#96. Kannattaako listautumisiin osallistua?
Karon Grilli29 Huhti

#96. Kannattaako listautumisiin osallistua?

Kun yhtiö laskee liikkeelle ja myy sijoittajille kerralla paljon osakkeitaan tai vanhat omistajat muuttavat omistamiaan osakkeita rahaksi, kaupankäyntitilanteessa vallitsee ostajan markkina. Se tarkoittaa, että hinnan pitää joustaa: osakkeita merkitseville tai ostajille osakkeen hinnan tulee olla alhaisempi kuin sen ”käypä hinta”.


Tämä kysynnän ja tarjonnan laista johdettu sääntö tuntuu pätevän listautumisissa keskimäärin varsin hyvin. Floridan yliopiston professori emeritus Jay Ritter on tilastoinut kaikki yhdysvaltalaiset listautumiset 1980-luvun alusta nykypäivään. Pitkälti yli 9000 listautumista sisältävän aineiston viesti on selvä: listautuvan yhtiön osakekurssi ensimmäisen kaupankäyntipäivän päätteeksi tapaa yleensä olla selvästi listautumishintaa korkeampi.


Ritterin data osoittaa, että ensimmäisen päivän nousu on ollut keskimäärin 19 prosenttia.


Toinen vahva tilastollinen havainto Yhdysvaltain IPO-markkinoista on, että ensimmmäisen pörssipäivän kurssista laskettuna kolmen vuotta eteenpäin uudet pörssiyhtiöt ovat hävinneet selvästi yleiselle markkinakehitykselle.


Helsingissä ensimmäisen päivän nousut ovat viime vuosina olleet pienempiä.


Mitä tilastot ja tutkimukset kertovat listautumisista? Historiahavainnot asettavat selvän peruspelikirjan listautumisanteihin ja -myynteihin osallistumista harkitsevalle.


Jay R. Ritterin IPO-tilastot:

https://site.warrington.ufl.edu/ritter/files/IPO-Statistics.pdf


Joonas Kansikkaan kandidaatintutkielma 2021:

https://lutpub.lut.fi/bitstream/handle/10024/163818/Kandidaatintutkielma_Joonas_Kansikas.pdf;jsessionid=B8ADA70C4CFB9300C8E8923403005397?sequence=3


Taneli Vahteran diplomityö 2023:

https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/150807/VahteraTaneli.pdf?sequence=2&isAllowed=y


Kauppalehti marraskuu 2025:

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/4d011924-04a8-4bca-b165-1242714eef80

Jaksot(107)

#74. Mahdollisuus miljardeihin, Herantis Pharman Antti Vuolanto?

#74. Mahdollisuus miljardeihin, Herantis Pharman Antti Vuolanto?

Herantis Pharmalla saattaa olla käsissään molekyyli, joka hidastaa Parkinsonin taudin etenemistä tai jopa pysäyttää sen. Se olisi mullistavaa, sillä tällä hetkellä markkinoilla olevat Parkinsonin taud...

15 Loka 20251h 5min

#73. Olli Rehn: "Stableconeista voi muodostua merkittävä rahoitusvakausriski"

#73. Olli Rehn: "Stableconeista voi muodostua merkittävä rahoitusvakausriski"

”Jos stablecoinien markkina kasvaa merkittävästi, niistä voi muodostua merkittäväkin rahoitusvakausriski", Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn sanoo Karon Grillissä.Suomen Pankki on suhtautunut skeptis...

8 Loka 20251h 4min

Grilli-ekstra: Posti listautuu – merkitsen

Grilli-ekstra: Posti listautuu – merkitsen

Voiko oikeistohallitus myydä valtion omistuksia kavereilleen ylihintaan? Postin listautumismyynnin tapauksessa kavereita ovat kaikki suomalaiset, joilla on mahdollisuus ostaa pala Postia.Kirjeiden ja ...

1 Loka 202550min

#72. 3Q25 – ostot, myynnit ja lupaukset

#72. 3Q25 – ostot, myynnit ja lupaukset

Grillinpitäjän salkkuun ilmestyi heinä-syyskuun jaksolla kolme kokonaan uutta yhtiötä, minkä lisäksi muutaman vanhan omistuksen täydentäminen jatkui – niistä huolestuttavimpana pään lyöminen halpoihin...

1 Loka 202530min

#71. Cityvarasto ostaa halvimmat neliöt ja vuokraa ne kaupungin kovimmilla hinnoilla, Ville Stenroos?

#71. Cityvarasto ostaa halvimmat neliöt ja vuokraa ne kaupungin kovimmilla hinnoilla, Ville Stenroos?

MAINOSTutustu tämän jaksokuvauksen lopussa olevaan disclaimeriin!Helsingin pörssin First North -markkinapaikalle listautumista suunnitteleva Cityvarasto on Suomen pienvarastobisneksen King Kong.Cityva...

24 Syys 20251h 15min

#70. Uncovering growth opportunities others miss, Baillie Gifford's Peter Singlehurst

#70. Uncovering growth opportunities others miss, Baillie Gifford's Peter Singlehurst

Grillattavana Euroopan tunnetuimpiin kasvuyhtiösijoittajiin kuuluvan Baillie Giffordin partneri ja listaamattomien markkinoiden tiimin johtaja Peter Singlehurst. Grillaus on englanniksi mutta haastatt...

17 Syys 202553min

#69. Miksi PE pesee pörssituotot, Titaniumin Kenneth Barner-Rasmussen?

#69. Miksi PE pesee pörssituotot, Titaniumin Kenneth Barner-Rasmussen?

Osakesijoitukset listaamattomiin yhtiöihin ovat antaneet 2000-luvulla keskimäärin kaksinumeroisia vuosituottoja. Private Equity on päihittänyt suurten pörssi-indeksien kehityksen.Listaamattomiin yhtiö...

10 Syys 20251h 16min

#68. 100 %:n osinko, Arvo Sijoitusosuuskunnan Jari Pirinen?

#68. 100 %:n osinko, Arvo Sijoitusosuuskunnan Jari Pirinen?

Arvo Sijoitusosuuskunta voisi maksaa markkina-arvonsa verran osuuspääoman korkoa, ja silti jäljelle jäisi varsinainen liiketoiminta – eikä lainkaan velkaa.Omalaatuinen tilanne johtuu siitä, että osuus...

3 Syys 20251h 15min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
hyva-paha-johtaminen
rss-rahamania
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
rss-lahtijat
inderespodi
rahapuhetta
rss-startup-ministerio
rss-bisnesta-bebeja
rss-paasipodi
rss-inderes
oppimisen-psykologia
lakicast
rss-kaikki-somesta
rss-karon-grilli
rss-sisalto-kuntoon
rss-40-ajatusta-aanesta