Mikä on kaikkein tärkeintä? | Venla Wacklin-Mäki-Kerttula
Uusi Verso24 Marras 2025

Mikä on kaikkein tärkeintä? | Venla Wacklin-Mäki-Kerttula

Varikkomessun saarna Kristuksen kuninkuuden sunnuntaina 23.11.2025. Saarnatekstinä Matt. 25:31–46:

Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’ Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’

Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’ Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’

Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”

Jaksot(190)

Miksi paastota? – Rukous ja paasto, osa 1 | Ralf-Eerik Friman

Miksi paastota? – Rukous ja paasto, osa 1 | Ralf-Eerik Friman

Varikkomessun saarna 3.3.2024. Saarnatekstinä Matt. 6:16-18: »Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän ...

7 Maalis 202425min

Minun paikkani - Ota paikkasi!, osa 4 | Jetro Sihvonen

Minun paikkani - Ota paikkasi!, osa 4 | Jetro Sihvonen

Jetron saarna Telakkamessussa 25.2.2024 Saarnatekstinä Luuk. 7:36–50

6 Maalis 202427min

Seurakunta on valo maailmalle - Ota paikkasi!, osa 3 | Markus Syrjätie

Seurakunta on valo maailmalle - Ota paikkasi!, osa 3 | Markus Syrjätie

Varikkomessun saarna 18.2.2024. Saarnaajana Markus Syrjätie. Saarnatekstinä Matt. 28:18-20: Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: »Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan pääll...

21 Helmi 202421min

Seurakunta on paikka kasvaa – Ota paikkasi!, osa 2 | Daniel Hukari

Seurakunta on paikka kasvaa – Ota paikkasi!, osa 2 | Daniel Hukari

Telakkamessun saarna 11.2.2024. Saarnatekstinä Mark. 10:32-45: Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat i...

14 Helmi 202427min

Kuulut perheeseen – Ota paikkasi!, osa 1 | Emma Autti

Kuulut perheeseen – Ota paikkasi!, osa 1 | Emma Autti

Varikkomessun saarna 4.2.2024. Saarnatekstinä Matt. 12:46-50. Jeesuksen vielä puhuessa väkijoukolle hänen äitinsä ja veljensä olivat tulleet paikalle. He seisoivat ulkona ja tahtoivat puhua hänen kans...

7 Helmi 202411min

"Lupa innostua" ei tarkoita, ettei saisi olla väsynyt – Arvot ja niiden naapurit, osa 3 | Ralf-Eerik Friman

"Lupa innostua" ei tarkoita, ettei saisi olla väsynyt – Arvot ja niiden naapurit, osa 3 | Ralf-Eerik Friman

Varikkomessun saarna 21.1.2024. Evankeliumitekstinä Matt. 11:25-29: Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi: »Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut täm...

7 Helmi 202424min

"Olet hyväksytty" ei tarkoita kasvun pysähtymistä – Arvot ja niiden naapurit, osa 2 | Daniel Hukari

"Olet hyväksytty" ei tarkoita kasvun pysähtymistä – Arvot ja niiden naapurit, osa 2 | Daniel Hukari

Danielin opetus Telakkamessun teemasta 14.1.2024 Tekstinä Luuk. 4:16-21

19 Tammi 202421min

"Jumala ensin" ei tarkoita eristäytymistä – Arvot ja niiden naapurit, osa 1 | Risto Asikainen

"Jumala ensin" ei tarkoita eristäytymistä – Arvot ja niiden naapurit, osa 1 | Risto Asikainen

Varikkomessun saarna 7.1.2024. Saarnaamassa Risto Asikainen. Saarnatekstinä Luukas 3:15-18, 21-22. Kansa oli odotuksen vallassa. Kaikki pohdiskelivat, oliko Johannes ehkä Messias. He saivat Johannekse...

9 Tammi 202420min

Suosittua kategoriassa Uskonto ja hengellisyys

yopuolen-tarinoita-2
lahko
kulttien-johdossa
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-valo-minussa-2
rss-vapaudu-voimaasi
rss-lakeuden-valo
rss-raamattu-podcast
rss-kirkon-ihmeellisimmat-tarinat
rss-miehen-mieli-podcast
harhaoppia
rss-seuraa-sieluasi
rss-kristallinen-jumalatar-podcast
tavallinenjeesus
maailmanpuu
rss-valopaat-podcast
rss-raamattupodi-365-paivaa-raamattu-vuodessa-lapi
rss-emil-anton
rss-mailiksen-raamattukoulu
rss-raamattuavain