Humanisti vastaa. Osa 2. Miten humanistinen tutkimus ehkäisee luontokatoa? Otto Latva
Turun yliopisto22 Helmi 2023

Humanisti vastaa. Osa 2. Miten humanistinen tutkimus ehkäisee luontokatoa? Otto Latva

Luontokadon pysäyttämiseen tarvitaan humanistista tutkimusta – Humanisti vastaa -podcastin käsittelyssä myös julkisen keskustelun historiattomuus Humanisti vastaa -podcastin toisessa jaksossa perehdytään ihmisen ja haavoittuvan luonnon suhteeseen. Yliopistonlehtori Otto Latvan mukaan luontokato on viheliäinen ongelma, joka pitää pilkkanaan dualistista maailmankuvaamme. Otto Latvan mielestä luontoon liittyvä tutkimus vaatii tiedekuntarajat ylittävää yhteistyötä, jossa jokaisella oppiaineella on annettavaa. Humanistinen tutkimus nähdään Latvan mukaan turhan kapea-alaisesti. Hän kärjistää sen olevan joillekin vain sitä, että isänpäivänä kirjakaupan laareissa myydään sotakirjoja. Käsitystä on syytä muuttaa todenmukaisemmaksi, sillä kilpailu tutkimusresursseista on kova. Latva kuvaa rahoitustilannetta raadolliseksi. Humanisti vastaa -podcast sukeltaa myös mereen. Merellinen teema on kiehtonut Otto Latvaa aina siitä lähtien, kun jättiläiskalmarin kuva vanhassa kirjassa teki nelivuotiaaseen suuren vaikutuksen. Podcastin pikavalintatehtävässä Latvan on helppo vastata kysymykseen siitä, onko jättiläiskalmari kaunotar vai hirviö. Punninta Itämeren ja Välimeren välillä osoittautuu hankalammaksi. Luontokuvausta harrastava kulttuurihistorioitsija antaa vinkin, miten kannattaa viettää maailman luonnon päivää 3. maaliskuuta. Podcastin joka jaksossa vieras saa määritellä, mihin haluaa vaikuttaa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Latva muistuttaa, että humanistinen näkökulma on tarpeen, koska julkisesta puheestamme paistaa historiattomuus. Podcastin toimittaa Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, toimittaja Riitta Monto. Tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/humanisti-vastaa

Jaksot(500)

Studycast: Mitä jatko-opinnot tohtorikoulutettavana tarkoittaa?

Studycast: Mitä jatko-opinnot tohtorikoulutettavana tarkoittaa?

Mitä jatko-opinnot tarkoittavat, minkälaista on olla tohtorikoulutettava ja miksi myös jatko-opinnot ovat varteenotettava vaihtoehto? Jaksossa Turun yliopiston opiskelija, utulähettiläs Kaisa, haastattelee näistä aiheista Turun kauppakorkeakoulun taloustieteen laitoksen tohtorikoulutettavaa Wilma Nissilää.

21 Tammi 202032min

Studycast: Vastauksia lukiolaisten kysymyksiin yliopistoelämästä

Studycast: Vastauksia lukiolaisten kysymyksiin yliopistoelämästä

Turun yliopiston opiskelijalähettiläät Kaisa, Juuso ja Fanny-Sofia vastailevat lukiolaisten esittämiin kysymyksiin omien näkemystensä ja kokemustensa pohjalta. Käsittelyssä ovat mm. opiskelun ja työn yhdistäminen, stressi, oman elämän rahoitus sekä vapaa-aika.

14 Tammi 202029min

13.11.2019 Tero Jarvinen: Syrjäytymisen poliittiset tulkinnat

13.11.2019 Tero Jarvinen: Syrjäytymisen poliittiset tulkinnat

Professori Tero Järvinen piti professoriluentonsa 13.11.2019 otsikolla Syrjäytymisen poliittiset tulkinnat. Järvinen on keskittynyt tutkimuksessaan mm. nuorten koulutussiirtymiin ja elämänkulkuun, nuorten syrjäytymiseen sekä kansainvälisesti vertailevaan koulutustutkimukseen.

19 Joulu 201914min

Studycast: Millaista opiskelu on kauppakorkeakoulussa?

Studycast: Millaista opiskelu on kauppakorkeakoulussa?

Minkälaista on opiskella kauppakorkeakoulussa? Opiskelijalähettiläämme, viidennen vuoden rahoituksen opiskelija Kaisa kertoo Fanny-Sofian haastattelemana opinnoistaan ja opiskelijaelämästä kauppiksessa. Kaisa myös pohtii, millaisiin tehtäviin kauppatieteiden maisterina voi työllistyä – mahdollisuuksia kun on yllättävän monia. Opiskellessa voi räätälöidä sivuainevalinnoilla paketin, jolla voi työllistyä myös toimialoille, joita ei ehkä heti tulisi ajatelleeksikaan.

16 Joulu 201925min

Studycast: Kauden 1 (2020) Esittelyjakso. Tervetuloa seuraamaan sarjaa opiskelijaelämästä.

Studycast: Kauden 1 (2020) Esittelyjakso. Tervetuloa seuraamaan sarjaa opiskelijaelämästä.

Tervetuloa Studycastin kauden 1 (2020) pariin! Haluatko tietää, millaista opiskelu yliopistossa oikein on? Tule mukaan seuraamaan Turun yliopiston opiskelijalähettiläiden tuottamaa podcast-sarjaa. Kuuntele Studycastin lyhyt esittelyjakso, jossa podcastin juontajat Kaisa Olli, Fanny-Sofia Tarkio ja Juuso Arkkila kertovat keitä he ovat ja mitä aiheita podcasteissa tullaan käsittelemään.

16 Joulu 20195min

13.11.2019 Sakari Suominen: Terveydenhuolto, käyttäytyminen ja terveys

13.11.2019 Sakari Suominen: Terveydenhuolto, käyttäytyminen ja terveys

Professori Sakari Suominen piti professoriluentonsa 13.11.2019 otsikolla Terveydenhuolto, käyttäytyminen ja terveys. Suominen on keskittynyt tutkimuksessaan mm. terveyden edistämiseen (henkinen kuormitus, stressi ja sen yhteydet terveyteen), terveydenhuoltotutkimukseen (mm. hoitotyytyväisyys ja hoitomyöntyvyys) sekä terveys- ja hyvinvointieroja selittäviin mekanismeihin.

13 Joulu 201919min

13.11.2019 Mika Kortelainen: Kvasikokeelliset menetelmät terveystaloustieteen vaikutusarvioinneissa

13.11.2019 Mika Kortelainen: Kvasikokeelliset menetelmät terveystaloustieteen vaikutusarvioinneissa

Professori Mika Kortelainen piti professoriluentonsa 13.11.2019 otsikolla Kvasikokeelliset menetelmät terveystaloustieteen vaikutusarvioinneissa. Kortelainen on keskittynyt tutkimuksessaan julkisten palvelujen vaikuttavuuteen, terveydenhuollon uudistusten vaikutuksiin sekä kouluvalintojen vaikutuksiin.

9 Joulu 201915min

9.10.2019 Maria Nuotio: Ortogeriatria – yhteistyötä lonkkamurtumapotilaiden parhaaksi

9.10.2019 Maria Nuotio: Ortogeriatria – yhteistyötä lonkkamurtumapotilaiden parhaaksi

Professori Maria Nuotio piti professoriluentonsa 9.10.2019 otsikolla Ortogeriatria – yhteistyötä lonkkamurtumapotilaiden parhaaksi. Nuotion keskeisimmät tutkimusaiheet ovat iäkkäiden virtsaamisvaivat, ortogeriatria ja iäkkäiden lonkkamurtumapotilaiden hoitotulosten ennustekijät sekä iäkkäiden ravitsemus.

28 Marras 201910min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
voi-hyvin-meditaatiot-2
psykopodiaa-podcast
psykologia
aamukahvilla
rss-narsisti
adhd-podi
rss-duodecim-lehti
rss-vapaudu-voimaasi
rss-vegaaneista-tykkaan
ihminen-tavattavissa-tommy-hellsten-instituutti
rss-lasnaolon-hetkia-mindfulness-tutuksi
jari-sarasvuo-podcast
rss-tripsteri
rss-laadukasta-ensihoitoa
rss-koira-haudattuna
ilona-rauhala
kehossa
rss-paikoillenne-valmiit-laakikseen
rss-ihana-elamani