12 käsitettä maailmasta. Jakso 10: Antroposeeni
BIOS-podcast20 Elo 2024

12 käsitettä maailmasta. Jakso 10: Antroposeeni

Sana “antroposeeni” lanseerattiin vuosituhannen alussa, ja laajempaan julkisuuteen se tuli viimeistään kymmenkunta vuotta myöhemmin. Alkujaan tiukan luonnontieteellinen termi viittasi ajatukseen “ihmisen aikakaudesta”, ihmisestä planeetan laajuisena geologisena voimana, joka muokkaa planeetan kasvoja. Hyvin pian sana kuitenkin murtautui moninaisempaan tieteelliseen, yhteiskunnalliseen ja taiteelliseen käyttöön, mikä synnytti myös monihaaraisen kriittisen keskustelun. Jos antroposeeni on “ihmisen” aikakausi, keistä ihmisistä puhutaan, milloin ja missä? Kun geologiassa väännettiin peistä siitä, milloin antroposeeni alkoi, muualla ehdotettiin vaihtoehtoisia käsitteitä kuten kapitaloseeni tai oligoseeni – haluttiin kiinnittää huomioita talousjärjestelmien eroihin ja ihmisten väliseen eriarvoisuuteen. Eikö kuitenkin alkupisteestä tai juurisyystä kiistelyn sijaan olisi tärkeää tunnistaa ympäristöongelmien moninaisuus – ”monta antroposeeniä”, kuten BIOS-tutkijat ovat asian ilmaisseet? Samanlainen ajatus on noussut myös luonnontieteellisessä keskustelussa: alkupistettä ei ole, koska antroposeeni on pitkä ja moninainen tapahtumaketju. LISÄLUKEMISTOA: BIOS-yhteisartikkeli Kenen antroposeeni? (linkki rinnakkaisjulkaisuun) https://research.utu.fi/converis/portal/detail/Publication/38895837 Tero Toivanen & Mikko Pelttari ,Tämä ihmisen maailma (linkki rinnakkaisjulkaisuun) https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/6561adb3-55c2-4c7a-a60d-bb1045197ef4/content Mikko Pelttari, Mihin uutta aikaa tarvitaan? https://medium.com/@m_pelttari/mihin-uutta-aikaa-tarvitaan-d346555014c1 Sophie Yeo, Anthropocene: The journey to a new geological epoch https://www.carbonbrief.org/anthropocene-journey-to-new-geological-epoch/ Bennett et al. The broiler chicken as a signal of a human reconfigured biosphere https://royalsocietypublishing.org/doi/10.1098/rsos.180325 Robinson Meyer, The Cataclysmic Break That (Maybe) Occurred in 1950 https://www.theatlantic.com/science/archive/2019/04/great-debate-over-when-anthropocene-started/587194/ Paul Voosen, The Anthropocene is dead. Long live the anthropocene. https://www.science.org/content/article/anthropocene-dead-long-live-anthropocene Turner et al. What the Anthropocene’s critics overlook – and why it should be a new geological epoch https://theconversation.com/what-the-anthropocenes-critics-overlook-and-why-it-really-should-be-a-new-geological-epoch-225493 Walker et al. The Anthropocene is best understood as an ongoing, intensifying, diachronous event https://onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1111/bor.12636 Donna Haraway, Tentacular Thinking: Anthropocene, Capitalocene, Chthulhucene https://www.e-flux.com/journal/75/67125/tentacular-thinking-anthropocene-capitalocene-chthulucene/

Jaksot(43)

Metsäpodcast 2. jakso: Metsäteollisuus ja energiamurros (Majava, Passi, Tsupari)

Metsäpodcast 2. jakso: Metsäteollisuus ja energiamurros (Majava, Passi, Tsupari)

BIOSin Metsä-podcastin toisessa osassa Vatajankoski OY:n toimitusjohtaja Pekka Passi ja VTT:n johtava tutkija Eemeli Tsupari ruotivat energiamarkkinoiden tilaa, sähkön hintavaihteluiden syitä ja metsäteollisuuden roolia ilmastotavoitteiden myllertämässä toimintaympäristössä. https://bios.fi/metsateollisuus-tarvitaan-mukaan-energiaverkon-tasapainottamiseen/ https://bios.fi/metsapodcast/

2 Joulu 20211h 18min

Metsäpodcast 1. jakso: Tilannekuva (Majava, Kalliokoski, Soimakallio)

Metsäpodcast 1. jakso: Tilannekuva (Majava, Kalliokoski, Soimakallio)

• Mitä EU:n uudet ilmastotavoitteet tarkoittavat metsäteollisuudelle? • Paljonko puuta voidaan kestävyystavoitteiden puitteissa käyttää? • Miten tavoite puun käytön lisäämisestä vaikuttaa Suomen kasvihuonepäästötaseeseen? • Millaisia taloudellisia vaikutuksia puun käytön lisääminen potentiaalisesti aiheuttaa eri sektoreilla? • Mitä vaihtoehtoja puun käytön lisäämiselle olisi tarjolla? Keskustelemassa SYKE:n Luonnonvarojen kestävän käytön yksikön päällikkö ja Sampo Soimakallio ja Ympäristöministeriön ilmastoyksikön maankäyttösektorin ilmastotoimista vastaava neuvotteleva virkamies Tuomo Kalliokoski. Antti Majava juontaa. Jinglet: Tuomas A. Laitinen

2 Marras 20211h 16min

Tulevaisuuden tilannehuone (Paavo Järvensivu, Katariina Numminen, Janne I. Hukkinen)

Tulevaisuuden tilannehuone (Paavo Järvensivu, Katariina Numminen, Janne I. Hukkinen)

Erikoisjaksossa pureudutaan WISE-tutkimusprojektin piakkoin valmistuvaan Tulevaisuuden tilannehuone -harjoitukseen, jonka avulla kuntapäättäjät ja -asiantuntijat pääsevät harjoittelemaan kriittistä päätöksentekoa, joka määrittää kunnan tulevaisuutta jopa vuosikymmenten ajan. Internet-pohjaisessa toiminnallisessa työpajassa osallistujien tehtävänä on kunnan ekologinen jälleenrakennus. Podcast-jaksossa harjoituksesta keskustelevat BIOS-tutkija Paavo Järvensivun kanssa dramaturgi Katariina Numminen ja WISE-projektin johtaja, professori Janne I. Hukkinen. WISE-projektin rahoittaa Suomen Akatemian alainen Strategisen tutkimuksen neuvosto. Lisätietoja projektista: https://wiseproject.fi

15 Loka 202156min

Siirtymäpolitiikasta Vallisaaressa (vieraana Ville Niinistö)

Siirtymäpolitiikasta Vallisaaressa (vieraana Ville Niinistö)

Europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr.) vieraili elokuun lopussa BIOS-tutkijoiden livepodcast-vieraana Helsingin Vallisaaressa, jossa on kesällä 2021 järjestetty nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaali. BIOS:lla on ollut Vallisaaressa tutkimusasema, jossa vierailijoiden nähtävillä on ollut myös BIOS:n laatima siirtymäpolitiikan kojelauta. Jaksossa BIOS-tutkijat Paavo Järvensivu ja Tero Toivanen keskustelevat Niinistön kanssa siirtymäpolitiikan ideasta, Suomen ja Euroopan ilmastopolitiikan tilasta, teollisuuspolitiikan suunnanmuutoksesta ja talouspolitiikan muutostarpeista. Siirtymäpolitiikan kojelauta: https://kojelauta.bios.fi BIOS Helsinki Biennaalissa: https://helsinkibiennaali.fi/artist/bios/ Helsinki Biennaali on avoinna Vallisaaressa 26.9. 2021 saakka: https://helsinkibiennaali.fi/ Kuva: Saara Karhunen / HAM

7 Syys 20211h 23min

Irtikytkennästä

Irtikytkennästä

Irtikytkentä herättää jatkuvasti kiinnostusta ilmiönä ja käsitteenä, tutkimusta julkaistaan koko ajan enemmän. Esimerkiksi ilmastopäästöissä näkyy siellä täällä laskua samaan aikaan kun talous kasvaa -- onko irtikytkentä siis ratkaisu ja jos niin mihin? Podcastissa ruoditaan irtikytkennän muotoja ja sitä koskevaa tutkimusta, lähtökohtana kolme BIOS-tutkijoiden hiljattain julkaisemaa artikkelia. Äänessä Tero Toivanen ja Tere Vadén. Artikkelien tulokset on koottu myös blogiin: https://bios.fi/en/decoupling-where-it-falls-short-and-a-call-for-collecting-research/ Suomenkielinen irtikytkentä-artikkeli: https://aluejaymparisto.journal.fi/article/view/76338 BIOS on itsenäinen monitieteinen tutkimusyksikkö, joka tutkii ympäristö- ja resurssitekijöiden vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan. BIOS on osa Suomen Akatemian Strategisen Tutkimusneuvoston WISE-hanketta. BIOS: bios.fi/ Jinglet: Tuomas A. Laitinen

7 Huhti 202158min

Energiaelvytys

Energiaelvytys

Koronakriisin vaikutuksia yhteiskuntaan on hillittävä nopeilla julkisen sektorin interventioilla. Miksi energiantuotannon järjestelmällinen muutos on hyvä keino elvytykselle? Kuudennessa BIOS-podcastissä ovat äänessä Venla Lankinen, Antti Majava ja Tere Vadén. Tutustu podcastiin liittyvään kirjoitukseen blogissa: https://bios.fi/energiaelvytys/ BIOS on itsenäinen monitieteinen tutkimusyksikkö, joka tutkii ympäristö- ja resurssitekijöiden vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan. BIOS on osa Suomen Akatemian Strategisen Tutkimusneuvoston WISE-hanketta. BIOS: bios.fi/ Jinglet: Tuomas A. Laitinen

18 Touko 20201h 7min

Koronakriisin taloudellinen hallinta

Koronakriisin taloudellinen hallinta

Miten koronakriisin taloudellisia vaikutuksia voidaan hallita? Millaisia toimenpiteitä Suomen talouden elvyttämiseksi ja ylläpitämiseksi olisi kannattavaa tehdä ja millaisia toimia tulisi välttää? Neljännessä BIOS-podcastissä ovat äänessä Venla Lankinen, Tero Toivanen ja Paavo Järvensivu. Tutustu podcastiin liittyvään kirjoitukseen blogissa: https://bios.fi/koronakriisin-taloudellinen-hallinta/ BIOS on itsenäinen monitieteinen tutkimusyksikkö, joka tutkii ympäristö- ja resurssitekijöiden vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan. BIOS on osa Suomen Akatemian Strategisen Tutkimusneuvoston WISE-hanketta. BIOS: bios.fi/ Jinglet: Tuomas A. Laitinen

4 Touko 20201h 7min

Ekologista jälleenrakennusta epävarmassa maailmassa

Ekologista jälleenrakennusta epävarmassa maailmassa

Millaisen näkökulma ekologinen jälleenrakennus tarjoaa koronakriisiin? Miten nopeasti ilmestynyt kriisi ja pidemmän tähtäimen ekologinen jälleenrakennus liittyvät toisiinsa? Neljännessä BIOS-podcastissä ovat äänessä Venla Lankinen ja Ville Lähde. Tutustu podcastiin liittyvään kirjoitukseen blogissa: https://bios.fi/ekologinen-jalleenrakennus-epavarmassa-maailmassa/ BIOS on itsenäinen monitieteinen tutkimusyksikkö, joka tutkii ympäristö- ja resurssitekijöiden vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan. BIOS on osa Suomen Akatemian Strategisen Tutkimusneuvoston WISE-hanketta. BIOS: bios.fi/ Jinglet: Tuomas A. Laitinen

10 Huhti 202059min

Suosittua kategoriassa Tiede

rss-poliisin-mieli
rss-mita-tulisi-tietaa
rss-duodecim-lehti
tiedekulma-podcast
utelias-mieli
hippokrateen-vastaanotolla
rss-tiedetta-vai-tarinaa
rss-traumainformoitu-toivo
docemilia
mielipaivakirja
menologeja-tutkimusmatka-vaihdevuosiin
rss-astetta-parempi-elama-podcast
rss-duokkari-ekstra
rss-taivaantarkkailijan-tarinoita
rss-luontopodi-samuel-glassar-tutkii-luonnon-ihmeita
radio-antro
rss-bios-podcast
rss-laakaripodi
rss-ylistys-elaimille
rss-maailmanparannus-podcast