Sukututkijan matkassa

Sukututkijan matkassa

Tule mukaan kuuntelemaan eri alojen ammattilaisten näkemyksiä aiheesta suku ja sukulaisuus. Sukututkimus on erittäin suosittu harrastus, mutta miten suku ja perhe näkyvät esimerkiksi suomalaisessa kirjallisuudessa, elokuvataiteessa, televisiossa tai vaikkapa museossa? Tämä podcast vastaa näihin kysymyksiin monen muun lisäksi. Podcastin juontaa sukututkija Juha Vuorela.

Jaksot(50)

Kansanpuvusta kansallispukuun

Kansanpuvusta kansallispukuun

Museoapulainen, filosofian maisteri Noora Nikander kertoo työstään Seurasaaren ulkoilmamuseolla, mutta myös rakkaasta harrastuksestaan, kansanpuvuista. Tässä jaksossa selviää, mikä ero on kansanpuvulla ja kansallispuvulla. Lisäksi Noora jakaa vinkit siitä, mistä esivanhemman mahdollisen kansanpuvun käyttöä voisi lähteä jäljittämään!

1 Loka 202327min

Iloa sukututkimuksesta

Iloa sukututkimuksesta

Mervi Lampi, intohimoinen sukututkija Hämeenlinnasta on selvitellyt esipolviaan jo varhaisteinistä lähtien. Tässä podcastissa hän jakaa tärkeimmät vinkit aloittelevalle harrastajalle! Tärkeintä on iloita siitä, mitä tekee... Mutta miksi Merviä kiehtovat myös sammakot??? Kuuntele ja ota selvää!!!

24 Syys 202327min

Ainutlaatuinen hetki arkeologin elämässä

Ainutlaatuinen hetki arkeologin elämässä

Torkkilan vanhalla kyläkoululla tallennetussa jaksossa arkeologi Jussi Kinnunen kertoo ainutlaatuisesta hetkestä, kun Laitilan Lukkalan kaivauksilla osuttiin kesällä ns. 2023 keskelle varhaiskeskiajan kristillistä hautausmaata. Mitä ajattelee arkeologi tuollaisena hetkenä ja voitaisiinko löydetyistä vainajista tehdä DNA -testi? Jussi Kinnunen avaa todella jännittävällä tavalla Laitilan perimätietoon perustuneen kaivauspaikan valintaa ja avaa myös siitä, mitä Laitilan vuosien 1747-1778 kirkkoherra Nils Hedeen jätti vihjeeksi jo ammoin hävinneen kirkon etsijöille!

17 Syys 202332min

Elokuvien suvut ja sukujen elokuvat

Elokuvien suvut ja sukujen elokuvat

Jari Sedergren on suomalainen valtiotieteiden tohtori, elokuva- ja televisiotutkimuksen dosentti ja elokuvaan sekä historiaan erikoistunut tutkija. Hän on työskennellyt vuodesta 2003 erikoistutkijana Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa. Tässä podcastissa keskustellaan elokuvien ja TV-sarjojen sukukäsityksestä sekä pohditaan myös sitä, miten suurten tietomassojen louhimisella voi sukututkija tehdä yllättäviäkin johtopäätöksiä. Podcast on tehty Keskuskirjasto Oodin lastenosastolla, jossa oli varsinainen iloinen meininki elokuisena keskiviikkona!

10 Syys 202333min

Kansallisarkistosta kotiarkistoon

Kansallisarkistosta kotiarkistoon

Tomi Ahoranta Kansallisarkistosta avaa maamme asiakirjakulttuuria tallentavan laitoksen filosofiaa sekä sukututkijan tulevaisuuden mahdollisuuksia. Mitä kaikkea tekoäly voi tuoda sellaiselle tutkijalle, joka ei välttämättä osaa lukea vanhoja käsialoja tai vieraskielisiä tekstejä!

4 Syys 202323min

Suvuista kirjoja

Suvuista kirjoja

Kirjailija Tapani Bagge kertoo kirjoistaan, joissa suku näyttelee pääosaa. Erityisesti vuonna 2022 julkaistu Soturisukua -teos on oivallinen esimerkki siitä, miten todellinen henkilö antaa sysäyksen romaanille. Tapanin kanssa puhuimme myös Jerry Cottonista, jota hän kirjoitti useita vuosia 1980-luvulla!

27 Elo 202326min

Turun palosta Suomi - filmeihin

Turun palosta Suomi - filmeihin

Professori Hannu Salmi on kirjoittanut laajasti wagnerismin historiasta, populaari- ja mediakulttuurista, suudelman kulttuurihistoriasta sekä suomalaisen mykkäelokuvan historiasta. Elokuvahistorian dosentti ⁠Veijo Hietala⁠ on pitänyt tutkimusta Kadonnut perintö. Näytelmäelokuvan synty Suomessa 1907–1916 (2002) ”suomalaisen elokuvakulttuurin kannalta Suomen kansallisfilmografiaan vertautuvana kulttuuritekona”. Vuonna 2022 hän oli Tieto-Finlandia ehdokkaana teoksellaan Tunteiden Palo, joka kertoo Turun palosta vuonna 1827. Tässä podcastissa Hannu Salmi avaa em. teoksensa taustatyötä, suomalaisten elokuvatuottajien sukuyhteyksiä sekä kertoo ensimmäisestä säilyneestä suomalaisesta elokuvasta! Kuva Hannu Salmi Turun kirjamessuilla 2010. Soppakanuuna • CC BY-SA 3.0

24 Elo 202334min

Aikuisopistolle sukua tutkimaan?

Aikuisopistolle sukua tutkimaan?

Juha Okko on paitsi Helsingin Aikuistopiston koulutuspäällikkö, myös kuvataiteilija ja ennen kaikkea sukurakas henkilö. Tässä jaksossa pohditaan mm. sitä, miksi kurssien käyminen kannattaa ja mitä hyötyjä siitä konkreettisesti on esimerkiksi juuri sukututkijalle. Juha kertoo myös taiteestaan, jonka keskiössä ovat mm keski-ikäiset miehet!

20 Elo 202325min

Suosittua kategoriassa Historia

olipa-kerran-otsikko
mayday-fi
huijarit
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
konginkangas
mystista
tsunami
rss-ikiuni
sotaa-ja-historiaa-podi
totuus-vai-salaliitto
rouva-diktaattori
rss-i-dont-like-mondays-2
rss-subjektiivinen-todistaja
historiaa-suomeksi
rss-peter-peter
maailmanpuu
hippokrateen-vastaanotolla
apinan-vuosi
rss-kikka-forever
rss-iltanuotiolla