Heikkous voikin olla voimavara

Heikkous voikin olla voimavara

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä Iris Mäkisen kanssa YZ-hankkeen loppuseminaarin tunnelmissa ja tunnelmista. Iris on matkailu- ja ravintola-alan pitkän linjan toimija, joka toimii yrittäjänä ja toimitusjohtajana Mäntän Klubilla ja hotelli Keurusselässä. Iris on myös MaRa ry:n eli Matkailu- ja ravintola-alan järjestön hallituksen varapuheenjohtaja. Lisäksi Iris on toiminut YZ-hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana. Maailma on muuttunut ja sitä kautta myös nuorten kasvualusta on erilainen kuin vanhemmilla sukupolvilla. Kasvualustan ja yhteiskunnan sen hetkisen tilan merkitys luovat pohjan kasvulle. Lisäksi digitaalisuus ja teknologia ovat osaltaan mullistaneet monella tavoin. Vastuullisuus on nuorille jo tätä päivää ja se on arvona osin tietyllä tapaa heidän geeneissään. Eettisesti ja ekologisesti kestävästi toimiminen voi olla jopa tärkeämpää kuin palkka. Työtä tehdään siis jo isompaa tarkoitusta varten, missä aitous, rehellisyys ja läpinäkyvyys ovat tärkeitä. Iästä riippumatta ihmiset toki ovat yksilöitä ja siksi olisi tärkeä tutustua työntekijöihin, ja sitä kautta kunnioittaa myös kaikkea jo olemassa olevaa hyvää. Aina ei tarvitse muuttaa ja kehittää; etenkään, jos homma sujuu. Oleellista on kommunikoida eri sukupolvien välillä ja kokea erilaisuus ennen kaikkea rikkautena. Vanhemmat työntekijät varmasti oppivat myös hiljalleen oppimaan samalla tavoin avoimesti kuin nuoretkin. Toki tärkeää mahdollista kaikille luonteva toiminta eikä niin, että kaikkien tulee lähtökohtaisesti puhua hyvin avoimesti. Turvallisessa ympäristössä toimiminen on monella tavoin tärkeää ja kantaa pitkälle. Merkityksellisyys on tärkeää kaikille ja tärkeä on nostaa esiin kaiken työn ja kaikenlaisten tehtävien merkityksellisyyttä ja arvostusta. Kyseenalaistaminen on osoitus kiinnostumisesta, joten nuorten tapa kyseenalaistaa on hyvä. Itse omaksi heikkoudeksi kokema asia voi olla myös voimavara ja arvostamisen kohde jonkun mielestä. Siksi on tärkeää keskustella ja antaa palautetta puolin ja toisin. Nuorille usein on tärkeää myös se, että ihmiset ovat aitoja ja niin sanotusta totta – olivatpa he sitten millaisia tahansa. Usein oleellista on se, että jokainen on sellainen kuin on eikä yritä olla jotain muuta – enempää tai vähempää. Teksti: Mirva Leppälä Litteroinnit: https://bit.ly/3lH5NMn

Jaksot(122)

Generalists and Specialists - Supporting Different Orientations In Games Education - DGC Podcast

Generalists and Specialists - Supporting Different Orientations In Games Education - DGC Podcast

The gaming industry needs generalists and specialists. How should this be considered in games education? In this episode Expa's chairperson Wanda O Rly (Valtteri Lahti) and Jamk's Business Information Technology, Game Production specialist Jere Lamberg discuss together with Teemu Vilén, COO of the Tampere-based game studio Makea Games, about Generalists and Specialists - Supporting Different Orientations in Games Education. All in all, this is a second DGC podcast, brought to you by Expa Game Business Cooperative and Jamk University of Applied Sciences. The umbrella of this entire podcast series revolves around similar topics; making the games industry accessible and reviewing games’ education from the point of view of professionals to keep it relevant and up to date with industry needs. In previous episode “Tools of employment in the game industry” was discussed the pathways to employment for juniors and fresh graduates of the game industry together with Mika Tammenkoski of Metacore and Kalle Raijonkari of Jamk. Puhujat / Speakers Haastattelija/Host: Wanda O Rly (Valtteri Lahti) Asiantuntijat/Specialist: Teemu Vilén (Makea Games) & Jere Lamberg (Jamk) Käsikirjoitus / Script Wanda O Rly (Valtteri Lahti) & Hanna Hauvala (Jamk) Tekninen toteutus / Technical implementation Veerti Pekonniemi (Jamk) & Jani Seppälä (Jamk) Julkaisupaikka ja -aika / Place and time of publication Jamk University of Applied Sciences, 11.4.2024 Kustantaja ja tilaaja / Publisher and Client Game Production, Business Information Technology, Bachelor of Business Administration (BBA), Jamk University of Applied Sciences Lataa jakson tekstivastine/download alternative text: https://www.jamk.fi/fi/media/40736

11 Huhti 202429min

Tools of employment in the game industry - DGC Podcast

Tools of employment in the game industry - DGC Podcast

Landing a job in the game industry is often much more than completing a formal degree and sending around CVs. For the most part of its entire existence, the game industry has lacked formal education, such as university degrees, that would prepare the work force directly to the needs of the industry. Instead finding one's way to games has always been more or less about pursuing individual passion and creating one's own path. Acknowledging this legacy, Jyväskylä University of Applied Sciences (Jamk) and Expa Game Business Cooperative are working closely together to make networking and various work life lessons an integral part of the Jamk's international game oriented Business Information Technology education program. In this episode Expa's chairperson Wanda O Rly (Valtteri Lahti) and Jamk's BIT practical training director Kalle Raijonkari discuss together with Mika Tammenkoski, the co-founder and CEO of Metacore - Finland's fastest growing game company, about game industry employment in the 2020s, the role of education and the importance of networking. Puhujat / Speakers Haastattelija/Host: Wanda O Rly (Valtteri Lahti) Asiantuntijat/Specialist: Mika Tammenkoski (Metacore) and Kalle Raijonkari (Jamk University of Applied Sciences) Käsikirjoitus / Script Wanda O Rly (Valtteri Lahti) and Hanna Hauvala (Jamk University of Applied Sciences) Tekninen toteutus / Technical implementation Veerti Pekonniemi and Jani Seppälä (Jamk University of Applied Sciences) Julkaisupaikka ja -aika / Place and time of publication Jamk University of Applied Sciences, 9.2.2024 Kustantaja ja tilaaja / Publisher and Client Game Production, Business Information Technology, Bachelor of Business Administration (BBA), Jamk University of Applied Sciences Lataa jakson tekstivastine/download alternative text: https://www.jamk.fi/fi/media/40386

9 Helmi 202428min

Lämpimät lapaset – kylmät sormikkaat: miksi verkostoissa pärjää paremmin kuin yksin?

Lämpimät lapaset – kylmät sormikkaat: miksi verkostoissa pärjää paremmin kuin yksin?

Podcast-sarjan viidennessä jaksossa kuullaan pohdintaa verkostojen merkityksestä yrittäjän mutkaisella polulla. Yrittäjyyden matkalle kuuluu niin yllätyksiä kuin uusia haaveita. Joskus käänteet saattavat olla kivuliaitakin. Podcast-vieraamme Mari Kuusisto kertoo, miten verkostoissa toimiminen voi tukea omaa polkua ja aiheuttaa oivalluksen dominoefektejä. Aiheesta Marin kanssa keskustelee asiantuntija Reeta Kunelius Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Tekijät: Käsikirjoitus: Reeta Kunelius, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Editointi ja muu tuotanto: Jari Järvinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Tekstitys ja julkaisu: Paula Hokkanen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Alku- ja loppujuonto: Petri Liukkonen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Podcastin kustantajana ja tilaajana toimii MYRSKY - Yritysten muutoskyvykkyys, vihreä siirtymä ja digitalisaatio Länsi-Suomessa –hanke. Hanke rahoitetaan REACT-EU-välineen määrärahoista osana unionin Covid-19 pandemian johdosta toteuttamia toimia. Lisätietoa Myrsky-hankkeesta täällä: www.jamk.fi/fi/projekti/myrsky Julkaistu 5.12.2023, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Linkki tekstivastineeseen: https://bit.ly/3NhJvxB

5 Joulu 202316min

Hackathonit innovaation, yhteistyön ja oppimisen polttopisteenä

Hackathonit innovaation, yhteistyön ja oppimisen polttopisteenä

Hackathonit ovat mainio tapa haastaa ja innostaa itseä, tiimiä tai yritystä oman tuotteen tai palvelun kehittämiseen sekä yhteistyö- ja asiakkuusverkostojen virittämiseen. Tapahtumaan osallistuminen on innovatiivinen, ainutlaatuinen ja elämyksellinen keino kehittää ja oppia haasteen kautta. Yhteisen haasteen äärelle kokoontuminen antaa eväitä asiakkuuksien hoitoon laajemminkin, olipa mukana missä roolissa tahansa. Hackathonissa kohdataan ja ratkaistaan yhteistä ongelmaa ja tunnistetaan yhteistyön mahdollisuuksia kilpailijoidenkin kesken. Kuuntele Weeefinerin Saara Tuhkasen kokemukset hackathon-kilpailijana ja Jamkin sparraaja Petri Liukkosen opit ja oivallukset. Mukana keskustelussa myös Pauliina Silvennoinen Jamkista. Jamkissa hackathoneja toteuttaa Biotalouden yrityskiihdyttämö BioBoosters by Jamk. Lisätietoa löydät täältä: www.bioboosters.fi Tekijät: Käsikirjoitus: Pauliina Silvennoinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Editointi ja muu tuotanto: Jari Järvinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Tekstitys ja julkaisu: Paula Hokkanen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Alku- ja loppujuonto: Petri Liukkonen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Podcastin kustantajana ja tilaajana toimii MYRSKY - Yritysten muutoskyvykkyys, vihreä siirtymä ja digitalisaatio Länsi-Suomessa –hanke. Hanke rahoitetaan REACT-EU-välineen määrärahoista osana unionin Covid-19 pandemian johdosta toteuttamia toimia. Lisätietoa Myrsky-hankkeesta täällä: www.jamk.fi/fi/projekti/myrsky Julkaistu 29.11.2023, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Linkki jakson tekstivastineeseen: https://bit.ly/3uQYZTc

29 Marras 202312min

Kiertotaloudesta uusia liiketoimintamahdollisuuksia

Kiertotaloudesta uusia liiketoimintamahdollisuuksia

Tässä jaksossa teemana on kiertotalouden uudet mahdollisuudet PK-konepajalle. Aiheesta keskustelemassa ovat Erica Svärd ja Harri Peuranen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta, sekä liiketoiminnan kehitysjohtaja Teemu Turunen Elomatic Oy:stä. Tekijät: Käsikirjoitus: Harri Peuranan ja Erica Svärd, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Editointi: Oskari Puranen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Tekstitys, kuvitus ja julkaisu: Paula Hokkanen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Podcastin kustantajana ja tilaajana toimii Jyväskylän ammattikorkeakoulun Vastuullisen tuotannon ja johtamisen koulutuskokonaisuus toimihenkilöille -täydennyskoulutus. Koulutus on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittama. Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Lisätietoa koulutuksesta: www.jamk.fi/vastuullinentuotanto Julkaistu 28.11.2023, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Linkki tekstivastineeseen: https://bit.ly/3uX7b4j

28 Marras 202315min

PK-yrityksen vinkit vastuullisuusviestintään

PK-yrityksen vinkit vastuullisuusviestintään

Tässä jaksossa keskustellaan vastuullisuusviestinnästä pk-yritysten näkökulmasta. Mukana keskustelemassa ravintolapäällikkö Anna Kylmälä Villa Ranasta sekä Heidi Colliander Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Tervetuloa kuulolle! Käsikirjoitus ja kuvitus: Heidi Colliander, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jakson editointi: Jari Järvinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Julkaisu ja tekstitys: Paula Hokkanen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Vastuullisuusviestinnän podcastien kustantajana ja tilaajana toimii MYRSKY - Yritysten muutoskyvykkyys, vihreä siirtymä ja digitalisaatio Länsi-Suomessa –hanke. Hanke rahoitetaan REACT-EU-välineen määrärahoista osana unionin Covid-19 pandemian johdosta toteuttamia toimia. Lisätietoa Myrsky-hankkeesta täällä: www.jamk.fi/fi/projekti/myrsky Julkaistu 23.11.2023, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Linkki jakson tekstivastineeseen: https://bit.ly/3NgtU1p

23 Marras 202321min

Vastuullisuusviestinnän perustukset

Vastuullisuusviestinnän perustukset

Tässä jaksossa keskustellaan vastuullisuusviestinnän perustuksista. Mukana keskustelemassa Aava&Bang Oy:n toimitusjohtaja Vilja Laaksonen sekä Heidi Colliander ja Erica Svärd Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Tervetuloa kuulolle! Käsikirjoitus ja kuvitus: Heidi Colliander, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jakson editointi: Jari Järvinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Julkaisu ja tekstitys: Paula Hokkanen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Vastuullisuusviestinnän podcastien kustantajana ja tilaajana toimii MYRSKY - Yritysten muutoskyvykkyys, vihreä siirtymä ja digitalisaatio Länsi-Suomessa –hanke. Hanke rahoitetaan REACT-EU-välineen määrärahoista osana unionin Covid-19 pandemian johdosta toteuttamia toimia. Lisätietoa Myrsky-hankkeesta täällä: www.jamk.fi/fi/projekti/myrsky Julkaistu 23.11.2023, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Linkki jakson tekstivastineeseen: https://bit.ly/46C7ezu

23 Marras 202316min

Yhdessä oppimisen kulttuuri työyhteisössä

Yhdessä oppimisen kulttuuri työyhteisössä

Osaamisen kehittäminen on enemmän kuin koulutusta. Millainen organisaatiokulttuuri tukee vertaisoppimista? Millaisia puitteita vertaisoppimiselle ja osaamisen kehittymiselle tulisi luoda tiimeissä ja verkostoissa? Onko osaamisen kehittäminen yksilön, strategian vai HR:n asia? Podcastista saat eväitä työyhteisön vertaisoppimisen edistämiselle ja vinkit, kuinka käynnistää vertaisoppimista. Keskustelijoina oppimismuotoilija, yrittäjä Vilma Mutka, Mukamas Learning Design Oy ja asiantuntija Pauliina Silvennoinen, Jyväskylän Ammattikorkeakoulu. Tekijät: Käsikirjoitus: Pauliina Silvennoinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Editointi ja muu tuotanto: Jari Järvinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Tekstitys ja julkaisu: Paula Hokkanen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Alku- ja loppujuonto: Petri Liukkonen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Podcastin kustantajana ja tilaajana toimii MYRSKY - Yritysten muutoskyvykkyys, vihreä siirtymä ja digitalisaatio Länsi-Suomessa –hanke. Hanke rahoitetaan REACT-EU-välineen määrärahoista osana unionin Covid-19 pandemian johdosta toteuttamia toimia. Lisätietoa Myrsky-hankkeesta täällä: www.jamk.fi/fi/projekti/myrsky Julkaistu 14.11.2023, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Linkki jakson tekstivastineeseen: https://bit.ly/3NiEMvR

14 Marras 202319min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
puheenaihe
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
hyva-paha-johtaminen
rss-perho-rajoilla
rss-neuvottelija-sami-miettinen
pomojen-suusta
herrasmieshakkerit
leadcast
juristipodi
rss-laakispodi
rss-esiintymisklinikka
rss-inderes
rss-moraaliton-podcast
raharesepti
rss-lahtijat
rss-paivystyspodi
rss-tuottava-ja-hyvinvoiva-pk-yritys