112. Pirjo Timonen vuokravälitystä 2:lla vuosituhannella Osa 1

112. Pirjo Timonen vuokravälitystä 2:lla vuosituhannella Osa 1

Pirjo Timonen kävi pari viikkoa sitten esittelemässä ensimmäisen vuokranantaja-asiakkaansa asuntoa vuokralaiskandidaatille. Tämä asiakassuhde alkoi viime vuosituhannen puolella.

Meikäläisen kaltaiselle vuokraustoiminnan oman asuntosijoittamisensa ytimessä näkevälle intohimoiselle vuokranantajalle oli upea kokemus päästä juttelemaan vuokraustoiminnasta melkein kaksi tuntia yhteen putkeen. Jokaiselle vuokravälittäjän käyttöä harkitsevalle jakso on myös erinomainen matka siihen, mitä kaikkea vuokravälittäjä voi sekä aloittelevalle että kokeneelle tai sekä matkustavalle että kiireiselle asuntosijoittajalle tarjota.

Pirjo Timonen: "Nauroinkin työkavereille tässä, että joka päivä opin uuden asian"

Osassa 1 juttelimme

  • miten mummot aloittivat Airbnb:n Suomessa viime vuosituhannen puolella
  • mitkä ovat olleet isoja virstanpylväitä Pirjon uran aikana
  • miten vuokravälittäjän tarpeellisuus on muuttunut parissa vuosikymmenessä vai onko perustarve muuttunut mihinkään
  • miten Kuopion OVV:ssä reagoitiin koronan tuloon
  • mistä elementeistä kesäkuun 2020 ennätysvolyymi tuli
  • mihin tekijöihin vuokra-asumisen suosion kasvu perustuu
  • mitä käytännössä ovat vuokravälittäjän tarjoamat palvelut tänä päivänä
  • minkälaisia ovat vuokravälittäjää käyttävät vuokranantajasegmentit

Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti.

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava

* Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen

Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Suomen Vuokranantajat

OVV Kuopio

OVV nettisivut

Vuokrakas.com

Pirjo Timonen LinkedIn

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi

Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissä tai Facebookissa.

Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: "Miksi me myymme sijoitusasuntoja alle markkinahintojen?"

Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24

Kuinka paljon kassavirtaa per sijoitusasunto olisi hyvä? – YouTube #127

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

Suomen paras asuntosijoituskaup… miten luen "Tuottotutkimus 2020" -julkaisua – Blogi #215

TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET

10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210

Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198

Kaupallinen varoitus *

Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(593)

430. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 37

430. Grahn, Karlsson, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 37

Tällä kertaa lähdettiin kuukausipalaveriin ilman etukäteen määriteltyä agendaa eikä mukana ollut analyysejä tilastoista ja raporteista. Juttua syntyi silti ainakin seuraavista aihealueista: Opiskelij...

26 Syys 2h 5min

429. Lumo-kuulumiset ja uusi huoneenvuokralaki Tarik Ahsanullah

429. Lumo-kuulumiset ja uusi huoneenvuokralaki Tarik Ahsanullah

Tällä kertaa, vihdoinkin, vieraana on Suomen Vuokranantajien jäsenten tuntema entinen lakiasiainjohtaja, juuri aloittanut Lumon yhteiskuntasuhdepäällikkö ja juristi Tarik Ahsanullah. Parranajorutiinie...

19 Syys 1h 25min

428. Hajauttamisen kautta asuntosijoittajaksi Krista Liljeqvist

428. Hajauttamisen kautta asuntosijoittajaksi Krista Liljeqvist

Krista Liljeqvist on mukana omistamassa ja vuokraamassa 37 sijoitusasuntoa Nastolassa Lahden kyljessä. Ensinnäkin luvassa on tarina, joka etenee kohti kasvavaa asuntomäärää. Toiseksi joukossa on paljo...

12 Syys 1h 13min

427. Pitoa, flippiä ja 10 miljoonalla nopeaa pääoman kiertoa Antti Valkeinen

427. Pitoa, flippiä ja 10 miljoonalla nopeaa pääoman kiertoa Antti Valkeinen

Ostan Asuntoja Podcast on ilmestynynyt katkeamattomasti yli 420 viikkoa putkeen. Syksyllä 2020 jaksossa 119 vieraana oli "asuntosijoittajaksi abivuonna Antti Valkeinen". Jaksossa puhuttiin mm. 4H-yrit...

5 Syys 1h 58min

426. Grahn, Parviainen, Karlsson, Huru - Kuukausipalaveri 36

426. Grahn, Parviainen, Karlsson, Huru - Kuukausipalaveri 36

Kuukausipalaveri 36 ja paikalla koko nelikko. Agendalla kolme pääaihetta, joiden ympärillä keskustelua käydään: Opiskelijasesonki - mistä kevään iso määrä asuntoja tuli ja mihin ne katosivat elokuuss...

29 Elo 1h 34min

425. 17 asuntoa Vaasassa ja kasvussa Essi Nevasaari ja Hannu Alakoski

425. 17 asuntoa Vaasassa ja kasvussa Essi Nevasaari ja Hannu Alakoski

Asuntosijoittaminen ja vuokraustoiminta näyttää kovin erilaiselta kaupungissa, joka on muuttovoittoinen, työpaikkojen määrä on kasvussa, ARA-asuntososialismi ei pärjää yksityisille vuokranantajille ja...

22 Elo 2h 20min

424. Kalustettujen asuntojen Flatta-yrittäjät Lahtinen ja Souris

424. Kalustettujen asuntojen Flatta-yrittäjät Lahtinen ja Souris

Flatta on joustavien kalustettujen keskipitkän ajan asuntojen markkinapaikka.  Vieraina ovat Pauli Lahtinen ja Emilianos Souris. Luvassa on  yrittäjätarinaa, Flatta-nimisen kalustettujen asuntojen vuo...

15 Elo 1h 25min

423. Asunnoista ei voi puhua liikaa Minttu Lehti

423. Asunnoista ei voi puhua liikaa Minttu Lehti

Voisiko positiivisen ja inspiroivan Mintun saada paluuvierailulle? "Voiko koskaan puhua liikaa asunnoista" vastasi Minttu pyyntöön. Minttu Lehti aloitti asuntosijoittamisen tavoitteellisesti vuonna 20...

8 Elo 1h 29min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
vallattomat
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
hyva-paha-johtaminen
rss-hereilla
rss-paasipodi
ostan-asuntoja-podcast
rss-startup-ministerio
inderespodi
pomojen-suusta
rss-sami-miettinen-neuvottelija
rss-karon-grilli
rss-porssipuhetta
oppimisen-psykologia
rss-20-30-40-podcast
rss-hilden-kaira
lakicast