Humanisti vastaa. Osa 11. Mikä on pohjoismainen näkökulma holokaustiin, Anna-Leena Perämäki?
Turun yliopisto25 Tammi 2024

Humanisti vastaa. Osa 11. Mikä on pohjoismainen näkökulma holokaustiin, Anna-Leena Perämäki?

Anna-Leena Perämäki tavoitti juutalaisvainoista selvinneen Anita Meyerin Yhdysvalloista – yli 90-vuotias Meyer toivoo turkulaistutkijan tietokirjan julkaisua englanniksi Tutkija, FT Anna-Leena Perämäki Turun yliopistosta sanoo, että on tärkeä muistuttaa, mihin antisemitismi ja rasismi voivat johtaa. Toisen maailmansodan aikana vainottujen nuorten juutalaisten päiväkirjamerkintöjä tutkinut Perämäki toteaa, että historia näyttää jälleen toistavan itseään. Humanisti vastaa -podcastissa Anna-Leena Perämäki kertoo, että juutalaisvainojen kohteeksi joutuneet Anne Frank, Hélène Berr, Isabelle Jesion, Elisabeth Kaufmann ja Anita Meyer kirjoittivat päiväkirjaan sodan ja paljastumisen pelosta mutta myös toiveistaan. Frank ja Berr kirjoittivat, jotta maailma saa tietää, mitä on tapahtunut. Jesionin, Kaufmannin ja Meyerin päiväkirjoja ei ole toistaiseksi julkaistu. Väitöskirjaa tehdessään Perämäki sai yhteyden Yhdysvalloissa asuvaan, 1929 syntyneeseen Anita Meyeriin. Julkaistuaan 2022 tietokirjan Anne Frank ja hänen kohtalosisarensa tutkija lähetti sen Meyerille, joka toivoo, että teos käännettäisiin englanniksi. Tällä hetkellä Perämäki tutkii miehitysajan Norjaa ja Tanskaa. Hän kertoo 18-vuotiaana Itävallasta paenneesta Ruth Maierista, joka saapui toiveikkaana Norjaan turvaan, oppi nopeasti kielen ja matkusti vapaaehtoistöissä eri puolilla maata. Hänet pidätettiin myöhemmin ja hän joutui Auschwitzin keskitysleirille, missä hän kuoli 22-vuotiaana. Pohjoismaisessa näkökulmassa holokaustiin on tutkijan mielestä paljon perattavaa. Tietokirja Anne Frank ja hänen kohtalosisarensa syntyi kustantamon ehdotuksesta. Perämäki kokee, että markkinoinnissa tekijä jää kovin yksin ja jo vuodessa tietokirja siirtyy alelaariin. Tietokirjailijoiden asemaa heikentää hallituksen päätös leikata vähälevikkisen kirjallisuuden tukea. Se supistaa kirjastojen valikoimaa, mikä vähentää tekijöiden korvauksia. Humanisti vastaa -podcastin vierailta kysytään tänä vuonna kirjasuositusta. Perämäen valinta on Iida Rauman Hävitys. Podcastin toimittaa humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, toimittaja Riitta Monto ja tuottaa Turun yliopisto. Podcastin tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/humanisti-vastaa

Jaksot(500)

Isto Mattila: Datassa sen salaisuus: meriturvallisuuden uudet mahdollisuudet

Isto Mattila: Datassa sen salaisuus: meriturvallisuuden uudet mahdollisuudet

Millainen murros on tapahtumassa merellisen turvallisuuden toimintaympäristössä digitalisaation myötä? Miten se vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan? Työelämäprofessori Isto Mattila keskittyy luennollaan merellisiin valvontamekanismeihin, poikkeamien hallintaan ja kriittisen infrastruktuurin suojelemiseen. Luennon tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/akateemiset-juhlat/professoriluennot/marraskuu-2024/isto-mattila

8 Marras 202412min

Heidi Furu: Kehittääkö työtä vai työntekijää?

Heidi Furu: Kehittääkö työtä vai työntekijää?

Se, että meillä on jatkossakin riittävästi työkykyistä ja osaavaa työvoimaa, on Suomelle elintärkeää. Työelämäprofessori Heidi Furu pohtii luennollaan kannattaako meidän kehittää työntekijää yhä terveemmäksi ja suorituskykyisemmäksi, vai kehittää työtä sellaiseksi, että se tukee työntekijän työkykyä. Luennon tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/akateemiset-juhlat/professoriluennot/marraskuu-2024/heidi-furu

8 Marras 202411min

Anna Axelin: Elämän tuhat ensimmäistä päivää

Anna Axelin: Elämän tuhat ensimmäistä päivää

Miksi elämän ensimmäiset tuhat päivät ovat erityisen tärkeitä? Miten on mahdollista parantaa äitien ja lasten terveyttä tänä ajanjaksona? Luennon tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/akateemiset-juhlat/professoriluennot/marraskuu-2024/anna-axelin

8 Marras 202413min

Tiina Tuominen: Yleisön näkökulmia televisio- ja elokuvatekstityksiin

Tiina Tuominen: Yleisön näkökulmia televisio- ja elokuvatekstityksiin

Katsojia, lukijoita, käyttäjiä, viihtyjiä: yleisön näkökulmia televisio- ja elokuvatekstityksiin. Television, elokuvien ja monenlaisten videosisältöjen tekstityskäännökset ovat osa suomalaista arkipäivää ja yksi luetuimmista tekstilajeistamme. Miten niitä luetaan, ja miten katsojat pystyvät uppoutumaan tekstitetyn ohjelman katseluun? Englannin kielen professori Tiina Tuominen kertoo luennollaan, miten käännös voi vaikuttaa katselukokemukseen ja miksi on tärkeää kuunnella vastaanottajien näkemyksiä käännöksistä. Luennon tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/akateemiset-juhlat/professoriluennot/marraskuu-2024/tiina-tuominen

8 Marras 202412min

Minna Kyttälä: Kohti inklusiivista koulua

Minna Kyttälä: Kohti inklusiivista koulua

Minna Kyttälä: Kohti inklusiivista koulua - miten opettajuus ja lasten moninaiset tuen tarpeet kohtaavat?. Mitä inklusiivinen koulu tarkoittaa opettajuuden, opettajan työn ja opettajan osaamisen näkökulmasta? Miten lasten moninaiset tuen tarpeet tulevat kohdatuiksi? Erityispedagogiikan professori Minna Kyttälä tarkastelee luennollaan niitä mahdollisuuksia ja haasteita, joita liittyy opettajuuden ja lasten tuen tarpeiden sekä tuen toteutumisen yhteensovittamiseen kaikille yhteisessä koulussa. Luennon tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/akateemiset-juhlat/professoriluennot/marraskuu-2024/minna-kyttala

8 Marras 202413min

Matej Orešič: Metabolome – linking the environmental exposures and life-course health

Matej Orešič: Metabolome – linking the environmental exposures and life-course health

Metabolome – an intermediary linking the environmental exposures and life-course health. The metabolome refers to the complete set of small-molecule chemicals found within in organisms including cells, tissues, and biofluids. Luennon tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/akateemiset-juhlat/professoriluennot/marraskuu-2024/matej-oresic

8 Marras 202412min

Statistiikan aalloilla: Biostatistiikan rooli tutkijan uralla

Statistiikan aalloilla: Biostatistiikan rooli tutkijan uralla

Tässä Statistiikan aallossa kirurgian professori Paulina Salminen kertoo tutkijan urastaan ja korostaa biostatistiikan keskeistä roolia laadukkaassa tutkimuksessa aina suunnittelusta alkaen. Kuule, miksi biostatistiikan osaaminen ja moniammatillinen yhteistyö on välttämätöntä. Jakso sisältää myös tärkeän viestin tilastotieteilijöille: kliininen ymmärrys ja kyky keskustella sujuvasti kliinikoiden kanssa on tärkeä osa ammattitaitoa. Tämä jakso on suunnattu erityisesti lääketieteen, bio- ja hammaslääketieteen opiskelijoille sekä tutkijoille. Podcastin tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/statistiikan-aalloilla

5 Marras 202428min

Lääkekehityksen lokikirjat. Jakso 1: Voisiko Suomi olla lääkekehityksen suurvalta?

Lääkekehityksen lokikirjat. Jakso 1: Voisiko Suomi olla lääkekehityksen suurvalta?

Onko Suomella edellytyksiä tulla samanlaiseksi lääkekehityksen mahtimaaksi, joksi skandinaavinaapurimme Tanska on kirinyt? InFLAMESin työelämäprofessorit Timo Lappalainen ja Timo Veromaa pohtivat tätä kysymystä kollegansa Juha Laineen johdolla. He kertovat myös, miksi opiskelijan kannattaisi kiinnostua lääkealasta, jonka tarpeet huippuosaajista ovat moninaiset. Podcastin tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/laakekehityksen-lokikirjat

4 Marras 202434min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
voi-hyvin-meditaatiot-2
psykopodiaa-podcast
psykologia
aamukahvilla
rss-narsisti
adhd-podi
rss-duodecim-lehti
rss-vapaudu-voimaasi
rss-vegaaneista-tykkaan
ihminen-tavattavissa-tommy-hellsten-instituutti
rss-lasnaolon-hetkia-mindfulness-tutuksi
jari-sarasvuo-podcast
rss-tripsteri
rss-laadukasta-ensihoitoa
rss-koira-haudattuna
ilona-rauhala
kehossa
rss-paikoillenne-valmiit-laakikseen
rss-ihana-elamani