
Jakso 70. Vieraana Jani Meriläinen (Jalkapallo)
Elämän Pelikirja on podcast, jota tehdään rakkaudesta urheilijoihin. Podcastia isännöi suomalaisen urheilumarkkinoinnin eturivin asiantuntijoihin jo vuosikymmenen kuulunut kauppatieteiden tohtori Arto Kuuluvainen. Ensimmäisissä 37 jaksossa toisena isäntänä toimi ex-NHL jääkiekkoilija Tony Salmelainen. Sittemmin Veikkausliigalegenda Jyrki Rovio. Elämän pelikirja- podcast haluaa nostaa esiin erityisesti entisten urheilijoiden tarinoita sekä näiden ajatuksia ja kokemuksia erityisesti uran loppumiseen liittyen. Jo tutkimuksiinkin nojaten voimme todeta, että urheilu-uran loppuminen voi olla urheilijalle valtava shokki joka laittaa koko identiteetin ja elämän kerralla uusiksi. Etenkin tämä korostuu silloin, kun urheilija ei itse pääse päättämään uransa loppumisesta. Podcastissa peilataankin kokemuksia eri lajien ja eri aikakausien urheilijoiden ja urheilun taustahahmojen kanssa. Uskomme, että näistä keskusteluista on paljon hyötyä jokaiselle urheilijaksi itsensä identifioivalle. Eri jaksoissa painotamme hieman eri teemoja ja käsitellyksi tulevat mm. päihteet, mielenterveys sekä urheilijaidentiteetti ja siitä luopuminen. Tässä Elämän pelikirja -podcastin 70. jaksossa vieraana on ex-jalkapallomaalivahti, vuoden futsal-pelaajaksikin valittu, Jani Meriläinen. Peliurallaan mm. toistasataa Veikkausliigaottelua ja 21 Futsal-maaottelua pelanneen "Mertsin" kanssa keskusteltiin mm. juniorivuosista Rovaniemellä, pitkästä odotuksesta ennen pelipaikan vakiinnuttamista RoPSin edustusjoukkueessa, siirrosta Interiin, maalivahtivalmennuksen kehityksestä sekä urheiluseurojen vastuullisuudesta. Mikäli haluat tukea Elämän Pelikirja projektiamme, niin helpoin tapa on tilata Elämän Pelikirja -kirja. Kirjaa voit tilata verkkokaupastamme (22 EUR): https://holvi.com/shop/elamanpelikirja/ Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa: Twitter: https://twitter.com/EPelikirja Facebook: https://www.facebook.com/elamanpelikirja LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/elämän-pelikirja-rakkaudesta-urheilijoihin Instagram: https://www.instagram.com/elaman_pelikirja/
10 Joulu 20231h 20min

Jakso 69. Vieraana Christina Forssell (Jalkapallo)
Elämän Pelikirja on podcast, jota tehdään rakkaudesta urheilijoihin. Podcastia isännöi suomalaisen urheilumarkkinoinnin eturivin asiantuntijoihin jo vuosikymmenen kuulunut kauppatieteiden tohtori Arto Kuuluvainen. Ensimmäisissä 37 jaksossa toisena isäntänä toimi ex-NHL jääkiekkoilija Tony Salmelainen. Sittemmin Veikkausliigalegenda Jyrki Rovio. Elämän pelikirja- podcast haluaa nostaa esiin erityisesti entisten urheilijoiden tarinoita sekä näiden ajatuksia ja kokemuksia erityisesti uran loppumiseen liittyen. Jo tutkimuksiinkin nojaten voimme todeta, että urheilu-uran loppuminen voi olla urheilijalle valtava shokki joka laittaa koko identiteetin ja elämän kerralla uusiksi. Etenkin tämä korostuu silloin, kun urheilija ei itse pääse päättämään uransa loppumisesta. Podcastissa peilataankin kokemuksia eri lajien ja eri aikakausien urheilijoiden ja urheilun taustahahmojen kanssa. Uskomme, että näistä keskusteluista on paljon hyötyä jokaiselle urheilijaksi itsensä identifioivalle. Eri jaksoissa painotamme hieman eri teemoja ja käsitellyksi tulevat mm. päihteet, mielenterveys sekä urheilijaidentiteetti ja siitä luopuminen. Tässä Elämän pelikirja -podcastin 69. jaksossa vieraana on jalkapalloilija, nykyään mm. henkisenä valmentajana toimiva, Christina Forssell. Peliurallaan mm. 10 Suomen mestaruutta voittaneen ja 70 A-maaottelua pelanneen Christinan kanssa keskusteltiin mm. pitkästä urasta Klubissa, vuosista ulkomailla, UEFA Cupin välieristä, työn ja pelaamisen yhdistämisestä, henkisestä valmennuksesta sekä Pallokentän Sosiaalipalloilijoista (SOPPA). Mikäli haluat tukea Elämän Pelikirja projektiamme, niin helpoin tapa on tilata Elämän Pelikirja -kirja. Kirjaa voit tilata verkkokaupastamme (29.90 EUR): https://holvi.com/shop/elamanpelikirja/ Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa: Twitter: https://twitter.com/EPelikirja Facebook: https://www.facebook.com/elamanpelikirja LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/elämän-pelikirja-rakkaudesta-urheilijoihin Instagram: https://www.instagram.com/elaman_pelikirja/
2 Joulu 20231h 29min

Jakso 68. Vieraana Jonne Virtanen (Jääkiekko)
Elämän Pelikirja on podcast, jota tehdään rakkaudesta urheilijoihin. Podcastia isännöi suomalaisen urheilumarkkinoinnin eturivin asiantuntijoihin jo vuosikymmenen kuulunut kauppatieteiden tohtori Arto Kuuluvainen. Ensimmäisissä 37 jaksossa toisena isäntänä toimi ex-NHL jääkiekkoilija Tony Salmelainen. Sittemmin Veikkausliigalegenda Jyrki Rovio. Elämän pelikirja- podcast haluaa nostaa esiin erityisesti entisten urheilijoiden tarinoita sekä näiden ajatuksia ja kokemuksia erityisesti uran loppumiseen liittyen. Jo tutkimuksiinkin nojaten voimme todeta, että urheilu-uran loppuminen voi olla urheilijalle valtava shokki joka laittaa koko identiteetin ja elämän kerralla uusiksi. Etenkin tämä korostuu silloin, kun urheilija ei itse pääse päättämään uransa loppumisesta. Podcastissa peilataankin kokemuksia eri lajien ja eri aikakausien urheilijoiden ja urheilun taustahahmojen kanssa. Uskomme, että näistä keskusteluista on paljon hyötyä jokaiselle urheilijaksi itsensä identifioivalle. Eri jaksoissa painotamme hieman eri teemoja ja käsitellyksi tulevat mm. päihteet, mielenterveys sekä urheilijaidentiteetti ja siitä luopuminen. Tässä Elämän pelikirja -podcastin 68. jaksossa vieraana on entinen jääkiekkoilija, nykyinen valmentaja, Jonne Virtanen. Peliurallaan mm. Suomen mestaruuden voittaneen Jonnen kanssa keskusteltiin mm. pitkästä ja värikkäästä matkasta Turun Weikoista Liigakonkariksi (SaiPa, JYP, Lukko, TPS, Sport), voittamisesta, kohujen taustoista, siirtymästä valmennusuralle sekä alkoholismista. Mikäli haluat tukea Elämän Pelikirja projektiamme, niin helpoin tapa on tilata Elämän Pelikirja -kirja. Kirjaa voit tilata verkkokaupastamme (29.90 EUR): https://holvi.com/shop/elamanpelikirja/ Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa: Twitter: https://twitter.com/EPelikirja Facebook: https://www.facebook.com/elamanpelikirja LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/elämän-pelikirja-rakkaudesta-urheilijoihin Instagram: https://www.instagram.com/elaman_pelikirja/
11 Marras 20231h 29min

Jakso 67. Vieraana Jussi Piha (Salibandy)
Elämän Pelikirja on podcast, jota tehdään rakkaudesta urheilijoihin. Podcastia isännöi suomalaisen urheilumarkkinoinnin eturivin asiantuntijoihin jo vuosikymmenen kuulunut kauppatieteiden tohtori Arto Kuuluvainen. Ensimmäisissä 37 jaksossa toisena isäntänä toimi ex-NHL jääkiekkoilija Tony Salmelainen. Sittemmin Veikkausliigalegenda Jyrki Rovio. Elämän pelikirja- podcast haluaa nostaa esiin erityisesti entisten urheilijoiden tarinoita sekä näiden ajatuksia ja kokemuksia erityisesti uran loppumiseen liittyen. Jo tutkimuksiinkin nojaten voimme todeta, että urheilu-uran loppuminen voi olla urheilijalle valtava shokki joka laittaa koko identiteetin ja elämän kerralla uusiksi. Etenkin tämä korostuu silloin, kun urheilija ei itse pääse päättämään uransa loppumisesta. Podcastissa peilataankin kokemuksia eri lajien ja eri aikakausien urheilijoiden ja urheilun taustahahmojen kanssa. Uskomme, että näistä keskusteluista on paljon hyötyä jokaiselle urheilijaksi itsensä identifioivalle. Eri jaksoissa painotamme hieman eri teemoja ja käsitellyksi tulevat mm. päihteet, mielenterveys sekä urheilijaidentiteetti ja siitä luopuminen. Tässä Elämän pelikirja -podcastin 67. jaksossa vieraana on entinen salibandyn pelaaja, maailmanmestari, Jussi Piha. Urallaan käytännössä kaiken lajissaan voittaneen "Juden" kanssa keskusteltiin mm. matkasta Espoosta ja Westend Indiansista Classic-ikoniksi, Prahan kultaisista MM-kisoista, Jarkko Niemisestä ja Pasi Peltolasta, uran päättymisestä loukkaantumiseen, hektisen perhearjen ja huippusalibandyn yhdistämisestä, urheilun henkisestä "sodankäynnistä" sekä Jussin nykyisistä työtehtävistä Eezyllä. Mikäli haluat tukea Elämän Pelikirja projektiamme, niin helpoin tapa on tilata Elämän Pelikirja -kirja. Kirjaa voit tilata verkkokaupastamme (29.90 EUR): https://holvi.com/shop/elamanpelikirja/ Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa: Twitter: https://twitter.com/EPelikirja Facebook: https://www.facebook.com/elamanpelikirja LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/elämän-pelikirja-rakkaudesta-urheilijoihin Instagram: https://www.instagram.com/elaman_pelikirja/
27 Loka 20231h 30min

Jakso 66. Vieraana Henrik Moisander (Jalkapallo)
Elämän Pelikirja on podcast, jota tehdään rakkaudesta urheilijoihin. Podcastia isännöi suomalaisen urheilumarkkinoinnin eturivin asiantuntijoihin jo vuosikymmenen kuulunut kauppatieteiden tohtori Arto Kuuluvainen. Ensimmäisissä 37 jaksossa toisena isäntänä toimi ex-NHL jääkiekkoilija Tony Salmelainen. Sittemmin Veikkausliigalegenda Jyrki Rovio. Elämän pelikirja- podcast haluaa nostaa esiin erityisesti entisten urheilijoiden tarinoita sekä näiden ajatuksia ja kokemuksia erityisesti uran loppumiseen liittyen. Jo tutkimuksiinkin nojaten voimme todeta, että urheilu-uran loppuminen voi olla urheilijalle valtava shokki joka laittaa koko identiteetin ja elämän kerralla uusiksi. Etenkin tämä korostuu silloin, kun urheilija ei itse pääse päättämään uransa loppumisesta. Podcastissa peilataankin kokemuksia eri lajien ja eri aikakausien urheilijoiden ja urheilun taustahahmojen kanssa. Uskomme, että näistä keskusteluista on paljon hyötyä jokaiselle urheilijaksi itsensä identifioivalle. Eri jaksoissa painotamme hieman eri teemoja ja käsitellyksi tulevat mm. päihteet, mielenterveys sekä urheilijaidentiteetti ja siitä luopuminen. Tässä Elämän pelikirja -podcastin 66. jaksossa vieraana on entine jalkapalloilija Henrik Moisander. Urallaan mm. Veikkausliigan parhaaksi maalivahdiksi valitun "Henkan" kanssa keskusteltiin mm. matkasta Turun Nappulaliigasta ja TPS:sta Amsterdamin Ajaxiin (yhdessä kaksoisveli Niklaksen kanssa), nuoresta Zlatanista, maalivahtipelaamisesta ja kakkosmaalivahdin haastavasta roolista, läpimurrosta Veikkausliigassa, turkulaisesta futiksesta ylipäänsä, urasiirtymästä pankkimaailmaan sekä siitä miten urheilijoiden tulisi taloudellisesti varautua uran päättymiseen. Mikäli haluat tukea projektiamme, niin helpoin tapa on tilata Elämän Pelikirja -kirja. Kirjaa voit tilata verkkokaupastamme (29.90 EUR): https://holvi.com/shop/elamanpelikirja/ Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa: Twitter: https://twitter.com/EPelikirja Facebook: https://www.facebook.com/elamanpelikirja LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/elämän-pelikirja-rakkaudesta-urheilijoihin Instagram: https://www.instagram.com/elaman_pelikirja/
14 Loka 20231h 37min

Jakso 65. Vieraana Ville Hautala (Yleisurheilu/Estejuoksu)
Elämän Pelikirja on podcast, jota tehdään rakkaudesta urheilijoihin. Podcastia isännöi suomalaisen urheilumarkkinoinnin eturivin asiantuntijoihin jo vuosikymmenen kuulunut kauppatieteiden tohtori Arto Kuuluvainen. Ensimmäisissä 37 jaksossa toisena isäntänä toimi ex-NHL jääkiekkoilija Tony Salmelainen. Sittemmin Veikkausliigalegenda Jyrki Rovio. Elämän pelikirja- podcast haluaa nostaa esiin erityisesti entisten urheilijoiden tarinoita sekä näiden ajatuksia ja kokemuksia erityisesti uran loppumiseen liittyen. Jo tutkimuksiinkin nojaten voimme todeta, että urheilu-uran loppuminen voi olla urheilijalle valtava shokki joka laittaa koko identiteetin ja elämän kerralla uusiksi. Etenkin tämä korostuu silloin, kun urheilija ei itse pääse päättämään uransa loppumisesta. Podcastissa peilataankin kokemuksia eri lajien ja eri aikakausien urheilijoiden ja urheilun taustahahmojen kanssa. Uskomme, että näistä keskusteluista on paljon hyötyä jokaiselle urheilijaksi itsensä identifioivalle. Eri jaksoissa painotamme hieman eri teemoja ja käsitellyksi tulevat mm. päihteet, mielenterveys sekä urheilijaidentiteetti ja siitä luopuminen. Tässä Elämän pelikirja -podcastin 65. jaksossa vieraana on entinen estejuoksija Ville Hautala. Urallaan mm. olympialaisten välierissä juosseen Villen kanssa keskusteltiin matkasta Lapualta arvokisoihin, kestävyysjuoksun hurjista harjoitusmääristä, loukkaantumisista, onnistumisista ja pettymyksistä. Lisäksi keskustelimme mm. urasiirtymästä myyntitehtäviin sekä omien lasten valmentamisesta. Mikäli haluat tukea projektiamme, niin helpoin tapa on tilata Elämän Pelikirja -kirja. Kirjaa voit tilata verkkokaupastamme: https://holvi.com/shop/elamanpelikirja/ (Huom! Koodilla "Season3" nyt -40 % hinnoista!) Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa: Twitter: https://twitter.com/EPelikirja Facebook: https://www.facebook.com/elamanpelikirja LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/elämän-pelikirja-rakkaudesta-urheilijoihin Instagram: https://www.instagram.com/elaman_pelikirja/
27 Syys 20231h 6min

Jakso 64. Vieraana Toni Koivisto (Jääkiekko)
Elämän Pelikirja on podcast, jota tehdään rakkaudesta urheilijoihin. Podcastia isännöi suomalaisen urheilumarkkinoinnin eturivin asiantuntijoihin jo vuosikymmenen kuulunut kauppatieteiden tohtori Arto Kuuluvainen. Ensimmäisissä 37 jaksossa toisena isäntänä toimi ex-NHL jääkiekkoilija Tony Salmelainen. Sittemmin Veikkausliigalegenda Jyrki Rovio. Elämän pelikirja- podcast haluaa nostaa esiin erityisesti entisten urheilijoiden tarinoita sekä näiden ajatuksia ja kokemuksia erityisesti uran loppumiseen liittyen. Jo tutkimuksiinkin nojaten voimme todeta, että urheilu-uran loppuminen voi olla urheilijalle valtava shokki joka laittaa koko identiteetin ja elämän kerralla uusiksi. Etenkin tämä korostuu silloin, kun urheilija ei itse pääse päättämään uransa loppumisesta. Podcastissa peilataankin kokemuksia eri lajien ja eri aikakausien urheilijoiden ja urheilun taustahahmojen kanssa. Uskomme, että näistä keskusteluista on paljon hyötyä jokaiselle urheilijaksi itsensä identifioivalle. Eri jaksoissa painotamme hieman eri teemoja ja käsitellyksi tulevat mm. päihteet, mielenterveys sekä urheilijaidentiteetti ja siitä luopuminen. Tässä Elämän pelikirja -podcastin 64. jaksossa vieraana on entinen jääkiekkoilja Toni Koivisto. Uransa Suomen mestaruteen päättäneen Lukko-ikonin kanssa käytiin läpi hänen matkaansa Ylitorniolta Liigatähdeksi, KHL:aan ja Elitserieniin. Lisäksi keskustelimme mm. Rauman Lukon merkityksestä sekä urasiirtymästä kiekkokaukaloista myyntitehtäviin. Mikäli haluat tukea projektiamme, niin helpoin tapa on tilata Elämän Pelikirja -kirja. Kirjaa voit tilata verkkokaupastamme: https://holvi.com/shop/elamanpelikirja/ (Huom! Koodilla "Season3" nyt -40 % hinnoista!) Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa: Twitter: https://twitter.com/EPelikirja Facebook: https://www.facebook.com/elamanpelikirja LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/elämän-pelikirja-rakkaudesta-urheilijoihin Instagram: https://www.instagram.com/elaman_pelikirja/
15 Syys 20231h 18min

Jakso 63. Vieraana Saku Kapanen (Pesäpallo)
Elämän Pelikirja on podcast, jota tehdään rakkaudesta urheilijoihin. Podcastia isännöi suomalaisen urheilumarkkinoinnin eturivin asiantuntijoihin jo vuosikymmenen kuulunut kauppatieteiden tohtori Arto Kuuluvainen. Ensimmäisissä 37 jaksossa toisena isäntänä toimi ex-NHL jääkiekkoilija Tony Salmelainen. Sittemmin Veikkausliigalegenda Jyrki Rovio. Elämän pelikirja- podcast haluaa nostaa esiin erityisesti entisten urheilijoiden tarinoita sekä näiden ajatuksia ja kokemuksia erityisesti uran loppumiseen liittyen. Jo tutkimuksiinkin nojaten voimme todeta, että urheilu-uran loppuminen voi olla urheilijalle valtava shokki joka laittaa koko identiteetin ja elämän kerralla uusiksi. Etenkin tämä korostuu silloin, kun urheilija ei itse pääse päättämään uransa loppumisesta. Podcastissa peilataankin kokemuksia eri lajien ja eri aikakausien urheilijoiden ja urheilun taustahahmojen kanssa. Uskomme, että näistä keskusteluista on paljon hyötyä jokaiselle urheilijaksi itsensä identifioivalle. Eri jaksoissa painotamme hieman eri teemoja ja käsitellyksi tulevat mm. päihteet, mielenterveys sekä urheilijaidentiteetti ja siitä luopuminen. Tässä Elämän pelikirja -podcastin 63. jaksossa vieraana on entinen pesäpalloilija, nykyinen lastensuojelutyön ammattilainen, Saku Kapanen. Urallaan mm. 3 kertaa Superpesiksen voittaneen Sakun kanssa käytiin läpi hänen pesäpallouraansa, pesäpallokulttuuria, uran lopettamiseen varautumista ja siirtymää nykyisiin työtehtäviin sekä harrastusten roolia lasten elämässä ja taitojen kehittymisessä. Mikäli haluat tukea projektiamme, niin helpoin tapa on tilata Elämän Pelikirja -kirja. Kirjaa voit tilata verkkokaupastamme: https://holvi.com/shop/elamanpelikirja/ (Huom! Koodilla "Season3" nyt -40 % hinnoista!) Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa: Twitter: https://twitter.com/EPelikirja Facebook: https://www.facebook.com/elamanpelikirja LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/elämän-pelikirja-rakkaudesta-urheilijoihin Instagram: https://www.instagram.com/elaman_pelikirja/
2 Syys 202359min