169. Asuntosijoittamisen lumipalloefekti - Taloushaukan kirja-arvio ja alkua luettuna

169. Asuntosijoittamisen lumipalloefekti - Taloushaukan kirja-arvio ja alkua luettuna

Tämän viikonlopun podcastjakson ensimmäisenä tavoitteena on saada apua ja rehellistä palautetta äänikirjan tekemiseen. Yhtään suomenkielistä asuntosijoittamista käsittelevää äänikirjaa ei taida vielä olla olemassa, joten hyviksi osoittautuneiden käytäntöjen kopioiminen ei ole täysin vaivatonta.

Marko Kaarton kanssa suunnitelmamme oli saattaa ensin maailmaan kovakantinen ja sitten ekirja. Ekirja löytyy jo ainakin Suomalaisen verkkokaupasta ja Adlibriksestä.

Suunnitelmana oli siis äänikirjapäätösten tekeminen kovakantisen ja ekirjan julkaisemisen jälkeen. Alustavasti ajattelimme käyttää ammattilukijaa äänikirjan tekemisessä. Sitten alkoi tulemaan palautteita, joissa ehdotettiin ja pyydettiin, että minä lukisin äänikirjan. Olen itse kova äänikirjojen kuluttaja, ja olen tykännyt niistä äänikirjoista, joiden podcasteista tuttu ääni on myös äänikirjan lukijan äänenä. Toki kaikki huonot lukijat ovat varmaan käyttäneet ammattilukijaa, jotka nekin kuullostavat hyviltä.

Nyt on seuraava totuuden hetki. Tavoitteemme on saavuttaa laadukas ensimmäinen asuntosijoittamista suomenkielisenä äänikirjaformaatissa käsittelevä lopputulos. Toki tämä edellyttää sitä, että kirjan sisältö ylipäätään on laadukasta. Tämän tietysti päättää jokainen lukija itse. Palautteiden pohjalta olemme Markon kanssa kuitenkin päättäneet edetä äänikirjan tekemisessä. Edes laadukas kovakantisen kirjan sisältö ei välttämättä takaa laadukasta kuuntelukokemusta. Mitä enemmän kirjassa on numeroita ja laskentakaavoja, sitä vaikeammalta kokonaisuuden hahmottaminen voi olla äänikirjaformaatissa.

Käytämme joka tapauksessa ammattilaisten apua siinä, miten äänikirjaa tulisi lukea eri tavalla kuin paperikirja on kirjoitettu. Mahdolliseen äänikirjan liitetiedostoon, jossa näkyisi kuvia, graafeja ja laskentakaavoja, kysymme myös ammattilaisten ohjeita.

Tein ensimmäisen koeluennan, jonka lähetän sekä ääniammattilaisen että äänikirja-ammattilaisen tarkastettavaksi. Samalla syntyi nippu kysymyksiä, joiden avulla lopullinen äänikirja muodostuu. Näissä kysymyksissä pohditaan esimerkiksi sitä, luetaanko numero puhekielellä vai kirjakielellä. Kovakantisessa kirjassa on kaikkien numeroiden syntymistä pyritty havainnollistamaan siten, että laskentoja on esitetty suluissa. Tämä voi sotkea äänikirjan kuuntelukokemusta, vaikka kirjan lukukokemusta selkeyttäisikin.

Tähän ajankohtaan ilmestyi Rahamedia.fi -sivustolta ja Instasta tutun Kati Taloushaukka Valjuksen arvio kirjasta. Sain Katin luvalla ottaa myös sen tähän mukaan. Kati on ollut myös Ostan Asuntoja Podcastin vieraana.

Toimittava Taloushaukka Kati Valjus Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #127

Kirjasta löytyy aikaisemmat arviot Asuntoasiaa.fi Suvi Schwabin ja LaVitaeBella -blogista. Asuntosijoituskirja.fi -sivustolta löytyy esilukijoiden ytimekkäitä arvioita kirjasta. Jos olet tehnyt tai huomannut kirjasta arvion jossain muualla, pisti ihmeessä viestiä ja laitan arvion jakoon.

Taloushaukan kirja-arvion jälkeen luen kirjan toisen luvun "Asuntosijoittamisen lumipalloefektin perusopit" kaksi alalukua:

2.1 Lumipalloefektin perusteet

2.3 “Osta, vuokraa, remontoi, jälleenrahoita, toista” -strategia

Tästä ensimmäisestä koeluennasta pyydämme nyt rehellistä palautetta. Tulisiko Ostan Asuntoja Podcastista, YouTube-kanavalta ja Tiistaiaudioista tutun Harrin lukea äänikirja vai pitäisikö kirja antaa ammattilaisen luettavaksi?

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntopehtoori tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, vuokra-asuntojen hallinnointia ja asuntomyyntiä sekä isännöintiä ympäri Suomen. Huolenpitopalvelulla ulkoistat vuokrasuhteen hoidon Asuntopehtoorille, joka takaa vuokrat koko vuokrasuhteen ajan ja hoitaa asuntoon liittyvät käytännön asiat. Vuokravälityksen Asuntopehtoori hoitaa edullisesti 12 kuukauden vuokratakuulla. Asuntopehtoori Isännöinti tarjoaa nykyaikaista ja tehokasta isännöintiä, jolla pystytään nostamaan taloyhtiöiden arvoa.Lisätietoa asuntopehtoori.fi

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua uudisasunnot Suomen kasvukeskuksissa?

Peabin asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla ja ne suunnitellaan toimiviksi kestämään aikaa. Vakavaraiselta ja luotettavalta yhtiöltä hankittu uusi asunto on huoleton ja helposti vuokrattavissa.

Saat tiedot uusista kohteista sähköpostiisi ennen julkista ennakkomarkkinointia liittymällä avainasiakkaaksi osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Tutustu asuntoihin ja lue lisää peabkoti.fi - Seuraa meitä myös Instagramissa @peabkoti

Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com.

Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu.

Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti.

Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja

Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista:

Sijoittamista ja Remonttia tuulipuvussa Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #167

Miten inflaatioaallolla ratsastaminen toimii? – Tiistaiaudio #184

Miksi osta ja pidä -asuntosijoittajana nukun suhteellisen rauhallisesti? – Blogi #272

Harri Huru Asuntosalkku Kasvussa Podcastissa – Blogi #270

Tilaa uunilämpimän Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan 1. painos, kun sitä vielä hetken saa ennen loppumista. 2. painos on jo kirjapainoon tilauksena lähtenyt. Ekirja löytyy ainakin Suomalaisen verkkokaupasta.

Jaksot(535)

14. Asuntosijoittava taloyhtiökuiskaaja Kati Kyyrö

14. Asuntosijoittava taloyhtiökuiskaaja Kati Kyyrö

Mikä ihmeen taloyhtiökuiskaaja? Podcastia kuuntelemalla selviää, miten strategian kirkkaasti miettimällä Kati Kyyrö on edennyt systemaattisesti yrityksen perustaen, sijoitusasuntoja tarkkaan määritellyiltä mikromarkkinoilta hankkien, niitä remontoiden ja taloyhtiöiden hellän hoidon kautta arvoja parantaen. Lisätietoa Podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Kati Kyyrön yrityksen nettisivut rahatarina.fi  Kati Kyyrö Varallisuusakatemian valmentajana Marko Kaarto: Sijoita asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu  Joonas Orava ja Olli Turunen: Osta, vuokraa, vaurastu  Matti Heinonen: Taloyhtiön talous - osakkaan opas  Sijoitusovi Vuokranantajat Blogi  Twitter @KatiKyyro Facebook Kati Kyyrö  LinkedIn Kati Kyyrö Tämän "Ostan Asuntoja Podcast" -jakson tarjoaa: Flatcolla hoidan toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Flatco on täysin uudenlainen, kevyt ja ketterä palvelu onnistuneeseen kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen hallintaan. Flatcolla hallinnoin vuokrasopimukset, vikailmoitukset ja niiden tilanneseurannan sekä kommunikoinnin vuokralaisten kanssa. Flatcolla teen lisäksi muun kiinteistön omistamiseen, hallintaan ja huoltamiseen liittyvän dokumentoinnin. Flatco on ilmainen ensimmäisen 3 asunnon osalta. Mainitse Ostan Asuntoja tilauksen yhteydessä ja saat kolme asuntoa ylittävälle osalle 50%:n alennuksen 6 kuukauden ajaksi. Lisätietoja osoitteesta flatco.fi

27 Syys 20181h 3min

13. Asuntosijoittava lasten ja aikuisten talouskasvattaja Nina Nordlund osa 2

13. Asuntosijoittava lasten ja aikuisten talouskasvattaja Nina Nordlund osa 2

Tällä viikolla jatketaan sitä, mihin Nina Nordlundin kanssa viime viikolla jäätiin. Tänään käydään läpi mm. seuraavia asioita:  Ninan tulevaisuuden asuntosijoitustavoitteita ja sijoituskriteerejä  kokemuksia asuntojen vuokraamisesta Forenomille miten Nina ratkaisi "analysis paralysis"- eli ikuisen analysoinnin ongelman ensimmäisen sijoitusasunnon hankkimisessa miten Nina on löytänyt ostokohteita ja mitä virheitä on tullut tehtyä Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Joonas Orava, Olli Turunen: "Osta, vuokraa, vaurastu" -kirja Robert Kiyosaki: "Rikas isä, köyhä isä" -kirja Nordnetin Rahapodi podcast Audible 30 päivän kokeilujakso, 1 kirja on ilmainen Tellu Uotila Ostan Asuntoja Podcast #2 Nettisivut Nina Nordlund "Lapset ja raha" blogi "Lapset ja raha: Talouskasvatuksen aakkoset kirja vanhemmille" -kirja Rahamania Vlogipodi YouTube -kanava Lapset ja raha Facebook Instagram lapsetjaraha  Timanttipesula Unna Lehtipuu Tämän "Ostan Asuntoja Podcast" -jakson sponsoroi: "Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com!” Sijoitusasunnot.comin toimitusjohtaja Henri Neuvosen kirjoittama "Aloittelijan opas ensimmäisen sijoitusasunnon ostoon"

20 Syys 201835min

12. Asuntosijoittava lasten ja aikuisten talouskasvattaja Nina Nordlund osa 1

12. Asuntosijoittava lasten ja aikuisten talouskasvattaja Nina Nordlund osa 1

Tämän kertainen aivan ihana vieras Nina Nordlund kertoo oman tarinansa, miten hän pääsi vääristä lainarahaan liittyvistä kansanviisauksista asuntosijoittamisella vaurastumisen polulle. Oman lapseni kanssa olen noudattanut Ninalta saamiani talouskasvatusoppeja, jotka pätevät myös aikuisille. Tässä ei derivoida monimutkaisia matemaattisia rahakaavoja vaan annetaan rutkasti ihan jalat maassa olevia käytännön ajatuksia, miten vaurastumisen polulla pääsee etenemään. Soveltuu sekä lapsenmielisille, lapsellisille että lapsettomille omasta taloudesta kiinnostuneille kuuntelijoille. Ostan Asuntoja Podcastia voi tilata, ladata ja kuunnella Apple Podcastin, Spotifyn, Stitcherin ja SoundCloudin kautta. SoundCloudissa toistaiseksi vain 2-3 uusinta jaksoa $144 vuosimaksun takia. Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Nordnetin Rahapodi podcast Nettisivut Nina Nordlund "Lapset ja raha" blogi "Lapset ja raha: Talouskasvatuksen aakkoset kirja vanhemmille" -kirja Robert Kiyosaki: "Rikas isä, köyhä isä" -kirja Rahamania Vlogipodi YouTube -kanava Lapset ja raha Facebook Tämän "Ostan Asuntoja Podcast" -jakson sponsoroi: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Asuntosijoittaminen osakeyhtiön kautta - 3-osainen kirjoitus asuntosalkunrakentajat.fi -sivustolta

13 Syys 201836min

11. OVV:stä ORM:ään Olli Turunen osa 2

11. OVV:stä ORM:ään Olli Turunen osa 2

Olli Turunen ei paljon esittelyjä kaipaa. 10 000 asuntosijoittajaa on jo hankkinut Turusen ja Joonas Oravan "Osta, vuokraa, vaurastu" -kirjan asuntosijoitustoimintansa tueksi. Nyt jatketaan juttua mm. asuntomarkkinoista, ostokohteiden löytämisestä ja vuokralaisyhteistyöstä. Ostan Asuntoja Podcastia voi tilata, ladata ja kuunnella Apple Podcastin, Spotifyn, Stitcherin ja SoundCloudin kautta. SoundCloudissa toistaiseksi vain 2-3 uusinta jaksoa $144 vuosimaksun takia.   Lisätietoa Podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: "Osta, vuokraa, vaurastu" -kirja ja blogi Kävin asuntosijoittajien valmennettavana; arvioni “Osta, vuokraa, vaurastu” -verkkovalmennuksesta Vesa Puttonen: Mitä, missä, miljoona, 1999 "Känsät käteen ja turskaa taskuun"-blogikirjoitus ORM:stä Tuomas Mäkelä Bo LKV Suomen Asuntoneuvoja Olli TurunenTwitter Osta, vuokraa, vaurastu Facebook Dolf de Roos: Real Estate Riches 2008, Kindle, Kirja Suomen Vuokranantajat jäsenyys Sijoitusovi Marko Kaarto: Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu Rahapodi Podcast  Bose vastamelukuulokkeet Yle Areena: Tuija Pehkonen, Ali Show Aki Hintsa: Voittamisen anatomia 2015 Brian Tracy: Eat That Frog 2002, Kirja, Audible, Kindle Tämän "Ostan Asuntoja Podcast" -jakson sponsoroi: Asuntopehtoori on vuokranantajan perustama yritys, joka tarjoaa vuokravälitystä kiinteällä 500 euron hinnalla, johon sisältyy myös ensimmäisen vuoden ajalta vuokratakuu. Mainitse vuokravälitystoimeksiannon yhteydessä ”Ostan Asuntoja” ja saat 5%:n alennuksen palkkiosta. Lisätietoa löytyy osoitteesta asuntopehtoori.fi

6 Syys 201842min

10. OVV:stä ORM:ään - Olli Turunen osa 1

10. OVV:stä ORM:ään - Olli Turunen osa 1

Olli Turunen ei paljon esittelyjä kaipaa. 10 000 asuntosijoittajaa on jo hankkinut Turusen ja Joonas Oravan "Osta, vuokraa, vaurastu (OVV)" -kirjan asuntosijoitustoimintansa tueksi. Mutta mikä on ORM? Sekin selviää kuuntelemalla. Ostan Asuntoja Podcastia voi tilata, ladata ja kuunnella Apple Podcastin, Spotifyn, Stitcherin ja SoundCloudin kautta. SoundCloudissa toistaiseksi vain 2-3 uusinta jaksoa $144 vuosimaksun takia.    Lisätietoa Podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: "Osta, vuokraa, vaurastu" -kirja ja blogi Kävin asuntosijoittajien valmennettavana; arvioni “Osta, vuokraa, vaurastu” -verkkovalmennuksesta Vesa Puttonen: Mitä, missä, miljoona, 1999 "Känsät käteen ja turskaa taskuun"-blogikirjoitus ORM:stä Tuomas Mäkelä Bo LKV Suomen Asuntoneuvoja Olli TurunenTwitter Osta, vuokraa, vaurastu Facebook Tämän "Ostan Asuntoja Podcast" -jakson sponsoroi: Flatcolla hoidan toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Flatco on täysin uudenlainen, kevyt ja ketterä palvelu onnistuneeseen kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen hallintaan. Flatcolla hallinnoin vuokrasopimukset, vikailmoitukset ja niiden tilanneseurannan sekä kommunikoinnin vuokralaisten kanssa. Flatcolla teen lisäksi muun kiinteistön omistamiseen, hallintaan ja huoltamiseen liittyvän dokumentoinnin. Flatco on ilmainen ensimmäisen 3 asunnon osalta. Mainitse Ostan Asuntoja tilauksen yhteydessä ja saat kolme asuntoa ylittävälle osalle 50%:n alennuksen 6 kuukauden ajaksi. Lisätietoja osoitteesta flatco.fi

30 Elo 201839min

9. Merkityksellisiä tekoja asuntoja vuokraamalla - Heikki Pajunen osa 2

9. Merkityksellisiä tekoja asuntoja vuokraamalla - Heikki Pajunen osa 2

Heikki Pajunen on intohimoinen valmentaja, joka myös sijoittaa asuntoihin. Podcastin toisessa osassa jatkamme keskustelua tärkeästä asiasta eli vuokralaisen asiakkaana näkemisestä ja miten asiakasta voi auttaa palvelemalla. Myös itsensä ja oman toimintansa kehittämisestä kiinnostuneille on tarjolla arvokkaita näkemyksiä ja neuvoja. Ostan Asuntoja Podcast kaikki jaksot löytyvät Ostan Asuntoja -sivustolta. Ostan Asuntoja Podcastia voi tilata, ladata ja kuunnella Apple Podcastin, Spotifyn, Stitcherin ja SoundCloudin kautta. SoundCloudissa toistaiseksi vain 2-3 uusinta jaksoa $144 vuosimaksun takia.   Lisätietoa Podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Heikki Pajunen nettisivut, josta löytyy myös blogi Heikin asuntosijoitustoimintaa pyörittävä yritys Kompassikodit Heikki Pajusen kirjat: Merkityksen kokemus2015, Syty ja Sytytä2005 Novetos nettisivut Varapuu valmennukset Suomen Vuokranantajat Ostan Asuntoja Podcast #1 - Henkilökohtaisen asumispalvelun urbaani vuokranantaja Markus Grahn “Osta, vuokraa, vaurastu” -kirja ja -blogi Tony Robbins podcast The One Thing, Gary Keller ja Jay Papasan 2013, Kirja, Audible, Kindle Heikki Pajunen Facebook Heikki Pajunen LinkedIn Heikki Pajunen Twitter Tämän "Ostan Asuntoja Podcast" -jakson sponsoroi: Asuntopehtoori on vuokranantajan perustama yritys, joka tarjoaa vuokravälitystä kiinteällä 500 euron hinnalla, johon sisältyy myös ensimmäisen vuoden ajalta vuokratakuu. Mainitse vuokravälitystoimeksiannon yhteydessä ”Ostan Asuntoja” ja saat 5%:n alennuksen palkkiosta. Lisätietoa löytyy osoitteesta asuntopehtoori.fi

23 Elo 20181h 1min

8. Merkityksellisiä tekoja asuntoja vuokraamalla - Heikki Pajunen osa 1

8. Merkityksellisiä tekoja asuntoja vuokraamalla - Heikki Pajunen osa 1

Heikki Pajunen on intohimoinen valmentaja, joka myös sijoittaa asuntoihin. Podcastin alussa käymme keskustelua mm. päätöksentekokyvyn tärkeydestä, päämääristä ja tavoitteista. Sen jälkeen käydään Heikin asuntosijoituspolkua ensimmäisistä asunnoista nykyiseen 3-numeroiseen ja kasvavaan määrään. Vuokratuottojen ja kassavirtojen sijaan puhumme  tärkeästä asiasta eli vuokralaisen asiakkaana näkemisestä ja miten asiakasta voi auttaa palvelemalla.  Ostan Asuntoja Podcast kaikki jaksot löytyvät Ostan Asuntoja -sivustolta. Ostan Asuntoja Podcastia voi tilata, ladata ja kuunnella Apple Podcastin, Spotifyn, Stitcherin ja SoundCloudin kautta. SoundCloudissa toistaiseksi vain 2-3 uusinta jaksoa $144 vuosimaksun takia.   Lisätietoa Podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Heikki Pajunen nettisivut, josta löytyy myös blogi Heikki Pajusen kirjat: Merkityksen kokemus 2015, Syty ja Sytytä 2005  Novetos nettisivut Varapuu valmennukset Suomen Vuokranantajat Tämän "Ostan Asuntoja Podcast" -jakson sponsoroi: Asuntosalkunrakentaja.fion asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Tuorein "Lyhennysvapaa taloyhtiölainassa – hyvä vai huono juttu?"-kirjoitus asuntosalkunrakentajat.fi -sivustolta

16 Elo 201842min

7. Pitääkö kassavirran olla positiivinen vai onko sillä edes väliä? - Antti Palkén Osa 2

7. Pitääkö kassavirran olla positiivinen vai onko sillä edes väliä? - Antti Palkén Osa 2

Antti Palkén sijoittaa yhdessä vaimonsa kanssa hyvien alueiden hyväkuntoisiin asuntoihin ja kutsuu tätä “laiskan pariskunnan strategiaksi”. Tästä seurasi mielenkiintoinen keskustelu, jossa sijoitustensa kanssa “aktiivinen” podcastisäntäkin oppi paljon. Mikäli et kuunnellut edellistä jaksoa, kannattaa se kuunnella ensin ja sitten jatkaa tällä jaksolla. Ostan Asuntoja Podcastia voi tilata, ladata ja kuunnella Apple Podcastin, Spotifyn, Stitcherin ja SoundCloudin kautta. SoundCloudissa toistaiseksi vain 2-3 uusinta jaksoa $144 vuosimaksun takia.   Lisätietoa Podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: LinkedIn Antti Palkén, josta löytyy myös Antin blogi Twitter @AnttiPalken Facebook Antti Palkén Antti Palkén PwC:lle partneriksi Podcasteja hyvänä vuokranantajana toimimisen tärkeydestä: Ostan Asuntoja Podcast #3 – Tavoitteena taloudellisen riippumattomuuden tuoma vapaus asuntoihin ja osakkeisiin sijoittamalla – Harri ”Nuuka” Riihimäki Ostan Asuntoja Podcast #1 – Henkilökohtaisen asumispalvelun urbaani vuokranantaja Markus Grahn Googlaa Real Estate Cash Flow Analysis Hanna Kaleva, Elias Oikarinen, Mikko Soutamo: Kiinteistösijoittaminen Tämän "Ostan Asuntoja Podcast" -jakson sponsoroi: "Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com!” Sijoitusasunnot.comin toimitusjohtaja Henri Neuvonen kirjoitti yhden parhaista näkemistäni asuntosijoittamiseen liittyvistä kirjoituksista koskaan. Kannattaa käydä opiskelemassa se huolella: OTA NÄMÄ 10 ASIAA OPIKSESI 25.000€ TAPPIOITA TEHNEELTÄ EX-ASUNTOSIJOITTAJALTA

9 Elo 201841min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
puheenaihe
rss-rahapodi
pomojen-suusta
herrasmieshakkerit
hyva-paha-johtaminen
rss-markkinointitrippi
rss-rahamania
rss-startup-ministerio
rss-perho-rajoilla
ostan-asuntoja-podcast
rss-lahtijat
rss-myynti-ei-ole-kirosana
taloudellinen-mielenrauha
leadcast
yrittaja
rss-merja-mahkan-rahat
kasvun-kipuja