Mikä on kaikkein tärkeintä? | Venla Wacklin-Mäki-Kerttula
Uusi Verso24 Marras 2025

Mikä on kaikkein tärkeintä? | Venla Wacklin-Mäki-Kerttula

Varikkomessun saarna Kristuksen kuninkuuden sunnuntaina 23.11.2025. Saarnatekstinä Matt. 25:31–46:

Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’ Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’

Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’ Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’

Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”

Jaksot(190)

Jumalan lapsena, osa 1 – Olenko hyväksytty? | Daniel Hukari

Jumalan lapsena, osa 1 – Olenko hyväksytty? | Daniel Hukari

Varikkomessun saarna 18.9.2022. Evankeliumitekstinä Luukas 15:11-32 eli tuhlaajapoikavertaus. Keskustelukysymyksiä: 1. Milloin koen olevani kuin tuhlaajapoika? Entä kuin isoveli? 2. Voinko hyväksyä ta...

20 Syys 202222min

Jumalaa etsimässä, osa 3 – Raamattu apuna | Timo Pöyhönen

Jumalaa etsimässä, osa 3 – Raamattu apuna | Timo Pöyhönen

Varikkomessun saarna 4.9.2022. Evankeliumitekstinä Matteus 5:17-20. Keskustelukysymyksiä: 1. Mitkä ovat ensimmäiset muistikuvasi Raamatusta? 2. Miksi Raamattua kannattaisi lukea? 3. Mitä Raamattu mer...

6 Syys 202224min

Jumalaa etsimässä, osa 2 – Tunne itsesi | Daniel Hukari

Jumalaa etsimässä, osa 2 – Tunne itsesi | Daniel Hukari

Telakkamessun saarna 28.8.2022 Hervannan kirkolta. Daniel Hukari pohtii saarnassa Jumalan etsimisen ja itsensä tuntemisen suhdetta ja vastakkainasettelua. Evankeliumitekstinä Luuk. 18:9-14 Pohdittavak...

2 Syys 202221min

Jumalaa etsimässä, osa 1 – Miten etsin Jumalaa? | Emma Autti

Jumalaa etsimässä, osa 1 – Miten etsin Jumalaa? | Emma Autti

Varikkomessun saarna Pispalan kirkolta 21.8.2022. Saarnassa Emma Autti kertoo, kuinka Jumalan etsiminen on tutustumista Jeesukseen. Päivän teksti: Matt. 7:7-14

22 Elo 202223min

Helluntai – Pyhän Hengen voimassa | Arno Alajoki

Helluntai – Pyhän Hengen voimassa | Arno Alajoki

Varikkomessun saarna Pispalan kirkolta 12.6.2022. Saarnassa Arno Alajoki kertoo, kuinka Pyhä Henki varustaa meitä. Päivän teksti: Ap. t. 1:1-8 Pohdittavaksi: 1. Mitä voimme oppia päivän tekstin pohjal...

14 Kesä 202217min

Helluntai – Yhteyden ihme | Daniel Hukari

Helluntai – Yhteyden ihme | Daniel Hukari

Ap.t. 2:1-13 Pohdittavaksi: 1. Miten löydät yhteyttä muihin ihmisiin? 2. Miten löydät harmoniaa riitasointuihin? 3. Mitä Pyhä Henki sinulle merkitsee?

7 Kesä 202216min

Elämän rytmit – Juhli | Emma Autti

Elämän rytmit – Juhli | Emma Autti

Varikkomessun saarna Pispalan kirkolta 29.5.2022. Elämän rytmit -sarjan viimeisessä osassa Emma pohtii juhlimista. Israelin lakiin oli kirjoitettu juhlia, joiden äärelle kansan tuli pysähtyä. Toisaalt...

7 Kesä 202213min

Elämän rytmit – Siunaa | Mikko Wirtanen

Elämän rytmit – Siunaa | Mikko Wirtanen

Telakkamessun saarna Hervannan kirkolta 22.5.2022 Pohdittavaksi: Mitä siunausta sinä olet kokenut? Onko joku, jota et voi siunata sanoin, teoin taikka lahjalla?

25 Touko 202220min

Suosittua kategoriassa Uskonto ja hengellisyys

yopuolen-tarinoita-2
lahko
kulttien-johdossa
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-valo-minussa-2
rss-vapaudu-voimaasi
rss-lakeuden-valo
rss-raamattu-podcast
rss-kirkon-ihmeellisimmat-tarinat
rss-miehen-mieli-podcast
harhaoppia
rss-seuraa-sieluasi
rss-kristallinen-jumalatar-podcast
tavallinenjeesus
maailmanpuu
rss-valopaat-podcast
rss-raamattupodi-365-paivaa-raamattu-vuodessa-lapi
rss-emil-anton
rss-mailiksen-raamattukoulu
rss-raamattuavain