7. Johtajan tehtävä koettelee ihmisen aitoutta – Lassi Määttä, Barona
Johtajana ihminen30 Loka 2025

7. Johtajan tehtävä koettelee ihmisen aitoutta – Lassi Määttä, Barona

Tämän Johtajana ihminen -podcast-jakson vieraan kanssa paljastuu, että heikkoina hetkinä toimitusjohtajakin voi yhyttää itsensä miettimästä, mitä oikeastaan on saanut aikaiseksi.

Baronan toimitusjohtaja Lassi Määtän ura ei ole ollut lineaarista etenemistä tai nousua huipulle. Elämä on kuitenkin kuljettanut hänet upseeriopinnoista yhden Suomen suurimman työnantajan toimitusjohtajaksi.

Jaksossa Lassi kertoo siitä, miten hän on päätynyt useamman kerran tarkkailemaan omaa itseään suhteessa ympäristöön ja sen tarjoamaan tulevaisuuteen. Itsereflektio on pakottanut vastaamaan vaikeisiinkin kysymyksiin mutta myös auttanut pysymään uskollisena itselleen. Kasvua ovat siivittäneet uskallus muutokseen ja usko tulevaan.

Miksi nuori upseeri päätti opinto- ja asuntovelallisena maksaa sakot koulutuksen keskenjättämisestä hypätäkseen liike-elämään? Entä miksi reilu nelikymppinen menestyvässä roolissa toimiva johtaja jättäytyi kokonaan liike-elämästä pariksi vuodeksi? Lassin mukaan suunnanmuutokset ovat osuneet tilanteisiin, joissa aika on tullut täyteen. Mutta miten on, onko mittakin joskus täyttynyt?

Omiksi supervoimikseen työssä Lassi nostaa aitouden, suoraselkäisyyden ja inhimillisen kohtaamisen taidon. Ne ovat kuitenkin koetuksella ison yrityksen toimitusjohtajana, etenkin muutostilanteissa, jolloin päätökset koskettavat monien ihmisten elämää. Miten Lassi pitää kiinni periaatteistaan? Katuuko hän jotain?

Työt eivät Lassin mielestä kuulu sänkyyn, oli rooli mikä tahansa, eikä hyvää johtajuutta voi olla, jos johtaja itse ei voi hyvin. Jaksossa kuullaan, mitä Lassi lupasi itselleen palatessaan tauon jälkeen työelämään ja onko hän pystynyt pitämään lupauksistaan kiinni.

Lassi Määtän kasvun paikkojen äärellä puhutaan myös luottamuksesta, keskeneräisyyden sietämisestä ja sattuman vaikutuksesta menestykseen.


Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(17)

En osannut kuvitella, että olisin tässä I Gita Kadambi, Kansallisooppera

En osannut kuvitella, että olisin tässä I Gita Kadambi, Kansallisooppera

Onko tämä mitä opiskelen oikeastaan minua varten? Tätä kysyi itseltään nuori Gita kesken solistitutkintonsa Lontoossa. Tutkinto tuli rutistettua kasaan, mutta samalla kirkastui, että pianistiksi hänes...

15 Loka 53min

15. Jos en kelpaa tällaisena, olkoon niin | Jarno Limnell

15. Jos en kelpaa tällaisena, olkoon niin | Jarno Limnell

Nuorena johtajana Jarno Limnell yritti olla jotain, mitä hän ei ollut. Kova ja itsevarma ulkokuori peitti epävarmuutta, mutta kun väsymys ja paine kasvoivat, kulissi ei pysynyt pystyssä. Esiin tuli se...

8 Loka 56min

14. Menestys ei poista riittämättömyyden tunnetta | Harri Sieppi, Inderes

14. Menestys ei poista riittämättömyyden tunnetta | Harri Sieppi, Inderes

Harri Sieppi on kulkenut poikkeuksellisen matkan vaatimattomista oloista menestyneeksi yrittäjäksi japörssiyhtiön toimitusjohtajaksi.Ensimmäisiä uravalintoja oli päättää, mennäkö paremmin palkatun työ...

11 Kesä 53min

13. Johtaja näyttää esimerkkiä myös elämäntavoillaan I Ilona Ylinampa, Fujitsu

13. Johtaja näyttää esimerkkiä myös elämäntavoillaan I Ilona Ylinampa, Fujitsu

Mitä tapahtuu johtajalle, joka ei johda itseään? Ilona Ylinampa on yksi suomalaisen teknologia- ja IT-alan näkyvimmistä johtajista, vakiokasvona sadan vaikuttajan listoilla, vuoden myyntijohtajana pal...

4 Kesä 45min

12. Johtaja ilman alaisia | Jaajo Linnonmaa

12. Johtaja ilman alaisia | Jaajo Linnonmaa

Voiko olla johtaja ilman alaisia?Johtajana Ihminen -podcastin tämänkertainen vieras on Jaajo Linnonmaa. Mediapersoona, sarjayrittäjä ja visionääri, jonka ura on rakentunut tarttumalla asioihin ennen k...

28 Touko 54min

11. Johtajana et koskaan ole tärkein | Samu Konttinen, Loihde Oyj

11. Johtajana et koskaan ole tärkein | Samu Konttinen, Loihde Oyj

Miksi pörssiyhtiöiden johtajiin liittyy edelleen jonkinlainen “keijupöly”?Johtajana Ihminen -podcastin vieraana on Samu Konttinen – kansainvälisen teknologia- ja liiketoimintakentän johtaja, joka on n...

21 Touko 50min

10. Ei ainoa urapolku ole ylöspäin – oikeus valita toisin | Marjaana Toiminen, Ellun Kanat

10. Ei ainoa urapolku ole ylöspäin – oikeus valita toisin | Marjaana Toiminen, Ellun Kanat

Mitä tapahtuu, kun kesken toimitusjohtajahaastattelun ymmärrät, ettet haluakaan tehtävää?Tässä Johtajana Ihminen -podcastin jaksossa vieraana on Marjaana Toiminen. Liiketoimintajohtaja, muutoskonsultt...

13 Touko 44min

9. Huippukeittiöstä kasvuyhtiön CFO:ksi – Mikko Kärkkäinen, Freska Group

9. Huippukeittiöstä kasvuyhtiön CFO:ksi – Mikko Kärkkäinen, Freska Group

Johtajana ihminen palaa uuden tuotantokauden parissa. Kauden ensimmäisessä jaksossa vieraana on Mikko Kärkkäinen. Mitä johtajuudesta oppii paineessa? Mikko on startup- ja scale-up -ammattilainen, enti...

7 Touko 45min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
vallattomat
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
ostan-asuntoja-podcast
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
rss-rahamania
rss-laakispodi
rss-hereilla
rss-karon-grilli
rahapuhetta
hyva-paha-johtaminen
rss-startup-ministerio
rss-lahtijat
pomojen-suusta
rss-alanvaihtajat
rss-ammattipodcast
rss-paasipodi
rss-johtajana-ihminen