennen sen julkaisua ja löysin täydennettäväksi yhden pilkkuvirheen ja puuttuvan i-kirjaimen. Jos oma vuokraustoiminta tökkii, ota tämä laadukas opas esille ja katso sieltä ratkaisevat vinkit asunnon vuokraamiseksi.

Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti.

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava

* Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen

Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Sijoitusasunnot.com Instagram, YouTube

Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja *

"82 vinkkiä asunnon vuokraukseen" -opas

Waltteri Hiljanen Instagram, LinkedIn

Anttoni Kerkkonen Instagram, LinkedIn

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi

Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissä tai Facebookissa.

Käy opiskelemassa Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista uusi "Sijoitusasunto-opas"

Ostan Asuntoja Podcast #24 – Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen, osa 1

Ostan Asuntoja Podcastin kaikki jaksot

Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä

Miten pidentää vuokrasuhteen kestoa? 7 keinoa – YouTube #121

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

Hyvä vuokranantaja auttaa uutta vuokralaistaan jo sopimuksen tekovaiheessa – Blogi #209

TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET

Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198

3 tärkeää kirjaa oman asuntosijoittamis- ja vuokraustoimintani kannalta 2019 Blogi #169

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(593)

430. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 37

430. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 37

Tällä kertaa lähdettiin kuukausipalaveriin ilman etukäteen määriteltyä agendaa eikä mukana ollut analyysejä tilastoista ja raporteista. Juttua syntyi silti ainakin seuraavista aihealueista: Opiskelij...

26 Syys 2h 5min

429. Lumo-kuulumiset ja uusi huoneenvuokralaki Tarik Ahsanullah

429. Lumo-kuulumiset ja uusi huoneenvuokralaki Tarik Ahsanullah

Tällä kertaa, vihdoinkin, vieraana on Suomen Vuokranantajien jäsenten tuntema entinen lakiasiainjohtaja, juuri aloittanut Lumon yhteiskuntasuhdepäällikkö ja juristi Tarik Ahsanullah. Parranajorutiinie...

19 Syys 1h 25min

428. Hajauttamisen kautta asuntosijoittajaksi Krista Liljeqvist

428. Hajauttamisen kautta asuntosijoittajaksi Krista Liljeqvist

Krista Liljeqvist on mukana omistamassa ja vuokraamassa 37 sijoitusasuntoa Nastolassa Lahden kyljessä. Ensinnäkin luvassa on tarina, joka etenee kohti kasvavaa asuntomäärää. Toiseksi joukossa on paljo...

12 Syys 1h 13min

427. Pitoa, flippiä ja 10 miljoonalla nopeaa pääoman kiertoa Antti Valkeinen

427. Pitoa, flippiä ja 10 miljoonalla nopeaa pääoman kiertoa Antti Valkeinen

Ostan Asuntoja Podcast on ilmestynynyt katkeamattomasti yli 420 viikkoa putkeen. Syksyllä 2020 jaksossa 119 vieraana oli "asuntosijoittajaksi abivuonna Antti Valkeinen". Jaksossa puhuttiin mm. 4H-yrit...

5 Syys 1h 58min

426. Grahn, Parviainen, Karlsson, Huru - Kuukausipalaveri 36

426. Grahn, Parviainen, Karlsson, Huru - Kuukausipalaveri 36

Kuukausipalaveri 36 ja paikalla koko nelikko. Agendalla kolme pääaihetta, joiden ympärillä keskustelua käydään: Opiskelijasesonki - mistä kevään iso määrä asuntoja tuli ja mihin ne katosivat elokuuss...

29 Elo 1h 34min

425. 17 asuntoa Vaasassa ja kasvussa Essi Nevasaari ja Hannu Alakoski

425. 17 asuntoa Vaasassa ja kasvussa Essi Nevasaari ja Hannu Alakoski

Asuntosijoittaminen ja vuokraustoiminta näyttää kovin erilaiselta kaupungissa, joka on muuttovoittoinen, työpaikkojen määrä on kasvussa, ARA-asuntososialismi ei pärjää yksityisille vuokranantajille ja...

22 Elo 2h 20min

424. Kalustettujen asuntojen Flatta-yrittäjät Lahtinen ja Souris

424. Kalustettujen asuntojen Flatta-yrittäjät Lahtinen ja Souris

Flatta on joustavien kalustettujen keskipitkän ajan asuntojen markkinapaikka.  Vieraina ovat Pauli Lahtinen ja Emilianos Souris. Luvassa on  yrittäjätarinaa, Flatta-nimisen kalustettujen asuntojen vuo...

15 Elo 1h 25min

423. Asunnoista ei voi puhua liikaa Minttu Lehti

423. Asunnoista ei voi puhua liikaa Minttu Lehti

Voisiko positiivisen ja inspiroivan Mintun saada paluuvierailulle? "Voiko koskaan puhua liikaa asunnoista" vastasi Minttu pyyntöön. Minttu Lehti aloitti asuntosijoittamisen tavoitteellisesti vuonna 20...

8 Elo 1h 29min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
vallattomat
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
hyva-paha-johtaminen
rss-hereilla
rss-paasipodi
ostan-asuntoja-podcast
rss-startup-ministerio
inderespodi
pomojen-suusta
rss-sami-miettinen-neuvottelija
rss-karon-grilli
rss-porssipuhetta
oppimisen-psykologia
rss-20-30-40-podcast
rss-hilden-kaira
lakicast