Virpi Kurvinen - Kodittomuus Raamatussa
Raamattuavain28 Touko 2023

Virpi Kurvinen - Kodittomuus Raamatussa

1. Kodittomuus Raamatussa (00:00)

Kaksi vuosikymmentä sitten kävin mieleen jäävän keskustelun Helsingissä yhden metromatkan aikana. Rähjäisen olemuksen takaa minua puhutteli hienostuneen ja sivistyneen oloinen ihminen. Mies kertoi olleensa professorin virassa. Sitten oli tullut vaikeita aikoja, avioero ja alkoholin käytön riistäytyminen käsistä. Ja lopulta – kodittomuus. Opin kohtaamisesta kaksi asiaa: Ensiksi, harva asia tässä elämässä on itsestään selvyys. Toiseksi, kodittomien ihmisten taustalla on monenlaisia tarinoita. Joka tapauksessa jokainen koditonkin on ainutlaatuinen, Jumalan luoma ja Jeesuksen Kristuksen lunastama persoona.

2. Kodittomuus nyky-yhteiskunnassa (07:14)

Viime kerralla tarkastelimme hengellisen ja aineellisen kodittomuuden alkusyitä. Paratiisi ei olisi enää koskaan ihmiskunnan kotina tässä maailmassa. Syntiinlankeemuksen myötä Jumala kuitenkin julisti pelastussuunnitelman, jonka hän toteuttaisi maailmanhistoriassa. Sen päämäärä on pääsyssä taivaan kotiin, jonne Jumalan oma Poika, Jeesus, avasi tien.

3.Naaman (12:30)

Tunnetko ketään, joka olisi joutunut eroon omasta perheväestään ja tullut riistetyksi omasta kodistaan? Miljoonat pakolaiset jakavat tänäkin päivänä tuon kokemuksen. Sodat, konfliktit tai luonnonmullistukset ajavat ihmisiä pois kodeistaan. Paniikinomaisissa lähdöissä perheenjäsenet saattavat joutua toisistaan erilleen. Erityisen traumaattista tämä on lapsille, jos he tulevat reväistyksi irti vanhempiensa suojeluksesta ja tutusta, turvallisesta ympäristöstä.

4. Jeeuksen kodittomuus (19:07)

”Olen kalustanut monta taloa, jotta voisin täyttää tyhjän tilan sisälläni.” kirjoittaa ruotsalainen sisustussuunnittelija ja luova johtaja Marie Olsson Nylander kirjassaan Det rosa huset. Tällä kerralla tarkastelemme, mitä Jeesus sanoi kodittomuudesta sekä sitä miksi hän itse eli kodittomana.

5. Koti taivaassa (25:14)

Olet ehkä kuullut tarinan ison talon isännästä ja hänen rengistään. Isäntä palkkasi taloon uuden rengin ja leuhki tälle omistuksistaan. Isäntä alkoi nähdä öisin aina samaa painajaista. Kerta toisensa jälkeen unessa toistuivat sanat: ”Tänä yönä kuolee tämän kylän rikkain mies”. Eräänä aamuna isäntä meni sitten rengin luokse tätä herättämään. Renki olikin kuollut. Hänen tyynynsä alta löytyi Raamattu, joka oli auki Matteuksen evankeliumin kohdalta: ”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on sydämesi.” (Matt. 6:19-21)

Jaksot(141)

Rohkaisun sanoja, Mika Tuovinen

Rohkaisun sanoja, Mika Tuovinen

Opetus sisältää viisi osiota:(0:00) Alussa(7:20) Särjetty henki ja murtunut sydän(14:32) Täydellinen pelastus(21:50) Sitä joka luokseni tulee, minä en aja pois(29:04) Minun armoni riittää sinulle – Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa

2 Tammi 202336min

Pietari, Aija Sairanen

Pietari, Aija Sairanen

AjatuksetSelviytymistarinaMistä tunnen JeesuksenTäydellinen rakkausPietarin testamentti

15 Joulu 202235min

Mitä Raamattu opettaa ihmisten kohtaamisesta? Kai Niemelä

Mitä Raamattu opettaa ihmisten kohtaamisesta? Kai Niemelä

Näe kuin JeesusKeskustelun tasotkäytä, mitä sinulla onLähellä Jumalaa, lähellä ihmistäYllättäviä paikkoja

15 Joulu 202234min

Mitä Raamatut opettaa Jumalan kohtaamisesta?

Mitä Raamatut opettaa Jumalan kohtaamisesta?

Ihminen, missä olet?Jumala ottaa yhteyttäJeesus avasi yhteydenRaamattu, Jumalan sana meilleRukouksia kuuleva Jumala

15 Joulu 202236min

Maailman keskellä, Sakari Kalliomaa

Maailman keskellä, Sakari Kalliomaa

Opetus koostuu viidestä osiosta. Erotettu/PyhitettyLäpi Raamatun näemme miten Jumalan Sana erottaa toisistaan valkeuden ja pimeyden, pyhän ja epäpyhän, Hengellisen ja maailmallisen. Olemme valintojen edessä jatkuvasti. Ajassa näiden kahden välillä kulkee jatkuva Jumalan Sanan erottava vaikutus. On helppoa nähdä Vanhan Testamentin kertomuksista miten Sanan erottava vaikutus toimi läpi historia yksilöiden ja Jumalan kansan kohdalla. Paadumme tai uudistumme Sanan vaikutuksesta jatkuvasti.Päätös ja toimiminen Sanan vastaanottaminen ja sen mukaan toimiminen, saavat voittoja aikaan elämässämme. Tarvitsemme myös päättäväisyyttä ja rohkeutta seurataksemme Jumalan suunnitelmia arjen keskellä. Jumala ei muuta toivokaan, kuin että saisi siunata ja ohjata meitä, mutta kaikki on vapaaehtoista. Jumalalla on suunnitelma kaikille ihmisille, kukaan ei ole syntynyt turhaan, kaikki on piirretty Jumalan kätten hipiään erityisellä tavalla. Hän lupaa antaa jopa voiman seuraamiseensa.Muurin rakentajat, maailmalta suojautuminen.Joudumme elämään keskellä erilaisia houkutuksia. Elämme sodassa, jossa kamppaillaan sieluistamme. Oma luonnollinen ihmisemme on heti valmiina tarttumaan maailmallisiin houkutuksiin ja Jumalan suunnitelmat jäävät taka-alalle. Meidän tulee tarkastella temppelimme muureja, jos aukkoja löytyy vihollisen astua sisälle, niin ne on korjattava. Tänään elämme aikaa, jolloin rakennustöitä täytyy tehdä miekka kädessä kuten temppelin muurien korjaajien Nehemian aikana.Vapaus KristuksessaJumala lahjoittaa meille mahdollisuuden elää yhteydessä häneen Jeesuksen kautta. Hän varustaa ja vahvistaa. Kuuliaisuus Jumalan sanalle luo yhteyden kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja luojaan. Tämä tarkoittaa elävän yhteyden kautta mahdollisuutta elää Jumalan huolenpidossa. Tämä on todellista vapautta, sinusta huolehditaan ja sinua rakastetaan. Jumala vaikuttaa meissä mielenmuutoksen, tämä muutos koskee ihmisen sisäistä tilaa. Sitä sisintä joka meitä hallitsee.Maailma näyttää houkuttelevalta ja huolettomaltaVeljeys maailman kanssa on vihollisuutta Jumalaa kohtaan. Kristityt uskovat, että Raamattu on se lähde, joka kertoo Jumalan tahdon. Saatamme joskus epäillä Jumalan hyvää tahtoa tai suunnitelmaa kuten Aasaf Psalmissaan, ennenkuin ymmärrämme lopullisen päämäärän ja tavoitteen Jumalan toimesta. Saatamme luoda ajatuksissamme Jumalasta omien toiveidemme ja suunnitelman toteuttajan ja unohtaa hänen olevan Pyhä ja Kaikkivaltias, samalla menetämme Jumalan majesteetillisuuden ja luotettavuuden, ja alamme kapinoida häntä vastaan kun oman mielen mukainen elämä ei olekaan sitä mitä Jumala on meille suunnitellut. Aasaf heräsi kun hän ymmärsi miten ihmisen käy ilman Jumalan armon vaikutusta. Miten on sinun laitasi?

15 Joulu 202230min

Suosittua kategoriassa Uskonto ja hengellisyys

yopuolen-tarinoita-2
lahko
kulttien-johdossa
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-valo-minussa-2
maailmanpuu
rss-vapaudu-voimaasi
rss-yopuolen-tarinoita
rss-kirkon-ihmeellisimmat-tarinat
rss-seuraa-sieluasi
astropodia
rss-raamattupodi-365-paivaa-raamattu-vuodessa-lapi
rss-sinivalkoinen-islam
rss-viisaiden-naisten-neuvosto
rss-kuuntele-raamattu-vuodessa
rss-verkosto
rss-puhutaan-teologiaa
rss-tarot-oivallusten-kortit
rss-miehen-mieli-podcast
rss-raamattuavain