5. Nukkuuko muutosjohtaja yönsä hyvin? – Lauri Ratia
Johtajana ihminen16 Loka 2025

5. Nukkuuko muutosjohtaja yönsä hyvin? – Lauri Ratia

Millaisesta ihmisestä kasvaa kriisiyritysten muutosjohtaja? Ja miten hän selviää tuossa paineessa?

Tämän jakson vieraana on Lauri Ratia, teollisuusneuvos, hallitusammattilainen ja suomalaisen liike-elämän tunnetuin kriisijohtaja. Laurin kasvutarina kulkee läpi suomalaisen työelämän aina 70-luvulta tähän päivään.

Laurin uran kivijalkana on ollut lapsuudenkodista opittu periksiantamattomuus. Sinnikkyyttä on kysyttykin moneen otteeseen. Silloin, kun Lauri irtisanouduttuaan päätyi raapustamaan työhakemuksia 1990-luvun syvimmän laman keskelle. Mutta myös silloin, kun Lauri sai mahdottomalta kuulostavan tehtävän pelastaa Terrafame. Koskaan ei pidä menettää toivoa.

Jaksossa puhutaan unelmien tärkeydestä. Mitä olivat Laurin haaveammatit lapsena ja opiskelijana, ja miten nämä toteutuivat? Ratia muistuttaakin meitä kaikkia, ettei ura ole ohi vielä kolmi- tai nelikymppisenä. ”Edetkää maltilla ja muistakaa haaveilla.”

Lauri paljastaa myös oman salaisuutensa siitä, miten menestystä voi itse houkutella luokseen.

Yksi Laurin merkittävimmistä kasvun paikoista on ollut opetella ihmisten johtamista numeroiden johtamisen sijaan. Muutos sai alkunsa, kun 48-vuotiaana hän sai luottamusmieheltä palautteen: "Se Ratiakin vain käsittelee ihmisiä kuin numeroita." Miten johtaja säilyttää inhimillisyytensä ja perustelee itselleen, että ihmisten elämän suuntaa muuttavat päätökset ovat välttämättömiä?

Kovien prässien puristuksessa Laurin on ollut opeteltava huolehtimaan myös itsestään. Mikä on Laurin joka-aamuinen alkusysäys päivään? Entä mikä merkitys musiikilla on hänen elämässään?

Tämä on keskustelu uskosta omaan asiaan, periksiantamattomuudesta ja määrätietoisuudesta. Mutta myös keskustelu aitoudesta ja inhimillisyydestä hetkinä, jolloin ne ovat koetuksella.


Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(17)

En osannut kuvitella, että olisin tässä I Gita Kadambi, Kansallisooppera

En osannut kuvitella, että olisin tässä I Gita Kadambi, Kansallisooppera

Onko tämä mitä opiskelen oikeastaan minua varten? Tätä kysyi itseltään nuori Gita kesken solistitutkintonsa Lontoossa. Tutkinto tuli rutistettua kasaan, mutta samalla kirkastui, että pianistiksi hänes...

15 Loka 53min

15. Jos en kelpaa tällaisena, olkoon niin | Jarno Limnell

15. Jos en kelpaa tällaisena, olkoon niin | Jarno Limnell

Nuorena johtajana Jarno Limnell yritti olla jotain, mitä hän ei ollut. Kova ja itsevarma ulkokuori peitti epävarmuutta, mutta kun väsymys ja paine kasvoivat, kulissi ei pysynyt pystyssä. Esiin tuli se...

8 Loka 56min

14. Menestys ei poista riittämättömyyden tunnetta | Harri Sieppi, Inderes

14. Menestys ei poista riittämättömyyden tunnetta | Harri Sieppi, Inderes

Harri Sieppi on kulkenut poikkeuksellisen matkan vaatimattomista oloista menestyneeksi yrittäjäksi japörssiyhtiön toimitusjohtajaksi.Ensimmäisiä uravalintoja oli päättää, mennäkö paremmin palkatun työ...

11 Kesä 53min

13. Johtaja näyttää esimerkkiä myös elämäntavoillaan I Ilona Ylinampa, Fujitsu

13. Johtaja näyttää esimerkkiä myös elämäntavoillaan I Ilona Ylinampa, Fujitsu

Mitä tapahtuu johtajalle, joka ei johda itseään? Ilona Ylinampa on yksi suomalaisen teknologia- ja IT-alan näkyvimmistä johtajista, vakiokasvona sadan vaikuttajan listoilla, vuoden myyntijohtajana pal...

4 Kesä 45min

12. Johtaja ilman alaisia | Jaajo Linnonmaa

12. Johtaja ilman alaisia | Jaajo Linnonmaa

Voiko olla johtaja ilman alaisia?Johtajana Ihminen -podcastin tämänkertainen vieras on Jaajo Linnonmaa. Mediapersoona, sarjayrittäjä ja visionääri, jonka ura on rakentunut tarttumalla asioihin ennen k...

28 Touko 54min

11. Johtajana et koskaan ole tärkein | Samu Konttinen, Loihde Oyj

11. Johtajana et koskaan ole tärkein | Samu Konttinen, Loihde Oyj

Miksi pörssiyhtiöiden johtajiin liittyy edelleen jonkinlainen “keijupöly”?Johtajana Ihminen -podcastin vieraana on Samu Konttinen – kansainvälisen teknologia- ja liiketoimintakentän johtaja, joka on n...

21 Touko 50min

10. Ei ainoa urapolku ole ylöspäin – oikeus valita toisin | Marjaana Toiminen, Ellun Kanat

10. Ei ainoa urapolku ole ylöspäin – oikeus valita toisin | Marjaana Toiminen, Ellun Kanat

Mitä tapahtuu, kun kesken toimitusjohtajahaastattelun ymmärrät, ettet haluakaan tehtävää?Tässä Johtajana Ihminen -podcastin jaksossa vieraana on Marjaana Toiminen. Liiketoimintajohtaja, muutoskonsultt...

13 Touko 44min

9. Huippukeittiöstä kasvuyhtiön CFO:ksi – Mikko Kärkkäinen, Freska Group

9. Huippukeittiöstä kasvuyhtiön CFO:ksi – Mikko Kärkkäinen, Freska Group

Johtajana ihminen palaa uuden tuotantokauden parissa. Kauden ensimmäisessä jaksossa vieraana on Mikko Kärkkäinen. Mitä johtajuudesta oppii paineessa? Mikko on startup- ja scale-up -ammattilainen, enti...

7 Touko 45min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
vallattomat
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
ostan-asuntoja-podcast
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
rss-rahamania
rss-laakispodi
rss-hereilla
rss-karon-grilli
rahapuhetta
hyva-paha-johtaminen
rss-startup-ministerio
rss-lahtijat
pomojen-suusta
rss-alanvaihtajat
rss-ammattipodcast
rss-paasipodi
rss-johtajana-ihminen