Humanisti vastaa. Osa 2. Miten humanistinen tutkimus ehkäisee luontokatoa? Otto Latva
Turun yliopisto22 Helmi 2023

Humanisti vastaa. Osa 2. Miten humanistinen tutkimus ehkäisee luontokatoa? Otto Latva

Luontokadon pysäyttämiseen tarvitaan humanistista tutkimusta – Humanisti vastaa -podcastin käsittelyssä myös julkisen keskustelun historiattomuus Humanisti vastaa -podcastin toisessa jaksossa perehdytään ihmisen ja haavoittuvan luonnon suhteeseen. Yliopistonlehtori Otto Latvan mukaan luontokato on viheliäinen ongelma, joka pitää pilkkanaan dualistista maailmankuvaamme. Otto Latvan mielestä luontoon liittyvä tutkimus vaatii tiedekuntarajat ylittävää yhteistyötä, jossa jokaisella oppiaineella on annettavaa. Humanistinen tutkimus nähdään Latvan mukaan turhan kapea-alaisesti. Hän kärjistää sen olevan joillekin vain sitä, että isänpäivänä kirjakaupan laareissa myydään sotakirjoja. Käsitystä on syytä muuttaa todenmukaisemmaksi, sillä kilpailu tutkimusresursseista on kova. Latva kuvaa rahoitustilannetta raadolliseksi. Humanisti vastaa -podcast sukeltaa myös mereen. Merellinen teema on kiehtonut Otto Latvaa aina siitä lähtien, kun jättiläiskalmarin kuva vanhassa kirjassa teki nelivuotiaaseen suuren vaikutuksen. Podcastin pikavalintatehtävässä Latvan on helppo vastata kysymykseen siitä, onko jättiläiskalmari kaunotar vai hirviö. Punninta Itämeren ja Välimeren välillä osoittautuu hankalammaksi. Luontokuvausta harrastava kulttuurihistorioitsija antaa vinkin, miten kannattaa viettää maailman luonnon päivää 3. maaliskuuta. Podcastin joka jaksossa vieras saa määritellä, mihin haluaa vaikuttaa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Latva muistuttaa, että humanistinen näkökulma on tarpeen, koska julkisesta puheestamme paistaa historiattomuus. Podcastin toimittaa Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, toimittaja Riitta Monto. Tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/humanisti-vastaa

Jaksot(500)

Tiedelinja: Tekoälyn vastuullisuus

Tiedelinja: Tekoälyn vastuullisuus

Tekoälyvallankumous on jo keskuudessamme, mutta miten sitä käytetään vastuullisesti? Aiheesta keskustelemassa tietojenkäsittelytieteen professori Tapio Salakoski matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta, erikoistutkija Milla Unkila Turun kauppakorkeakoulun johtamisen ja organisoinnin laitokselta sekä apulaisprofessori Mika Viljanen oikeustieteellisestä tiedekunnastamme. www.utu.fi/tiedelinja

16 Maalis 20221h

EU ja kansainvälinen terrorismin torjunta

EU ja kansainvälinen terrorismin torjunta

EU ja kansainvälinen terrorismi on aiheena Uhkakuvien anatomia -podcastin päättävässä sarjassa. Valtiotieteiden tohtori Jukka Pesun kanssa aiheesta keskustelevat kansainväliseen terrorismiin perehtynyt valtiotieteen tohtori Christian Jokinen ja Euroopan unionin terrorismintorjunnan koordinaattori Ilkka Salmi.

10 Maalis 20221h 2min

Kohtaaminen keskiössä - nuoret hoivaajat systeemisyysnäkökulmasta

Kohtaaminen keskiössä - nuoret hoivaajat systeemisyysnäkökulmasta

Tässä jaksossa väitöskirjatutkija ja Folkhälsanin asiantuntija Saija Westerlund-Cook, hyvinvointipedagogi Mikko Vauhkonen sekä SiunSoten Palliatiivisen keskuksen asiantuntijahoitaja, perhe- ja paripsykoterapeutti Mikko Raudaskoski keskustelevat systeemisyydestä nuorten hoivaajien kontekstissa. Haastattelijana Kirsi Hokkila. Jakso julkaistaan myös opintojaksolla Nuoret hoivaajat 3: Lapsen ja perheen tukeminen – MOOC. Jakso on myös osa systeemisyys-sarjaa, jonka ensimmäisen jakson voit kuunnella täällä: https://soundcloud.com/turun-yliopisto/systeemisyys Jaksossa mainitut työotteet: Lapset puheeksi: https://mieli.fi/materiaalit-ja-koulutukset/tietoa-mielenterveyden-vahvistamisesta/perheet/toimiva-lapsi-ja-perhe-tyo/lapset-puheeksi-menetelma/ Handle with care: https://www.acf.hhs.gov/blog/2020/07/handle-care Tekstivastine: Dialogiblogissa: https://blogit.utu.fi/soteakatemia/?p=3729

9 Maalis 202245min

STUDYCast - Oikealla uralla? Poliittinen historia ja uskontotiede keskustelussa

STUDYCast - Oikealla uralla? Poliittinen historia ja uskontotiede keskustelussa

Humanistit eli generalistisen alan moniosaajat STUDYcastissa! Mitä tarkoittaa generalistinen ala, entä missä humanistit voivat tulevaisuudessa työskennellä? Tuleeko poliittisen historian opiskelijoista poliitikkoja, tai uskontotieteilijöistä pappeja? Pureudumme STUDYcastin neljännessä jaksossa humanistisiin aineisiin ja tavoitteenamme on rikkoa ennakkoluuloja, joita humanistisen alan opiskelijoista liikkuu. Utulähettiläät Odeya ja Adele kertovat, miten ovat päätyneet Turun yliopistolle, millaista opiskelu on ja paljon muuta aiheesta ja vähän sen vierestä. Hyppää mukaan kuuntelemaan, luvassa on huumorilla höystettyä asiakeskustelua!⁣ 😄 tekstiversio:https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/studycast/poliittinen-historia-ja-uskontotiede-keskustelussa

4 Maalis 202246min

Turvallisuusviranomaiset ja tiedustelu

Turvallisuusviranomaiset ja tiedustelu

Uhkakuvien anatomian -podcastin tämänkertaisessa jaksossa aiheena on ulkopuolinen vaikuttaminen Suomessa ja tiedustelumaailma. Turvallisuusviranomaisten toiminnan kehitystä ja toimintatapoja podcastin juontajan, valtiotieteiden tohtori Jukka Pesun kanssa käyvät läpi Turun yliopiston poliittisen historian tohtorikoulutettava Tapio Enberg sekä Helsingin yliopiston dosentti Aleksi Mainio. Teemaa kommentoi myös Helsingin yliopiston emeritusprofessori Kimmo Rentola.

3 Maalis 20221h 21min

Tiedelinja: Nykypäivän vanhemmuus

Tiedelinja: Nykypäivän vanhemmuus

Miten olla hyvä vanhempi? Mistä saa tukea vanhemmuuteen ja miten välttää liialliset odotukset? Nykypäivän vanhemmuudesta Tiedelinjalla keskustelevat tutkimuskoordinaattori Terja Ristkari Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksesta sekä viime vuonna aihepiirin tiimoilta tohtoreiksi väitelleet asiantuntijamme, opettajankoulutuslaitoksen projektitutkija Marko Lähteenmäki ja Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön projektitutkijana juuri aloittanut Suvi-Sadetta Kaarakainen. www.utu.fi/tiedelinja

2 Maalis 202257min

Miälecast: Opiskelutaidot ja -tekniikat

Miälecast: Opiskelutaidot ja -tekniikat

Miälecast-podcastin ensimmäisessä jaksossa opintopsykologit Sanna ja Riikka keskustelevat opiskelutaidoista ja -tekniikoista. Mitä taitoja yliopisto-opiskelussa tarvitaan? Mitä ovat metakognitiiviset taidot? Onko olemassa yhtä parasta opiskelutekniikkaa? Miten löydän itselleni sopivat opiskelutekniikat? Mistä sinä haluaisit kuulla keskusteltavan? Voit ehdottaa aihetta osoitteeseen: opintopsykologi@utu.fi Jakson tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/mialecast/opiskelutaidot-ja-tekniikat Musiikki: Paul Krispijn

1 Maalis 202221min

Miälecast: Esittelyjakso

Miälecast: Esittelyjakso

Tervetuloa Miälecast-podcastin pariin! Tässä podcastissa opintopsykologit keskustelevat opiskeluarkeen liittyvistä ilmiöistä. Kuuntele lyhyt esittelyjakso, jossa opintopsykologit Riikka, Saara, Sanna ja Tiina kertovat tarkemmin podcastista. Jakson tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/mialecast/esittelyjakso Musiikki: Paul Krispijn

1 Maalis 20222min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
voi-hyvin-meditaatiot-2
psykopodiaa-podcast
psykologia
adhd-podi
aamukahvilla
rss-narsisti
rss-duodecim-lehti
rss-vapaudu-voimaasi
rss-sisalto-kuntoon
dear-ladies
ihminen-tavattavissa-tommy-hellsten-instituutti
rss-vegaaneista-tykkaan
rss-lasnaolon-hetkia-mindfulness-tutuksi
rss-ihana-elamani
rahapuhetta
ilona-rauhala
psykologiaa-ja-kaikenlaista
aloita-meditaatio
rss-synapselingo-opi-englantia