169. Asuntosijoittamisen lumipalloefekti - Taloushaukan kirja-arvio ja alkua luettuna

169. Asuntosijoittamisen lumipalloefekti - Taloushaukan kirja-arvio ja alkua luettuna

Tämän viikonlopun podcastjakson ensimmäisenä tavoitteena on saada apua ja rehellistä palautetta äänikirjan tekemiseen. Yhtään suomenkielistä asuntosijoittamista käsittelevää äänikirjaa ei taida vielä olla olemassa, joten hyviksi osoittautuneiden käytäntöjen kopioiminen ei ole täysin vaivatonta.

Marko Kaarton kanssa suunnitelmamme oli saattaa ensin maailmaan kovakantinen ja sitten ekirja. Ekirja löytyy jo ainakin Suomalaisen verkkokaupasta ja Adlibriksestä.

Suunnitelmana oli siis äänikirjapäätösten tekeminen kovakantisen ja ekirjan julkaisemisen jälkeen. Alustavasti ajattelimme käyttää ammattilukijaa äänikirjan tekemisessä. Sitten alkoi tulemaan palautteita, joissa ehdotettiin ja pyydettiin, että minä lukisin äänikirjan. Olen itse kova äänikirjojen kuluttaja, ja olen tykännyt niistä äänikirjoista, joiden podcasteista tuttu ääni on myös äänikirjan lukijan äänenä. Toki kaikki huonot lukijat ovat varmaan käyttäneet ammattilukijaa, jotka nekin kuullostavat hyviltä.

Nyt on seuraava totuuden hetki. Tavoitteemme on saavuttaa laadukas ensimmäinen asuntosijoittamista suomenkielisenä äänikirjaformaatissa käsittelevä lopputulos. Toki tämä edellyttää sitä, että kirjan sisältö ylipäätään on laadukasta. Tämän tietysti päättää jokainen lukija itse. Palautteiden pohjalta olemme Markon kanssa kuitenkin päättäneet edetä äänikirjan tekemisessä. Edes laadukas kovakantisen kirjan sisältö ei välttämättä takaa laadukasta kuuntelukokemusta. Mitä enemmän kirjassa on numeroita ja laskentakaavoja, sitä vaikeammalta kokonaisuuden hahmottaminen voi olla äänikirjaformaatissa.

Käytämme joka tapauksessa ammattilaisten apua siinä, miten äänikirjaa tulisi lukea eri tavalla kuin paperikirja on kirjoitettu. Mahdolliseen äänikirjan liitetiedostoon, jossa näkyisi kuvia, graafeja ja laskentakaavoja, kysymme myös ammattilaisten ohjeita.

Tein ensimmäisen koeluennan, jonka lähetän sekä ääniammattilaisen että äänikirja-ammattilaisen tarkastettavaksi. Samalla syntyi nippu kysymyksiä, joiden avulla lopullinen äänikirja muodostuu. Näissä kysymyksissä pohditaan esimerkiksi sitä, luetaanko numero puhekielellä vai kirjakielellä. Kovakantisessa kirjassa on kaikkien numeroiden syntymistä pyritty havainnollistamaan siten, että laskentoja on esitetty suluissa. Tämä voi sotkea äänikirjan kuuntelukokemusta, vaikka kirjan lukukokemusta selkeyttäisikin.

Tähän ajankohtaan ilmestyi Rahamedia.fi -sivustolta ja Instasta tutun Kati Taloushaukka Valjuksen arvio kirjasta. Sain Katin luvalla ottaa myös sen tähän mukaan. Kati on ollut myös Ostan Asuntoja Podcastin vieraana.

Toimittava Taloushaukka Kati Valjus Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #127

Kirjasta löytyy aikaisemmat arviot Asuntoasiaa.fi Suvi Schwabin ja LaVitaeBella -blogista. Asuntosijoituskirja.fi -sivustolta löytyy esilukijoiden ytimekkäitä arvioita kirjasta. Jos olet tehnyt tai huomannut kirjasta arvion jossain muualla, pisti ihmeessä viestiä ja laitan arvion jakoon.

Taloushaukan kirja-arvion jälkeen luen kirjan toisen luvun "Asuntosijoittamisen lumipalloefektin perusopit" kaksi alalukua:

2.1 Lumipalloefektin perusteet

2.3 “Osta, vuokraa, remontoi, jälleenrahoita, toista” -strategia

Tästä ensimmäisestä koeluennasta pyydämme nyt rehellistä palautetta. Tulisiko Ostan Asuntoja Podcastista, YouTube-kanavalta ja Tiistaiaudioista tutun Harrin lukea äänikirja vai pitäisikö kirja antaa ammattilaisen luettavaksi?

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntopehtoori tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, vuokra-asuntojen hallinnointia ja asuntomyyntiä sekä isännöintiä ympäri Suomen. Huolenpitopalvelulla ulkoistat vuokrasuhteen hoidon Asuntopehtoorille, joka takaa vuokrat koko vuokrasuhteen ajan ja hoitaa asuntoon liittyvät käytännön asiat. Vuokravälityksen Asuntopehtoori hoitaa edullisesti 12 kuukauden vuokratakuulla. Asuntopehtoori Isännöinti tarjoaa nykyaikaista ja tehokasta isännöintiä, jolla pystytään nostamaan taloyhtiöiden arvoa.Lisätietoa asuntopehtoori.fi

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua uudisasunnot Suomen kasvukeskuksissa?

Peabin asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla ja ne suunnitellaan toimiviksi kestämään aikaa. Vakavaraiselta ja luotettavalta yhtiöltä hankittu uusi asunto on huoleton ja helposti vuokrattavissa.

Saat tiedot uusista kohteista sähköpostiisi ennen julkista ennakkomarkkinointia liittymällä avainasiakkaaksi osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Tutustu asuntoihin ja lue lisää peabkoti.fi - Seuraa meitä myös Instagramissa @peabkoti

Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com.

Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu.

Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti.

Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista:

Sijoittamista ja Remonttia tuulipuvussa Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #167

Miten inflaatioaallolla ratsastaminen toimii? – Tiistaiaudio #184

Miksi osta ja pidä -asuntosijoittajana nukun suhteellisen rauhallisesti? – Blogi #272

Harri Huru Asuntosalkku Kasvussa Podcastissa – Blogi #270

Tilaa uunilämpimän Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan 1. painos, kun sitä vielä hetken saa ennen loppumista. 2. painos on jo kirjapainoon tilauksena lähtenyt. Ekirja löytyy ainakin Suomalaisen verkkokaupasta.

Jaksot(535)

30. Vaimon ja Excelin kanssa asuntosijoittava Janne Pyrrö, osa 2

30. Vaimon ja Excelin kanssa asuntosijoittava Janne Pyrrö, osa 2

Janne Pyrrö on ollut 20 vuotta töissä Finn-ID -nimisessä yrityksessä ja on tänä päivänä yrityksen toimitusjohtaja ja osakas. Asuntosijoittamista suositeltiin Jannelle ja hänen vaimolleen jo 1990-luvun alussa, kun asuntojen hinnat laskivat kymmeniä prosentteja. Silloin opiskelleilla ei ollut vielä varaa asuntosijoituksia tehdä mutta ajatus jäi lähtemättömästi mieleen. Osassa 1kuulit jälleen erilaisen tarinan, miten asuntosijoittamisen voi aloittaa. Tarinan edetessä myös yritys ja sen henkilöstöä sekä asuntosijoittaminen alkavat nivoutumaan toisiinsa, josta jutellaan tässä jaksossa. Jos olet kiinnostunut ikuisesta opiskelusta ja itsesi kehittämisestä, tämä on yksi parhaista jaksoista Jannen kertoessa omia käytäntöjään ja jakaessaan vinkkejä. Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Marko Kaarto (nettisivut toistaiseksi suljettu) Suomen Asuntoneuvoja nettisivut Varapuu nettisivut "Goal Map" nettisivut Janne Pyrrö LinkedIn, Facebook, Twitter, Vimeo Petri Roininen - Asunto; Adlibris Nidottu * Joonas Orava, Olli Turunen - Adlibris Sidottu Osta, vuokraa, vaurastu, Adlibris E-kirja  Marko Kaarto - Sijoita asuntoihin!; Adlibris Nidottu Robert Kiyosaki - Rich Dad Poor Dad;  Adlibris Nidottu, Adlibris E-Kirja, Amazon Kirja, Kindle, Audible * (suomenkieliseen löysin vain "kirja ei tilattavissa" -linkkejä) Suksee - Valmentajasi verkossa Jaakko Alasaarela - Sinä pystyt!; Adlibris Sidottu David Allen - Getting Things Done; Adlibris Nidottu, BookBeat Äänikirja, Storytel Äänikirja, Amazon Pokkari Storytel e- ja äänikirjat: Kokeile tästä Storyteliä ilmaiseksi kahden viikon ajan ilman sitoumuksia. Ilmaisen kokeilujakson päätyttyä voit jatkaa palvelua hintaan 16,99e/kk, jolla voit kuunnella ja lukea kirjoja niin paljon kuin haluat kiinteään kuukausihintaan. * Bookbeat e- ja äänikirjat: Lataa BookBeat-sovellus mobiililaitteeseesi. Kokeile tästä e- ja äänikirjapalvelua maksutta kahden viikon ajan. Ilmaisjakson päätyttyä voit jatkaa palvelua hintaan 16,90€/kk ja voit lopettaa tilauksen koska vain. * Brian Tracy - Menestys ja onnellinen elämä; Tuontitukku Todoist - productivity app Tämän Ostan Asuntoja Podcast -jakson sponsoroi: "Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com!” Sijoitusasunnot.com Blogista Roni Arvosen vieraskynä: Mitä tehdä, jos myynnissä oleva sijoitusasunto ei mene kaupaksi? * Adlibris, Bookbeat, Storytel ja Amazon.de -linkkien kautta sekä kokeilujakson tilaamalla että paperi-, e- tai äänikirjan hankkimalla tuet hieman Ostan Asuntoja sisällöntuotantoa.

18 Tammi 201928min

29. Vaimon ja Excelin kanssa asuntosijoittava Janne Pyrrö

29. Vaimon ja Excelin kanssa asuntosijoittava Janne Pyrrö

Janne Pyrrö on ollut 20 vuotta töissä Finn-ID -nimisessä yrityksessä ja on tänä päivänä yrityksen toimitusjohtaja ja osakas. Asuntosijoittamista suositeltiin Jannelle ja hänen vaimolleen jo 1990-luvun alussa, kun asuntojen hinnat laskivat kymmeniä prosentteja. Silloin opiskelleilla ei ollut vielä varaa asuntosijoituksia tehdä mutta ajatus jäi lähtemättömästi mieleen. Kuulet jälleen erilaisen tarinan, miten asuntosijoittamisen voi aloittaa. Tarinan edetessä myös yritys ja asuntosijoittaminen alkavat nivoutumaan toisiinsa. Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Marko Kaarto nettisivut Suomen Asuntoneuvoja nettisivut Varapuu nettisivut "Goal Map" nettisivut Janne Pyrrö LinkedIn, Facebook, Twitter Audible äänikirjat: Tämä linkkivie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €. Sen jälkeen joka kuukausi yksi äänikirja 9,95 €. Kokeilujakson voi keskeyttää kuukauden aikana ja pitää sekä ilmaisen kirjan että kaikki 9,95 € hintaan ostetut kirjat.  Storytel e- ja äänikirjat: Kokeile tästä Storyteliä ilmaiseksi kahden viikon ajan ilman sitoumuksia. Ilmaisen kokeilujakson päätyttyä voit jatkaa palvelua hintaan 16,99e/kk, jolla voit kuunnella ja lukea kirjoja niin paljon kuin haluat kiinteään kuukausihintaan. Bookbeat e- ja äänikirjat: Lataa BookBeat-sovellus mobiililaitteeseesi. Kokeile tästä e- ja äänikirjapalvelua maksutta kahden viikon ajan. Ilmaisjakson päätyttyä voit jatkaa palvelua hintaan 16,90€/kk ja voit lopettaa tilauksen koska vain – ilman sitovia määräaikoja. Linkin kautta liittymällä tuet Ostan Asuntoja ilmaista sisällöntuotantoa. * Adlibris, Bookbeat, Storytel ja Amazon.de -linkkien kautta sekä kokeilujakson tilaamalla että paperi-, e- tai äänikirjan hankkimalla tuet hieman Ostan Asuntoja sisällöntuotantoa.

11 Tammi 201937min

28. Miten nousta asuntosijoittajana seuraavalle tasolle - Harri "Nina & Tellu Rahamanian" vieraana

28. Miten nousta asuntosijoittajana seuraavalle tasolle - Harri "Nina & Tellu Rahamanian" vieraana

Olin syksyllä 2018 "Nina & Tellu Rahamania" vieraana juttelemassa itsellenikin ajankohtaisesta aiheesta, josta kirjoitin jälleen kerran myös Ostan Asuntoja Blogiin miettiessäni, miten voisin kasvattaa asuntosijoitussalkkuani 2 miljoonalla eurolla vuodessa. Sain tähän suosittuun blogikirjoitukseen paljon hyvää ja rakentavan opettavaista palautetta. Kiitos kaikille! Tämä Rahamanian jakso sopii hyvin jatkoksi samalla teemalla kaikille omaa asuntosijoitus- ja vuokraustoimintansa kasvattamista miettiville.   Lisätietoa mainituista lähteistä: Nina & Tellu Rahamania YouTube, Podcast Ostan Asuntoja Podcast #2 – Yrittämisen, asuntosijoittamisen ja valmentamisen moniottelija Tellu Uotila Ostan Asuntoja Podcast #12 – Asuntosijoittava lasten ja aikuisten talouskasvattaja Nina Nordlund osa 1 Emotional Intelligence - Daniel Goleman; Adlibris Nidottu, Adlibris E-kirja, Audible Äänikirja, Amazon Pokkari * The Inevitable: Understanding The 12 Technological Forces That Will Shape Our Future - Kevin Kelly; Adlibris Nidottu, Audible Äänikirja, Amazon Pokkari Miracle Morning Millionaires - Hal Elrod; Adlibris Nidottu, Audible Äänikirja, Amazon Pokkari Long-Distance Real Estate Investing - David Greene; Adlibris Nidottu, Audible Äänikirja, Amazon Pokkari Tribe of Mentors - Tim Ferriss; Amazon Pokkari, Amazon Sidottu Tämän "Ostan Asuntoja Podcast" -jakson sponsoroi: Asuntopehtoori on vuokranantajan perustama yritys, joka tarjoaa vuokravälitystä kiinteällä 500 euron hinnalla, johon sisältyy myös ensimmäisen vuoden ajalta vuokratakuu. Mainitse vuokravälitystoimeksiannon yhteydessä ”Ostan Asuntoja” ja saat 5%:n alennuksen palkkiosta. Asuntopehtoorin Blogista ajatuksia "Scarcity: Why Having Too Little Means So Much" -kirjasta Lisätietoa löytyy osoitteesta asuntopehtoori.fi Audible äänikirjat: Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €. Sen jälkeen joka kuukausi yksi äänikirja 9,95 €. Kokeilujakson voi keskeyttää kuukauden aikana ja pitää sekä ilmaisen kirjan että kaikki 9,95 € hintaan ostetut kirjat.  Storytel e- ja äänikirjat: Kokeile tästä Storyteliä ilmaiseksi kahden viikon ajan ilman sitoumuksia. Ilmaisen kokeilujakson päätyttyä voit jatkaa palvelua hintaan 16,99e/kk, jolla voit kuunnella ja lukea kirjoja niin paljon kuin haluat kiinteään kuukausihintaan. Bookbeat e- ja äänikirjat: Lataa BookBeat-sovellus mobiililaitteeseesi. Kokeile tästä e- ja äänikirjapalvelua maksutta kahden viikon ajan. Ilmaisjakson päätyttyä voit jatkaa palvelua hintaan 16,90€/kk ja voit lopettaa tilauksen koska vain – ilman sitovia määräaikoja. Linkin kautta liittymällä tuet Ostan Asuntoja ilmaista sisällöntuotantoa. * Adlibris, Bookbeat, Storytel ja Amazon.de -linkkien kautta paperi- tai äänikirjan tilaamalla hinta on sama mutta tuet hieman Ostan Asuntoja sisällöntuotantoa.

4 Tammi 201950min

27. Tarina lähihoitajasta yrittäjäksi, Sanna "Bisnesnainen" Kinanen, osa 2

27. Tarina lähihoitajasta yrittäjäksi, Sanna "Bisnesnainen" Kinanen, osa 2

Sanna Kinanen kertoo oman tarinansa, miten hänelle kirkastui, että yrittäminen ja nimenomaan sellainen yrittäminen, joka ei ole paikkaan eikä aikaan sidottua, on hänen juttunsa. Sannan äänestä ei jää epäselväksi, että hän on intohimoisesti mukana ja nauttii tekemisestään. Tässä jaksossa jatketaan asuntosijoittamisen parissa ja käydään läpi periaatteita, miten Sanna on kasvattanut sijoitusasuntosalkun sen ensimmäisestä jälleenvuokrausasunnosta pariinkymmeneen sijoitusasuntoon. Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: The Rich Dad Radio Show with Robert Kiyosaki For The Love Of Money with Chris Harder Suomen Vuokranantajat tapahtumat YouTube Theta Waves Sannan nettisivut ja Blogi Bisnesnainen.com Asuntosijoittamisen verkkokurssi asuntosijoitusvalmennus.fi yhdessä Ostan Asuntoja Podcast #2 - Yrittämisen, asuntosijoittamisen ja valmentamisen moniottelija Tellu Uotila kanssa Rahastoori.fi Bisnesnainen Facebook Instagram sannakinanen @bisnesnainen Tämän Ostan Asuntoja Podcast -jakson sponsoroi: "Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com!” Käy kuuntelemassa sijoitusasunnot.com podcast , jossa Henri Neuvonen ja asuntosalkunrakentaja.fi:n Väänäsen veljekset juttelevat "Osta ja Pidä"- ja "Osta ja Myy"-strategioiden välisistä eroista Audible äänikirjat: Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Bookbeat e- ja äänikirjat: Lataa BookBeat-sovellus mobiililaitteeseesi. Kokeile tästä e- ja äänikirjapalvelua maksutta kahden viikon ajan.  Linkkien kautta liittymällä tuet Ostan Asuntoja ilmaista sisällöntuotantoa.

28 Joulu 201849min

26. Tarina lähihoitajasta yrittäjäksi, Sanna "Bisnesnainen" Kinanen, osa 1

26. Tarina lähihoitajasta yrittäjäksi, Sanna "Bisnesnainen" Kinanen, osa 1

Sanna Kinanen kertoo oman tarinansa, miten hänelle kirkastui, että yrittäminen ja nimenomaan sellainen yrittäminen, joka ei ole paikkaan ja aikaan sidottua, on hänen juttunsa. Sannan äänestä ei jää epäselväksi, että hän on intohimoisesti mukana ja nauttii tekemisestään. Tässä jaksossa kuulet myös 0 euroa pääomaa vaativan tekniikan, jolla Sanna aloitti asuntosijoittamisen.   Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Sannan nettisivut Bisnesnainen.com Bisnesnainen Facebook Instagram sannakinanen @bisnesnainen Tämän "Ostan Asuntoja Podcast" -jakson tarjoaa: Flatcolla hoidan toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Flatco on täysin uudenlainen, kevyt ja ketterä palvelu onnistuneeseen kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen hallintaan. Flatcolla hallinnoin vuokrasopimukset, vikailmoitukset ja niiden tilanneseurannan sekä kommunikoinnin vuokralaisten kanssa. Flatcolla teen lisäksi muun kiinteistön omistamiseen, hallintaan ja huoltamiseen liittyvän dokumentoinnin. UUTTA: Visma Sign integroitiin osaksi Flatcoa. Integraation myötä käyttäjä voi luoda vuokrasopimuksen, lähettää sen sähköisesti allekirjoitettavaksi ja arkistoida sen digitaalisesti. 4 sähköistä vuokrasopimuksen allekirjoitusta / asunto / vuosi: 0€ (voimassa toistaiseksi) Flatco on ilmainen ensimmäisen 3 asunnon osalta. Mainitse Ostan Asuntoja tilauksen yhteydessä ja saat kolme asuntoa ylittävälle osalle 50%:n alennuksen 6 kuukauden ajaksi. Lisätietoja osoitteesta flatco.fi Audible äänikirjat: Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €. Sen jälkeen joka kuukausi yksi äänikirja 9,95 €. Kokeilujakson voi keskeyttää kuukauden aikana ja pitää sekä ilmaisen kirjan että kaikki 9,95 € hintaan ostetut kirjat. Himokuuntelijoille on Flexi-ohjelma, jossa jokainen kirja on 9,95 € normaalihinnasta ja jäsenyyden kestosta riippumatta. Linkin kautta liittymällä tuet Ostan Asuntoja ilmaista sisällöntuotantoa. Bookbeat e- ja äänikirjat: Lataa BookBeat-sovellus mobiililaitteeseesi. Kokeile tästä e- ja äänikirjapalvelua maksutta kahden viikon ajan. Ilmaisjakson päätyttyä voit jatkaa palvelua hintaan 16,90€/kk ja voit lopettaa tilauksen koska vain – ilman sitovia määräaikoja. Linkin kautta liittymällä tuet Ostan Asuntoja ilmaista sisällöntuotantoa. * Adlibris, Bookbeat ja Amazon.de -linkkien kautta paperi- tai äänikirjan tilaamalla hinta on sama mutta tuet hieman Ostan Asuntoja sisällöntuotantoa.

21 Joulu 201840min

25. Pekka  "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen, osa 2

25. Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen, osa 2

Pekka Väänänen kertoo oman tarinansa, miten aloitti asuntosijoittamisen käytännössä ilman euroja. Osassa 1 kuulit koko polun, mikä johti asuntosalkunrakentaja.fi:n perustamiseen ja "Näin sijoitat menestyksekkäästi asuntoihin" -e-kirjaan, jota on ladattu yli 10 000 kertaa.  Tässä jaksossa kuulet Pekan näkemyksiä asuntosijoittamisesta ja hänen rutiineistaan, miten hän jaksaa asuntosijoittamisen, yrittäjän ja perhe-elämän parissa skarppina päivästä toiseen. Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Robert Kiyosaki - Rich Dad Poor Dad;  Ad Libris Nidottu, Amazon Kirja, Kindle, Audible * (suomenkieliseen löysin vain "kirja ei tilattavissa" -linkkejä) Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu* Pekka Väänänen - Näin sijoitat menestyksekkäästi asuntoihin e-kirja Gary Keller, Jay Papasan - The One Thing; Ad Libris Pokkari, Amazon Kirja, Audible, Kindle Tim Ferriss - 4 tunnin työviikko; Ad Libris Pokkari Tim Ferriss - The 4-Hour Work Week; Ad Libris Sidottu, Ad Libris Pokkari, Bookbeat Äänikirja Wunderlist  Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tuore Maria Friströmin blogikirjoitus: BRRRR-asuntosijoitusstrategia - siis mikä Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Audible äänikirjat: Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jota kautta voi kokeilla Audiblea. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €. Sen jälkeen joka kuukausi yksi äänikirja 9,95 € hintaan. Kokeilujakson voi keskeyttää kuukauden aikana ja pitää sekä ilmaisen kirjan että kaikki 9,95 € hintaan ostetut kirjat. Himokuuntelijoille on Flexi-ohjelma, jossa jokainen kirja on 9,95 € normaalihinnasta ja jäsenyyden kestosta riippumatta. Linkin kautta liittymällä tuet Ostan Asuntoja ilmaista sisällöntuotantoa. Bookbeat e- ja äänikirjat: Lataa BookBeat-sovellus mobiililaitteeseesi. Kokeile tästä e- ja äänikirjapalvelua maksutta kahden viikon ajan. Ilmaisjakson päätyttyä voit jatkaa palvelua hintaan 16,90€/kk ja voit lopettaa tilauksen koska vain – ilman sitovia määräaikoja. Linkin kautta liittymällä tuet Ostan Asuntoja ilmaista sisällöntuotantoa. * Adlibris, Bookbeat ja Amazon.de -linkkien kautta paperi- tai äänikirjan tilaamalla hinta on sama mutta tuet hieman Ostan Asuntoja sisällöntuotantoa.

14 Joulu 201856min

24. Pekka  "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen, osa 1

24. Pekka "Asuntosalkunrakentaja" Väänänen, osa 1

Pekka Väänänen kertoo oman tarinansa, miten aloitti asuntosijoittamisen käytännössä ilman euroja. Tässä jaksossa kuulet koko polun, mikä johti asuntosalkunrakentaja.fi:n perustamiseen ja "Näin sijoitat menestyksekkäästi asuntoihin" -e-kirjaan, jota on ladattu yli 10 000 kertaa. Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Robert Kiyosaki - Rich Dad Poor Dad;  Ad Libris Nidottu, Amazon Kirja, Kindle, Audible * (suomenkieliseen löysin vain "kirja ei tilattavissa" -linkkejä) Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu* Pekka Väänänen - Näin sijoitat menestyksekkäästi asuntoihin e-kirja Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Audible äänikirjat: Onko äänikirjojen paratiisi Audible tuttu? Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jota kautta voi kokeilla Audiblea. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €. Sen jälkeen joka kuukausi yksi äänikirja 9,95 € hintaan. Kokeilujakson voi keskeyttää kuukauden aikana ja pitää sekä ilmaisen kirjan että kaikki 9,95 € hintaan ostetut kirjat. Sen jälkeenkin tilauksen voi keskeyttää koska tahansa ja pitää kaikki siihen asti ostetut kirjat. Himokuuntelijoille on Flexi-ohjelma, jossa jokainen kirja on 9,95 € normaalihinnasta ja jäsenyyden kestosta riippumatta. Linkin kautta liittymällä tuet Ostan Asuntoja ilmaista sisällöntuotantoa. * Adlibris ja Amazon.de -linkkien kautta paperi- tai Audible-äänikirjan tilaamalla hinta on sama mutta tuet hieman Ostan Asuntoja sisällöntuotantoa.

7 Joulu 201838min

23. Tuomas "Bo" Mäkelä, osa 2

23. Tuomas "Bo" Mäkelä, osa 2

Tuomas Mäkelä kertoo oman mielenkiintoisen ja ainakin minut mukaansa temmanneen asuntojen, asuntosijoittamisen ja asumisen ympärille kietoutuvan inspiroivan tarinansa Hesburgerissa tienatusta alkupääomasta lähtien. Mikäli osa 1 on vielä kuuntelematta, aloita sillä. Tässä jaksossa puhutaan enemmän asuntosijoittamisesta ja erityisesti flippauksesta eli "Osta, remontoi, myy" -strategiasta.    Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Bo LKV Kiinteistönvälitys Tuomas Mäkelä Instagram LinkedIn Facebook Bo Asuntovahti Aki Hintsa - Voittamisen anatomia; Pokkari, Äänikirja, E-kirja * Robert Kiyosaki - Rich Dad Poor Dad;  Ad Libris Nidottu, Amazon Kirja, Kindle, Audible * (suomenkieliseen löysin vain "kirja ei tilattavissa" -linkkejä) Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu* Marko Kaarto: ”SijoitaAsuntoihin!Aloita,kehity, vaurastu”** Visma #yrittäjyys360 Podcast Audible äänikirjat: Onko äänikirjojen paratiisi Audible tuttu? Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jota kautta voi kokeilla Audiblea. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €. Sen jälkeen joka kuukausi yksi äänikirja 9,95 € hintaan. Kokeilujakson voi keskeyttää kuukauden aikana ja pitää sekä ilmaisen kirjan että kaikki 9,95 € hintaan ostetut kirjat. Sen jälkeenkin tilauksen voi keskeyttää koska tahansa ja pitää kaikki siihen asti ostetut kirjat. Himokuuntelijoille on Flexi-ohjelma, jossa jokainen kirja on 9,95 € normaalihinnasta ja jäsenyyden kestosta riippumatta. Linkin kautta liittymällä tuet Ostan Asuntoja ilmaista sisällöntuotantoa. BookBeat äänikirjat * Adlibris ja Amazon.de -linkkien kautta paperi- tai Audible-äänikirjan tilaamalla hinta on sama mutta tuet hieman Ostan Asuntoja sisällöntuotantoa. ** Marko Kaarton kirja ylläolevan linkin kautta Ostan Asuntoja -lukijoille vakiohintaan 29,70 €. Linkin kautta tilaamalla tuet myös Ostan Asuntoja sisällöntuotantoa. Tämän Ostan Asuntoja Podcast -jakson sponsoroi: "Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com!” Käy kuuntelemassa sijoitusasunnot.com podcast , jossa Henri Neuvonen ja asuntosalkunrakentaja.fi:n Väänäsen veljekset juttelevat "Osta ja Pidä"- ja "Osta ja Myy"-strategioiden välisistä eroista

30 Marras 201849min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
puheenaihe
rss-rahapodi
pomojen-suusta
herrasmieshakkerit
hyva-paha-johtaminen
rss-markkinointitrippi
rss-rahamania
rss-startup-ministerio
rss-perho-rajoilla
ostan-asuntoja-podcast
rss-lahtijat
rss-myynti-ei-ole-kirosana
taloudellinen-mielenrauha
leadcast
yrittaja
rss-merja-mahkan-rahat
kasvun-kipuja