Mikä on kaikkein tärkeintä? | Venla Wacklin-Mäki-Kerttula
Uusi Verso24 Marras 2025

Mikä on kaikkein tärkeintä? | Venla Wacklin-Mäki-Kerttula

Varikkomessun saarna Kristuksen kuninkuuden sunnuntaina 23.11.2025. Saarnatekstinä Matt. 25:31–46:

Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’ Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’

Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’ Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’

Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”

Jaksot(190)

Odotamme yhdessä – Yhteys, osa 3 | Ralf-Eerik Friman

Odotamme yhdessä – Yhteys, osa 3 | Ralf-Eerik Friman

Varikkomessun saarna 10.12.2023. Saarnaamassa Ralf-Eerik Friman. Tekstinä Luuk. 12:35-40: Jeesus sanoo:    ”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka od...

15 Joulu 202322min

Nöyrä kuningas luo yhteyttä – Yhteys, osa 2 | Daniel Hukari

Nöyrä kuningas luo yhteyttä – Yhteys, osa 2 | Daniel Hukari

Telakkamessun saarna 3.12.2023. Saarnaamassa Daniel Hukari. Saarnatekstinä Luukkaan evankeliumi 19:28-40. Nöyrä kuningas antaa esimerkin ja mahdollistaa yhteyden.

5 Joulu 202325min

Kristus - ainoa tie yhteyteen – Yhteys, osa 1 | Daniel Hukari

Kristus - ainoa tie yhteyteen – Yhteys, osa 1 | Daniel Hukari

Danielin saarna Varikkomessussa Tuomiosunnuntaina 26.11.2023 Matt. 25:31-46 Saarnassa mainitaan Adventtipaasto. Lisätietoja: uusiverso.fi/paasto

30 Marras 202321min

Kiva kun tulit, vielä kivempaa kun menet! – Visio: menemme, osa 4 | Daniel Hukari

Kiva kun tulit, vielä kivempaa kun menet! – Visio: menemme, osa 4 | Daniel Hukari

Daniel Hukarin saarna Telakkamessussa Valvomisen sunnuntaina 19.11.2023 Evankeliumitekstinä Mark. 13:33–37 Saarnassa puhutaan myös toisesta raamatunkohdasta: 2.Kor.5:17-6:2

21 Marras 202319min

Miten kertoa Jeesuksesta? – Visio: menemme, osa 3 | Riku Rantanen

Miten kertoa Jeesuksesta? – Visio: menemme, osa 3 | Riku Rantanen

Varikkomessun saarna 12.11.2023. Saarnaamassa Riku Rantanen. Tekstinä Joh. 4:4-29: Hänen oli kuljettava Samarian kautta. Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-...

14 Marras 202328min

Mene ja maistu joltain! - Visio: menemme, osa 2 | Ralf-Eerik Friman

Mene ja maistu joltain! - Visio: menemme, osa 2 | Ralf-Eerik Friman

Varikkomessun saarna 29.10.2023. Saarnaamassa Ralf-Eerik Friman. Tekstinä Matt. 5:13-16. "Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihin...

2 Marras 202324min

Menemme - Miksi? – Visio: menemme, osa 1 | Jetro Sihvonen

Menemme - Miksi? – Visio: menemme, osa 1 | Jetro Sihvonen

Telakkamessun saarna 22.10.2023 Saarnatekstinä Luuk.10:1-12

29 Loka 202321min

Yllätysten Raamattu – Jumalan sana, osa 5 | Daniel Hukari

Yllätysten Raamattu – Jumalan sana, osa 5 | Daniel Hukari

Varikkomessun saarna 15.10.2023. Saarnaamassa Daniel Hukari. Saarnatekstinä Joh. 9:24-38. Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: ”Anna kunnia Jumalalle! Me ...

18 Loka 202329min

Suosittua kategoriassa Uskonto ja hengellisyys

yopuolen-tarinoita-2
lahko
kulttien-johdossa
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-valo-minussa-2
rss-vapaudu-voimaasi
rss-lakeuden-valo
rss-raamattu-podcast
rss-kirkon-ihmeellisimmat-tarinat
rss-miehen-mieli-podcast
harhaoppia
rss-seuraa-sieluasi
rss-kristallinen-jumalatar-podcast
tavallinenjeesus
maailmanpuu
rss-valopaat-podcast
rss-raamattupodi-365-paivaa-raamattu-vuodessa-lapi
rss-emil-anton
rss-mailiksen-raamattukoulu
rss-raamattuavain